Aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys

Aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys

Aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys -aihekokonaisuuden tavoitteena on kasvattaa opiskelijoita osallistuviksi, vastuuta kantaviksi ja kriittisiksi kansalaisiksi. Se merkitsee osallistumista ja vaikuttamista yhteiskunnan eri alueilla poliittiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen toimintaan sekä kulttuurielämään. Osallistumisen tasot ovat paikallinen, valtakunnallinen, eurooppalainen sekä globaali.

Tavoitteena on, että opiskelija
  • syventää demokraattisen yhteiskunnan toimintaperiaatteiden ja ihmisoikeuksien tuntemustaan
  • osaa muodostaa oman perustellun mielipiteensä ja keskustella siitä kunnioittaen muiden mielipiteitä
  • tuntee yhteiskunnan erilaisia osallistumisjärjestelmiä sekä niiden toimintatapoja
  • haluaa osallistua lähiyhteisön, kotikunnan, yhteiskunnan ja elinympäristön yhteisen hyvän luomiseen yksilönä ja ryhmässä sekä vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon
  • omaksuu aloitteellisuuden ja yritteliäisyyden toimintatavakseen
  • tuntee yrittäjyyden eri muotoja, mahdollisuuksia ja toimintaperiaatteita
  • ymmärtää työn merkityksen yksilölle ja yhteiskunnalle
  • tuntee kuluttajan vaikuttamiskeinot ja osaa käyttää niitä.
Oulun normaalikoulun lukiossa opiskelijoita kasvatetaan kriittisyyteen ja valintojen tekemiseen opiskelutilanteissa. Kurssien alussa neuvotellaan yhdessä opettajan kanssa kurssin toteutuksesta ja arvioinnista. Syventävillä ja soveltavilla kursseilla pyritään tarjoamaan mahdollisuuksia yksilöllisiin painotuksiin. Opiskelijoita kannustetaan osallistumaan erityisesti oppilaskunnan kautta koulun sisäiseen kehittämiseen ja erilaisten tapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Oppilaskunnan edustajat osallistuvat opettajainkokouksien lisäksi johtokunnan, lukiotiimin ja erilaisten työryhmien kokouksiin. Tarkoituksena on luoda omakohtaisia vaikuttamis- ja osallistumiskokemuksia. Aktiivista kansalaisuutta on mm. kouluyhteisön ja ympäristön kehittäminen. Koulu pyrkii tarjoamaan osallistumismahdollisuuksia kansainväliseen toimintaan. Yritteliäisyyteen kasvatetaan erityisesti sitä tukevien opiskelu- ja toimintatapojen kautta. Koulun toiminnan kehittämisessä käytetään apuna vähintään lukukausittain järjestettäviä ´rehtorin tunteja´, joissa opiskelijat voivat kysellä ja keskustella koulun toiminnasta. Opiskelijat ovat mukana lukion toiminnan arvioinnissa.