Oppilaskunnan hallituksen toteuttamia
Väriviikko
Tällöin pukeutumalla teemaväreihin voi osoittaa vastustavansa kiusaamista.
Kiusaamiseen ei ole aina helppo puuttua, vaikka jokainen ymmärtää, miten suuresti pienikin kiusaaminen voi yksilöön vaikuttaa.
Usein kiusaamisen mahdollistaa ja sitä innostaa oppilastoverien vähintäänkin hiljainen hyväksyminen. Ensi viikon tarkoituksena on paitsi luoda positiivista yhteisöllisyyttä koko koulun kesken, myös luoda ympäristö, jossa jokainen näkee konkreettisesti, että yleinen asenne koko koululla on vahvasti kiusaamista vastaan. Pukeutumalla päivän väriin osoittaa äänettömästi mutta näkyvästi kantansa, ja näin jokaisella on mahdollisuus puuttua kiusaamiseen vähintäänkin ennaltaehkäisevästi.
Maanantaina teemaväri on musta.
Tiistaina sininen.
Keskiviikkona valkoinen.
Torstaina punainen.
Perjantaina pinkki.
Tavoitteena olisi, että jokaisella olisi vähintään yksi päivän teemavärin mukainen vaate/asuste päällä, mikäli sellainen suinkin löytyy.
Joka päivä oppilaskunnan hallitus palkitsee koululta päivän näyttävimmin/luovimmin/rohkeimmin teemaväriin pukeutuneen oppilaan.
Joka päivä oppilaskunnan hallituksen jäsenet myös laskevat luokkansa teemavärivaatteiden määrän, ja perjantaina palkitaan luokka, jolta on viikon aikana löytynyt eniten teemavärivaatteita.
Penkki koulun kentälle
Välkkäritoiminta
Välkkärivälitunti pidetään torstaisin kello 9.35 alkavalla välitunnilla.
Tervetuloa mukaan! 😊