Oppilaskuntatoiminta

Oppilaskunta

Koulun oppilaskunnan koko on lukuvuodella 2023-2024 35 oppilasta. 

Oppilaita ohjataan tekemään aloitteita oppilaskunnan hallitukselle koulupäivien sisältöön ja koulupäivien virkistämiseen.

Oppilaskuntatoiminta on osallistavaa toimintaa, jolla tuetaan yhteisöllisyyden tunnetta.

Oppilaskunnan hallitus tekee saamiensa aloitteiden pohjalta ehdotuksia kouluviihtyvyyden ja teemapäivien toteuttamiseksi. Tavoitteena on, että koko oppilaskunta eli koko koulu osallistuu yhteisölliseen toimintaan. 

Lisäksi hallitus tekee kyselyjä oppilaille esim erityispäivien jälkeen, jotta voimme kehittää toimintaa.

Oppilaskunnan hallitus kokoontuu n. kerran pari kuukaudessa tai muutoin aina tarvittaessa.

Oppilaskunnan ohjaava opettaja 2023-2024:
Katariina Rapala

Oppilaskunnan hallituksen edustajat valitaan vaalilla lukuvuoden alussa lukuvuodeksi kerrallaan.


Oppilaskunnan hallitus lukuvuonna 2022-2023
1.lk
2.lk
 3.lk
 4.lk
 5.lk
 6.lk