Oppisopimuskoulutus

Ammatillinen perustutkinto oppisopimuksella

Oppisopimus on opiskelijalle joustava, monipuolinen ja työelämälähtöinen tapa kouluttautua ammattiin sekä hankkia osaamista ja tutkinto. Yritykselle se tarjoaa hyvän mahdollisuuden rekrytoida ja täsmäkouluttaa henkilöstöä.

Kuten jo termi ”oppisopimus” vihjaa, on kyseessä sopimus. Sen osapuolet ovat opiskelija ja työnantaja. Sellaisen sopimuksen avulla voi hankkia kokonaan uuden ammatin tai täydentää omaan, jo aikaisemmin hankittuun, ammattiin kuuluvia taitoja. Oppisopimuskoulutus on päätoimista puuhaa, se on myös opiskelijalle maksutonta ja siitä maksetaan työehtosopimuksen mukainen palkka.
  • Työpaikalla oppisopimusoppilaalle nimetään henkilökohtainen työpaikkakouluttaja. Hän perehdyttää ja ohjaa työtehtäviin, mutta hän myös arvioi oppilaan edistymistä.
  • Työnantaja maksaa koulutukseen osallistuvalle työ- ja virkaehtosopimuksen mukaista palkkaa, mutta työnantaja toisaalta saa koulutuskorvausta työpaikalla annettavasta ohjauksesta. Koulutuskorvauksen suuruus sovitaan tapauskohtaisesti. Sen maksaa työnantajalle joko oppisopimustoimisto tai oppilaitos, joka järjestää oppisopimuksen.
Oppisopimuskoulutuksesta noin 80 % tapahtuu työpaikalla ja noin 20 % oppilaitoksessa, verkossa tai etänä. Oppisopimuksella suoritetut toisen asteen ammatilliset tutkinnot antavat saman jatko-opintokelpoisuuden kuin ammattiopisto ja lukio sekä saman pätevyyden kuin ammattikoulu. Oppisopimuskoulutus kestää noin 1-3 vuotta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä