Uudisraivaajien musiikista syntyy country

Eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläiset asuttivat Pohjois-Amerikan keskiosien laajat ja maanviljelykseen sopivat alueet. Heidän musiikkinsa pohjautui eurooppalaiseen perinteeseen ja kehittyi lopulta omaleimaiseksi amerikkalaiseksi kansanmusiikiksi. Aluksi tämä "maalaisten musiikki" sai haukkumanimen hillbilly. 1920-luvulla tätä musiikkia alettiin levyttää, ja se levisi suuremman yleisön tietoisuuteen ja suosioon nimellä country.

Kun muuttoliike kaupunkeihin kiihtyi, veivät maaltamuuttajat musiikkinsa mukanaan asutuskeskuksiin. Countrymusiikin keskukseksi kohosi Nashvillen kaupunki. Pian huomattiin myös countryn kaupallinen merkitys. Lännenelokuvissa, joissa karjapaimenet ratsastavat halki laajojen preerioiden, soi usein country. Musiikki saikin uuden nimen: country and western.

Vaikka 1950-luvulta lähtien Pohjois-Amerikan musiikki on kehittynyt suureksi liiketoiminnaksi nuorisomusiikkeineen, on country säilyttänyt vankan aseman amerikkalaisten sydämissä.


Steel-kitara ja dobro ovat tyypillisiä country-soittimia.


John Denver on yksi merkittävimmistä countrylaulajista. Kuuntele John Denverin countrymusiikin klassikko Country Roads.