Koulun perustiedot ja henkilöstö

Koulun perustiedot

Luhtikylän koulu sijaitsee Länsi-Orimattilassa, n. 18 kilometriä Orimattilan keskustasta. Koulun oppilaaksiotto tapahtuu Länsi-Orimattilan oppilaaksiottoalueelta. 

Luhtikylän koulu on perustettu 1869, ja se on yksi Suomen vanhimpia yhä toiminnassa olevia peruskouluja. Koulun perustamiseen myötävaikutti vahvasti Orimattilan kirkkoherra Johan Granholm.
Ensimmäiset vuodet koulua käytiin rusthollari Tuiskusen kotona, kunnes koulurakennus valmistui Viljaniemeen 1876. Vuonna 1888 Luhtikylään rakennettiin oma koulu. Koulut yhdistettiin 1990-luvulla. Nykyinen koulurakennus on rakennettu v. 2000.

Luhtikylän koulussa annetaan perusopetusta luokille 1-6. Koulun oppilasmäärä lukuvuonna 2023-2024 on 33 oppilasta. Koulussa käytettävät tilat ovat kolme luokkatilaa, ruokala ja liikuntasali pukuhuoneineen. Käsityöluokka, terveydenhoitajan-, kuraattorin- ja rehtorintilat ovat pihalla olevissa kahdessa kontissa.

Koulun piha-alueen ja ulkokentän lisäksi hyvät suunnistus- ja hiihtomaastot ovat koulun välittömässä läheisyydessä. Nuorela ry:n kylätalon piha-aluetta ja maastoa hyödynnetään myös oppimisympäristönä.

Perusopetus tarjoaa oppilaille mahdollisuuden osaamisen monipuoliseen kehittämiseen. Se rakentaa oppilaiden myönteistä identiteettiä ihmisinä, oppijoina ja yhteisön jäseninä. Opetus edistää osallisuutta ja kestävää elämäntapaa sekä kasvua demokraattisen yhteiskunnan jäsenyyteen. Perusopetus kasvattaa oppilaita ihmisoikeuksien tuntemiseen, kunnioittamiseen ja puolustamiseen.