​Kalevalaisen musiikkikulttuurin kukoistuskausi ajoittuu ajanlaskumme alkuun. Kalevalainen runonlauluperinne on säilynyt elävänä meidän päiviimme asti. Runot ja sävelmät eivät liittyneet kiinteästi yhteen, vaan laulajalla tai perheellä oli muistissa muutama sävel, joita käytettiin muunnellen. Tavallisesti joku, joka muisti paljon runoja toimi esilaulajana. Hän lauloi ensin ja muut toistivat hänen esittämänsä säkeen. Näin paikalla olleet oppivat samalla runoja ja tarinoita, joita he myös välittivät eteenpäin. Vasta myöhemmin, kun Elias Lönnroth kokosi näitä runoja Kalevala-teokseensa (1849) levisi tämä rikas kansantarusto laajemmallekin ja on myös tallessa kirjallisessa muodossaan.

Kalevalaisen runon piirteitä

Nämä asiat helpottavat runon muistamista:

• usein 5-jakoinen rytmi, lasketaan viiteen
• kahdeksantavuinen säe
• alkusointu, sanat alkavat samalla kirjaimella
• kerto, sama asia toistetaan toisilla sanoilla

Esimerkiksi:
Veis-ti vuo-rel-la ve-net-tä
kal-li-ol-la kal-kut-te-li


Esimerkki runolaulumelodiasta:

nuotti: Pekka Tulkki