Olipa kerran haamu, jonka nimi oli Hektor. Hektor oli hyvä haamu. Oikein ystävällinen ja kaikkea, mutta hänellä ei silti ollut yhtään ystävää, sillä kaikki pelkäsivät haamuja. Hän oli ainut haamu koko kaupngissa, joten Hektor päätti lähteä etsimään ystäviä.

Kun hän käveli kadulla, ihmiset vaihtoivat toiselle puolelle tietä ja katsoivat häntä oudosti ja pelokkaasti. Vain yksi mummo jäi samalle puolelle Hektorin kanssa. Hektor katsoi heti mahdollisuuden koittaneen ja meni juttemaan mummolle.
- Hei nimeni on Hektor.
- Ai hei! Minä olen Mirja. Olin juuri menossa ostamaan uusia silmälaseja. Tuletko mukaan?
- Voin tulla. Vastasi Hektor innoissaan siitä, ettei joku pelännyt häntä.
Kun he pääsivät kaupasta mummo huomasi kenen kanssa on oikein viettänyt aikaa. (Hän oli näet huono näköinen). Seuraavaksi Mirja nähtiinkin jouksemassa pää kolmantena jalkana pitkin katuja.

-Voi ei! Siinä meni minun ystäväni.
No ei Hektorin auttanut kuin etsiä uusia ystäviä. Silloin hän huomasi pojan joka luki sarjakuvalehteä kadun kulmassa. Vaikka Hektor tiesi pojan säntäävän pois, niinkuin kaikki muutkin olivat tehnyt hän pääti silti yrittää.

Hektor lähestyi poikaa, mutta tämä ei liikahtanutkaan.
-Etkö pelkää minua? Hektor kysyi ihmeissään.
Poika katsoi pitkään Hektoria ja totesi:
-Miksi minä sinua pelkäisin? Eihän haamuja ole olemassakaan.
-Niinpä! Hektor myönsi. -Niin se taitaa olla.
-Mutta jos et pelkää minua niin voisitko sitten olla minun ystäväni?
-No miksi ei, poika vastaa.

Ja niin he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti!