Laillisuusperuste
Löytötavaralain tulkintaa
Löytötavaralaki määrittää, miten löytötavaroiden kanssa tulee toimia.
Koulusta löydetyt tavarat ovat laitoslöytöjä, jotka tulee lain mukaan toimittaa välittömästi koulun henkilökunnalle vaikka kyseessä olisi vähäarvoinen löytö eli arvoltaan korkeintaan 20 euroa.
Koska koulusta löydetty tavara on hyvin todennäköisesti koulun oppilaan tai henkilökunnan omaisuutta, koululla on oikeus säilyttää löytötavaraa normaalia pidempään, kuitenkin korkeintaan kuusi kuukautta. Ilmeisen arvokkaista tavaroista koulun on ilmoitettava poliisille välittömästi.
Omistajalla on oikeus saada löytötavara takaisin. Laitoslöydöistä ei makseta löytöpalkkioita.
Koulun tulee toimittaa löytötavarat viimeistään kuuden kuukauden säilytyksen jälkeen poliisille. Yleensä löytötavarat ovat käytettyjä (ja jossain määrin likaisia) vaatteita, joten niiden myyntiarvo jää useimmiten vähäiseksi eli alle 20 euron. Nämä vähäarvoiset löytötavarat hävitetään säilytyksen jälkeen. Puhtaat vaatteet lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.
Polkupyöristä ja mopoista säädetään erikseen laissa. Löytäjälle ei synny näihin löytöihin omistusoikeutta edes määräaikojen jälkeen, vaan pyörät ja mopot myydän huutokaupalla. Löytäjällä on oikeus saada 1/3 myyntihinnasta.