Kohtasinko jotakin minulle aivan uutta? Mitä?
Mitä ennestään tuttua hahmotin tai jäsensin uudella tavalla?
Mikä jäi epäselväksi?
Odotan, että ensi kerralla jatkamme / selvitämme / työstämme...

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien opettamista ajatellen sain tai kehitin seuraavia ideoita:

Tänään opiskelimme mm. draamallisesta työskentelystä Sirke Seppäsen kertomana ja tämä oli hyvin mielenkiintoinen lähestymistapa ilmastoteemaan. Kuinka käsitellä ilmastoahdistusta ja ilmastotoivoa draaman keinoin?

Tunnille oli pitänyt valmistautua kahteen artikkeliin tutustumalla ja selvittää niiden pohjalta, millaisia eläytyvän, kokemuksellisen oppimisen mahdollisuuksia kite-menetelmät voivat ilmastoteemojen käsittelyyn tuoda.​ Heli Hulmi toteaa kirjassaan, että kirjallisuusterapian prosessin on totuttu jakamaan neljään vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe on tunnistaminen, eli etsitään tekstistä (monikanavaisuus) itselleen samaistuttava asia. Samaistumisen myötä voidaan päästä tilanteeseen, joissa kirjoittajan ja lukijan tunteet kohtaavat. Toinen vaihe kirjallisuusterapian prosessissa on tutkiminen, jolloin tarkoitus on päästä syventymään asian äärelle ja pohtimaan joko yksin tai yhdessä, lukien tai kirjoittaen, miten uutinen/teksti avautuu itselle. Kolmas vaihe kirjallisuusterapian vaiheistuksessa on rinnakkain asettaminen, jossa verrataan omaa elämää ja tekstin välittämää maailmaa. Viimeinen vaihe on omaan elämään soveltamis-vaihe, jossa pohditaan, kuinka voisin ottaa uuden oivalluksen huomioon omassa elämässäni. Myös Merja Kauppinen tuo artikkelissaan esille kirjallisuusterapian vaikutuksia ja hän tiivistää otsikossaan mielipiteensä kirjallisuusterapeuttisista hyödyistä: "Jos olisin hyvä haltija, taikoisin kaikkiin kouluihin kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä." Kauppinen näkee kirjallisuusterapeuttisten menetelmien olevan välineitä ihmisyyden tarkasteluun. 

Mielenkiintoinen termi oli "potentiaalinen tila", jossa oppimisen olisi hyvä tapahtua syvällisen oppimisen turvaamiseksi. Potentiaalinen tila tapahtuu herkimmin fiktion eli kuvitteellisen maailman ja todellisuuden eli todeksi ajatellun maailman välillä. Muun muassa leikki on lapselle tällaista ja leikin avulla lapsi oppii paljon asioita. Myös draamakasvatus voi olla leikkiin verrattava tila siinä mielessä, että siinä syvennytään aistit auki uuden äärelle ja oivalletaan uusia näkökulmia asioista ja syvennetään tietorakenteita.

Tunteet ovat kokemuksellinen ja elämyksellinen tila, niin se on myös kehollinen tila, jota voi mitata. Seppänen (2022) tutki väitöskirjassaan aidon ja fiktiivisen vuorovaikutustilanteen kehollisia vasteita/reaktioita. Keho lähettää erilaisia biosignaaleja, joista esimerkkeinä toimii syke, kortisoli, sähkökäyrä ym. Tuloksina mm. että fiktiivisten vuorovaiktustilanteiden keholliset vasteet eivät systemaattisesti eronneet aitojen tilanteiden vasteista. 

Psykologinen turvallisuus oli toinen ihana termi Seppäsen esityksestä, joka jäi mieleeni. Sillä tarkoitetaan kokemusta siitä, että voi yrittää ja epäonnistua ilman pelkoa nolatuksi tai hylätyksi tulemisesta, ja että on myös turvallista tarvita apua tai olla eri mieltä. Draaman avulla voidaan saavuttaa potentiaalista tilaa, mutta potentiaalisen tilan saavuttaminen edellyttää psykologista turvallisuuden kokemusta.

Draamasopimuksella tarkoitetaan työskentelysopimusta psykologisen, sosiaalisen ja fyysisen turvallisuuden varmistamiseksi. Esim. se riittää, millainen olet juuri nyt ja se on kilpailuvapaa vyöhyke, jossa saa tulla kokeilemaan ja oppimaan.

Tälä oppitunnilla käytiin läpi kotitehtävää, jossa piti etsiä mielenkiintoisia ilmastoaiheisia uutisointeja ja tuoda ne thinglinkiin. Oli kiintoisaa seurata,mitä medianostoja opiskelijakaverit olivat thinglinkiin tuoneet ja kuinka media luo väistämättä ilmastoahdistusta ihmisten mieliin. Itse olin valinnut ilmastoaiheiseksi uutisoinniksi dokumenttielokuvan, joka kertoo kalastuksen ympäristövaikutuksista. Dokumentissa tulee esiin paljon silmiä avavaa tietoa, kuitenkin ehkä melko kärjistetysti. Muut opiskelijat olivat nostaneet esille mm. atlantin merivirtojen romahtamis-uutisoinnin, uutisen öljynporauslauttojen purkamisesta Pohjanmerellä ja ylikulutuspäivästä kertovan julkaisun, jossa pohditaan kulutusta, kohtuullisuutta ja luonnonvarojen riittämistä. Kaikki uutiset ja asiat, jotka oltiin nostettu thinglinkiin ilmastoteemaa koskien, olivat luonteeltaan ilmastoahdistusta synnyttävää. Mikään uutisista tms. ei ollut ilmastotoivetta herättelevä. Mielestäni tämä on asia, jota tulisi mediassa tuoda enemmän esiin: sen sijaan, että synnytetään pelkoa ja ahdistusta, voisi toivolla olla enemmän mahdollisuuksia synnyttää parempaa tulevaisuutta. Jos painotettaisini ilmastotoivoa yhtä paljon kuin ilmastoahdistusta, voisi ihmisten suhtautuminen omiin arkipäivän valintoihin olla henkilökohtaisempaa ja vastuullisempaa. 

Oppitunnin lopuksi ihmetystä herätti myös oppituntien jälkeen se, että vapautuuko verkkopalveluista, kuten google-hakukoneen käytöstä, oikeasti enemmän hiilidioksidia ilmakehään kuin vaikkapa lentokoneliikenteestä? Tämä asia kummastutti ja sai meidät googlaamaan asian tiimoilta lisää...

Lisäksi tutustuimme tekoälyyn perustuviin sivustoihin ja siihen, miten ne mallintavat ilmastoahdistusta ja ilmastotoivoa. Tässä muutama nosto tekoälyyn perustuvista sivustoista: Leonard.ai, wepik (wepik.com/ai -ei vaadi kirjautumista), skybox AI (360-kuvat, voi viedä esim. taustaksi ThingLinkiin, ei vaadi kirjautumista).

Monialaisten oppimiskokonaisuuksia silmällä pitäen sain ideoita mm. ilmastotunteiden ja draaman työstämisen rooleista ilmastoteeman käsittelyssä. Oivallista voisi olla laatia näytelmä esimerkiksi ilmastoaiheisesta lastenkirjosta yhdessä esikoululaisten/alakoululaisten kanssa.