Ympäristöoppi

Sisällöt: 
- Suomen ilmasto ja sää
- Maisema-alueet


* Johdantona aiheeseen laulu Neljä vuodenaikaa ->keskustellaan, miten vuodenajat eroavat toisistaan

-> mietitään, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, millainen ilmasto meillä täällä Suomessa on. Käsitellään myös ilmaston ja sään eroa.

-Käytetään aiheen käsittelyssä apuna Luontoon3 -kirjan kappaletta 46 Sijainti vaikuttaa ilmastoon ja kasvillisuuteen. 
Voidaan katsoa myös Yle Areenasta sää ja ilmasto

-Kuunnella myös Millainen sää on tänään? -laulu, ja kerrataan säämerkkejä.

* Tutustutaan Suomen maisema-alueisiin Luontoon3 -kirjan kappaleen 47 Suomessa on monenlaisia maisemia avulla.

- Katsotaan lisäksi ehtimisen mukaan pätkiä Yle Areenasta Meidän maamme -sarjan ilmakuvista eri puolilta Suomea ja/tai Postikortteja Suomesta

- Tehdään pajan lopuksi, kuvataidetyön jälkeen, Luontoon3 -tehtäväkirjan tehtäviä, mikäli jää aikaa.