Hindulaisuus on maailmanuskonnoista vanhin ja se pohjautuu muinaiseen Indus-kulttuuriin. Uskontona hindulaisuus ei ole yhtenäinen, vaan siihen kuuluu lukuisia, toisistaan paljonkin eroavia suuntauksia. Hinduksi synnytään, joten se on vain intialaisten uskonto.

Nimet hindu ja Intia muodostuvat vanhasta Indusvirran vanhasta sanskritinkielisestä nimestä. Varhaisimmat muinaisesta intialaisesta kulttuurista löydetyt jäljet ovat noin vuodelta 2500 eKr. Indus-alueen asutuksen on arveltu olevan jopa Egyptiä ja Mesopotamiaa suurempi. Kulttuurissa elettiin yltäkylläisesti ja asukkaat olivat luovia ja kekseliäitä. Heillä oli oma numero- ja kirjoitusjärjestelmä, ja he onnistuivat mm. kesyttämään hevosia käyttöönsä. Kukoistava Induskulttuuri kuitenkin tuhoutui, mutta arjalaisista koostuvat uudisasukkaat jatkoivat ja muokkasivat sitä.

Induskulttuurilla oli monia uskontoon viittavia asioita, kuten rituaalisia pesualtaita. Hindulaisuus onkin muotoutunut vähitellen vanhasta intialaisesta elämäntavasta. Perustajaa uskonnolla ei ole. Sen sijaan pyhiä tekstejä on kirjoitettu useita. Tärkeimpiä niistä ovat vedat, upanishadit ja kansaneepokset. Upanishadeissa pohditaan sielua ja pelastumista. Vuosien 1500–500 eKr. aikana syntyneitä tekstejä kutsutaan veda-kirjallisuudeksi ja koko kautta veda-kaudeksi. Vedakauden jälkeen 500 eKr. – 500 jKr. alkoi klassisen hindulaisuuden kausi, jolloin monijumalaisuus sai kilpailijakseen yksijumalaisuuden. Tällöin syntyivät hindulaisuuden tärkeimmät kansaneepokset Mahabharata ja Ramayana.

Intia on nykyään maailman toiseksi väkirikkain valtio, ja uskonto leimaa sen kulttuuria vahvasti. Valloittajien ja siirtolaisten kautta maahan on tullut monia uskontoja, mutta hindulaisuuden kannattajia on kuitenkin 80 % koko asukasmäärästä. Tosin uskontojen sekoittumista on intialaisillakin, jolloin hindun elämään saattaa kuulua monia piirteitä muista uskonnoista.

Hindulaisuudessa ei ole olemassa yhtä oikeaa oppia, vaan se on moninainen uskonto ja sisältää toisistaan paljonkin poikkeavia oppijärjestelmiä ja käytäntöjä. Myös jumalien määrä vaihtelee eri suuntauksissa.

Yhteisesti hindulaiset puhuvat kuitenkin dharmasta eli ikuisesta järjestyksestä. Omaa uskontoaan he kutsuvat nimellä hindu dharma eli intialainen järjestys. Dharma ei ole kirjoitettu ohjeisto, vaan kirjoittamaton järjestys, joka antaa elämälle suunnan ja osoittaa ihmiselle hänen paikkansa. Seuraavassa on muita periaatteita, joihin suuri osa hinduista uskoo.

Maailmansielu on nimeltään brahman, josta kaikki muodostuu ja johon kaikki lopulta yhtyy. Hindulaisuuden symboli on OM-tavu, jota he pitävät kaikkein pyhimpänä ja joka heijastelee brahmania ja siten koko kaikkeutta. 

Ihmisellä itsellä on yksilösielu atman, joka on kuolematon ja ikuinen. Se syntyy aina uudelleen uuteen ruumiiseen – joko ihmiseen tai eläimeen. Sielunvaellusta kutsutaan samsaraksi. Ihmisen omat teot ratkaisevat, millaiseen ruumiiseen sielu seuraavassa elämässä siirtyy. Tätä kutsutaan Karman laiksi, jolloin hyvät teot tuottavat hyvää karmaa ja pahat teot johtavat kärsimykseen. Hyvän karman ansiosta ihminen voi syntyä papiksi tai jumalaksi ja huonon karman takia vaikka raatokärpäseksi. Tavoitteena on kuitenkin siirtyä aina ylemmäs.

Hindulaisen aikakäsitys on ympyränmuotoinen eli syklinen, toisin kuin lineaarinen länsimainen aika. Sielu vaeltaa syklissä niin kauan, kunnes ihminen vapautuu ja saavuttaa pelastuksen eli moksan.

Moksa syntyy oivaltamisen kautta. Tällöin ihminen oivaltaa syvimmän olemuksensa ja huomaa olevansa yhtä maailmansielun kanssa. Jotkut pyrkivät oivallukseen omilla ponnisteluillaan. Hindujen tärkeässä Bhagavad-tekstissä oivallukseen tarvitaan kolme tietä:

1. tiedon tie
2. tekojen tie
3. rakkauden tie.

Tiedon tiellä ihminen opiskelee pyhiä tekstejä sekä harjoittaa itsekuria ja mietiskelyä. Mietiskelyllä ja meditaatiolla on tuhansia vuosia vanhat perinteet, ja eräs keskeinen menetelmä siihen on jooga. Jooga on ruumiin ja mielen harjoittamisen menetelmä, johon usein liittyy askeettinen elämäntapa. Ohjaajana mietiskelyssä toimii guru.

Tekojen tiellä ihminen pyrkii työskentelemään ja toimimaan epäitsekkäästi sekä pyhittämään toimintansa jumalille. Näin hyvä karma lisääntyy ja huono häviää. Sieluansa ihminen puhdistaa kylpiessään pyhässä Ganges-joessa. Tosin fyysinen puhdistautuminen on melko kyseenalaista niin saastuneessa vedessä.

Rakkauden tiellä ihminen siirtyy jumalien palvontaan, jolloin ihminen tavoittelee henkilökohtaista yhteyttä johonkin jumalaan. Tämä näkyy lukuisissa temppelipaikoissa Intiassa.