Solujen perusrakenne on samanlainen

Solun osat

Vaikka solut ovat kooltaa, muodoltaan ja tehtäviltään erilaisia, niiden rakenne on peruspiirteiltään sama. Eläinsolun uloin osa on solukalvo. Sen avulla solu ottaa tarvitsemiaan aineita ja poistaa esimerkiksi haitallisia kuona-aineita. Solun täyttää solulima, jossa on vettä ja siihen liuenneita aineita. Vesi on solujen runsain ainesosa, sillä sitä on yli 70 prosenttia solujen sisällöstä. Solulimassa on myös monenlaisia soluelimiä, joista joidenkin tehtävävä on hajottaa aineita pienemmiksi yhdisteiksi, joidenkin tehtävänä taas on valmistaa solun tarvitsemia aineita. Mitokondriot ovat solun "voimaloita". Niissä vapautuu ravintoaineiden sisältämä energia. Sitä solut tarvitsevat elintoiminnoissaan ja valmistaessaan uusia yhdisteitä. 

Tuma on solun tärkein osa, joka ohjaa koko solun toimintaa. Tumassa ovat rihmamaiset kromosomit. Niistä jokaisessa sijaitsee pitkä nauhamainen yhdiste, DNA. Siinä ovat perintötekijöitä, geenit. Ne määräävät suuressa määrin sen, miten elimistömme toimii ja millaisia olemme (1).

Aiheeseen liittyvä kuva

Tiedätkö, mikä on mikäkin solun osa?

1. Mitokondrio
2. Solukalvo
3. Golgin laite
4. Solulimakalvosto
5. Keskusjyvänen
6. Tuma

Golgin laite

Golgi löysi tämän solun rakenteen vuonna 1898. Se sijaitsee lähellä solun tumaa. Nisäkässolussa se sijaitsee solukeskuksen eli sentrosomin ympärillä, kun taas kasvisolussa se on lähellä solukeskusta. Kasvisoluissa Golgi-kekoja nimitetään diktyosomeiksi (2). 

Keskusjyvänen 

Keskusjyväset eli sentriolit ovat mikrotubuluksista muodostuneita soluelimiä, joilla on tärkeä tehtävä solunjakautumisessa. Sentriolit osallistuvat solunjakautumiseen vetämällä tuplaantuneet soluelimet sekä kromosomit kasvattamillaan mikrotubuluksilla kumpaankin syntyvään soluun (2).

Elimistö: 

Kuvahaun tulos haulle elimistö
kuva: https://cdn.thinglink.me/api/image/726283115869241345/640/10/scaletowidth