Tie kuvastaa elämää

”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen.” (Matt. 7:13–14)

Kristinuskossa tie ikuiseen elämään kulkee Jeesuksen kautta, hänen sanojensa mukaisesti. Kiinan uskonnoissa tiellä eli taolla on keskeinen merkitys. Se on määrittelemätön, mutta tulee oivaltaa. Tao ilmenee erilaisena taolaisuudessa, kungfutselaisuudessa ja buddhalaisuudessa.

Buddhalaisuudessa kahdeksanosainen polku on osana neljää jaloa totuutta. Japanin uskonnoissa sinto taas tarkoittaa kulkemista jumalten tietä ja torii on näkyvä portti, jonka läpi tietä kuljetaan, pyhän ja maallisen erottamiseksi.

Usein tie on uskonnossa vertauskuva, jolloin ihmisen tulisi pysyä oikealla tiellä tai oivaltaa se. Buddhalaisuuden korostama kultainen keskitie saa kannatusta myös monien muiden uskontokuntien edustajilta. Pyhiinvaelluksella kuljetaan pyhällä tiellä tai kohti pyhää. Eri uskonnoilla on kuitenkin hieman erilaisia syitä lähteä pyhiinvaellukselle, kuten on myös samankin uskonnon sisällä. Aina syy ei edes ole uskonnollinen. Myös Suomessa pyhiinvaellukset ovat yleistyneet, erityisesti pääsiäisenä ja Jaakonpäivänä.

Tie johtaa yleensä päämäärään, kuten taivaaseen, paratiisiin tai helvettiin. Kulkeminen tiellä vaatii usein kilvoittelua ja itsensä voittamista pahan houkutuksilta, kuten islamissa ja kristinuskossa. Buddhalaisuudessa taas kärsimys ja pahan ongelma tulee ensin oivaltaa, jotta siitä voisi päästä eroon.