Jokivarren koulun KA1-hakemuksen tiivistelmä

Koulumme on noin 600 oppilaan yhtenäinen peruskoulu. Yleisopetuksen luokkien lisäksi meillä on 10 erityisluokkaa. Olemme tehneet järjestelmällistä työtä kaksisuuntaisen integraation eteen ja olemme onnistuneet myös sosiaalisessa integraatiossa. Koulumme toiminta-ajatuksena on ”Kaikille yhteinen koulu”. Jotta se toteutuisi entistä paremmin lapsen iästä, sukupuolesta, tuen tarpeesta, perhetilanteesta ja etnisestä taustasta riippumatta, haluamme kehittää niitä koulumme toimintatapoja, joilla voimme parantaa lasten ja nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja oppimisen edellytyksiä sekä lisätä kouluviihtyvyyttä ja ehkäistä koulunkäynnin keskeyttämisiä. Koulumme on jo mukana kansallisella tasolla Tukea tuen järjestäjille -prosessissa ja Yhteispelillä hyvinvointia -ohjelmassa. Liikkuva koulu -hankkeen päätyttyä koulumme on jatkanut ja kehittänyt toimintaa laajemman hyvinvointityön suuntaan.

Henkilöstökokouksessa keskusteltiin koulun halusta ja tarpeista vahvistaa kansainvälisyyttä, ja toimintaa lähdettiin kehittämään perustamalla kansainvälisyystyöryhmä ja kartoitettiin tavoitteita ja tarpeita, joihin hankkeella halutaan vastata. Työryhmän jäsenet keskustelivat aiheesta muun henkilöstön kanssa. Henkilökunta on hankkeen takana.

Koulunegatiivisuus, motivaation pulmat, runsaat poissaolot ja jopa kouluyhteisöstä täysin syrjäytyminen ovat viime vuosina lisääntyneet myös meidän koulussamme. Nämä haasteet näkyvät yhä alemmilla luokilla, jopa ennen perusopetuksen puolivälin saavuttamista. Haluamme puuttua tähän mahdollisimman monipuolisin menetelmin, ja haemme eurooppalaista näkemystä ja ideoita erilaisista koulumotivaatiota, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta tukevista menetelmistä ja lähestymistavoista.

Työryhmässä täsmennettiin hankkeelle kolme ydinaluetta, joilla haluamme vahvistaa osaamista ja koulun toimintakulttuuria: 1. Nuori eurooppalaisena – etappina henkilökunnan eurooppalaisen identiteetin vahvistaminen, 2. Suvaitseva kouluyhteisö, jossa kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet kouluttautua ja kokea osallisuutta ja 3. Koulupudokkuuden

ehkäiseminen muun muassa vahvistamalla hyväksyvää ilmapiiriä ja inklusiivista toimintakulttuuria. Hankkeen kautta haemme laajempaa kuin kansallista näkemystä koulumme kehittämiseen.

Yhtenäiskoulumme 45 opettajasta kolmannes on halukas lähtemään kurssille Eurooppaan ja luomaan uusia kontakteja. Kurssille hakeneiden joukossa on koulumme rehtori, apulaisrehtori, oppilaanohjaaja, joka toimii myös KV-työryhmän vetäjänä sekä luokanopettajia, aineenopettajia ja erityisluokanopettajia niin alakoulusta kuin yläkoulustakin.

Haetut kurssit käsittelevät inklusiivisen koulukulttuurin kehittämistä, motivointistrategioita, ulkona oppimista ja erilaisia opetusmenetelmiä, taidekasvatuksen mahdollisuuksia inkluusion edistäjänä, tietoisuustaitojen kehittämistä, suvaitsevan kouluyhteisön vahvistamista, koulupudokkuuden ehkäisemistä, stressinhallintakeinojen ja hyvinvoinnin edistämistä sekä eurooppalaisen identiteetin vahvistamista.

Hankkeen myötä osallistujien kielitaito kehittyy ja he rohkaistuvat luomaan eurooppalaisia verkostoja ammatillisen kehityksensä tueksi ja oppilaiden parhaaksi. Henkilökunnan edellytykset kohdata oppilaita tasapuolisesti, huomioida erilaisia motivaatiotekijöitä, toteuttaa toiminnallista opetusta ja kehittää oppilaiden tietoisuustaitoja paranevat hankkeen aikana ja jäävät pysyväksi osaksi kouluarkeamme.

Hankkeella vahvistetaan henkilökunnan eurooppalaista moniulotteista identiteettiä ja luodaan valmiuksia opettajaidentiteetin kehittymiselle sekä vahvistumiselle muuttuvassa Euroopassa. Tavoitteena on jatkossa hakea myös oppilaiden liikkuvuuksia (KA2) ja tuoda kansainvälisyyttä oppilaiden kouluarkeen esimerkiksi eTwinningin ja ulkomaisten vierailijoiden kautta. Haluamme kasvattaa orimattilalaislapsista ja -nuorista suvaitsevaisia ihmisiä, jotka ovat ylpeitä juuristaan ja koulutuksestaan ollen samalla avoimia muille kulttuureille ja ihmisille.