Oletko kiinnittänyt huomiota yhdeksäsluokkalaisten kaulakoruihin? Monella heistä on kaulassaan ristiriipus muistona konfirmaatiosta. Ristejä ja muita kristillisiä symboleja näkyy ympärillämme ja joskus odottamattomissakin paikoissa saatat nähdä jonkin niistä. Ristiriipus on myös merkki siitä, että sen kantaja jatkaa Jeesuksen seuraajien aloittamaa katkeamatonta kristittyjen ketjua halki vuosien. Kristityn elämä ei kuitenkaan ollut etenkään liikkeen alkuaikoina helppoa.

Kristinusko saapui Roomaan jo Jeesuksen opetuslasten aikana. Vaikka uusi oppi alkoi levitä vahvasti alueella, oli sen alkutaival kaikkea muuta kuin helppo. Evankeliumin levittäjät joutuivat vainojen kohteeksi monissa paikoissa, ja perimätiedon mukaan myös kristinuskon tärkeimmät apostolit Pietari ja Paavali kuolivat Rooman vainoissa. Varsinaisesti kristityiksi uuden opin edustajia alettiin kutsua vasta 200-luvulla Antiokiassa, jonne he olivat paenneet Palestiinan vainoja.

Ristiriipus muistuttaa kristinuskon historiasta.

Rooman valtakunnassa kristinuskoa alettiin pitää vaarallisena, kun se oli erkaantunut juutalaisuudesta ja alkoi kasvaa. Vainot olivat aluksi satunnaisia, mutta ne yleistyivät 200-luvulla. Niiden voimistumiseen vaikutti se, että keisari ei hyväksynyt kilpailijoita Rooman perinteiselle uskonnolle. Rooman jumalien tehtävä oli suojella valtakuntaa ja taata menestystä sille. Keisari toimi ylimpänä uhrimenojen valvojana. Uhka Jumalia vastaan oli samalla uhka keisarin vallalle. Valtakunnassa yksityisillä ihmisillä sai olla virallisten jumalien rinnalla muita jumalia, mutta ratkaisevaksi asiaksi kristittyjä vastaan osoittautui se, kun nämä eivät suostuneet uhraamaan Rooman viralliselle jumalille, eivätkä myöskään keisarin kuvalle. Uhraaminen tässä kohtaa tarkoitti lähinnä ruokauhreja, joihin liittyi uskonnollista palvontaa. Kristityt kokivat tällaisen epäjumalanpalvonnaksi. Tämän vuoksi Rooman rauhan ja lakien ei annettu suojella kristittyjä, vaan heistä tuli valtion vihollisia.

Kristittyjä vainonneita keisareita oli useita. Jouluevankeliumista tuttu Augustus oli heistä ensimmäinen. Keisari Neron aikana Rooma paloi vuonna 64. Hänen uskottiin jopa sytyttäneen palon tahallaan, jotta voisi syyttää kristittyjä siitä. Merkittävä vainoaja oli keisari Decius, joka määräsi vuonna 249, että kaikkien kansalaisten tuli uhrata Rooman jumalille. Uhraamisesta annettiin kirjallinen todistus, mutta kieltäytyjiä kohdeltiin rankasti. Heidät vangittiin, karkotettiin maasta tai teloitettiin. Tarkoitus oli saada kristityt luopumaan uskostaan.

Roomalainen gladiaattori taisteluasussaan.

Kristittyjä vainottiin monin tavoin, ja yksi merkittävä paikka oli Gladiaattoriareena Colosseum. Vaikka mielikuva kristittyjen jatkuvasta syöttämisestä leijonille on väärä, joutuivat he toisinaan taistelemaan hengestään villieläimiä ja gladiaattoreita vastaan. Moni kristitty kuoli uskonsa puolesta veritodistajana eli marttyyrina. Osa joutui luopumaan uskostaan kuoleman edellä, jolloin heitä kutsuttiin luopioiksi. Kristityt kuitenkin ottivat myös luopiot myöhemmässä vaiheessa takaisin joukkoonsa, koska anteeksiannon koettiin olevan tärkeä osa kristinuskoa.

Colosseum on nykyään Rooman tärkeimpiä turistinähtävyyksiä.