33. Keksinnöt

Pyörä

Tekniikka tuo apua arkeen. Tekniikka kehittyy keksinnöillä.

Polkupyörä on täynnä keksintöjä. Monet niistä ovat ikivanhoja ja toiset uusia. Tärkein keksintö on kuitenkin pyörä.

Pyörä syntyi, kun pyöreään kiekkoon keksittiin kiinnittää akseli. Akselin tehtävänä on kiinnittää pyörä paikoilleen.

Potkupyörät

Englanniksi polkupyörää kutsutaan kaksipyöräiseksi. Ensimmäiset kaksipyöräiset olivat potkupyöriä. Niissä ei ollut polkimia lainkaan, vaan ne saatiin liikkeelle potkimalla. Potkupyörän yhteydessä tehtiin kuitenkin tärkeä pyörän toimintaa monipuolistava keksintö, kääntyvä etupyörä.

Potkupyörä on alun perin saksalainen keksintö. Sen kehitti saksalainen keksijä Karl Drais ja kulkuvälinettä kutsutaankin hänen mukaansa draisiiniksi. Potkupyörä oli aikoinaan niin innostava keksintö, että eräs saksalainen aatelinen palkitsi Draisin mittavalla rahasummalla ja nimittämällä hänet korkea-arvoiseen virkaan.

Nykyisin potkupyöriä käyttävät pienet lapset. Niillä harjoitellaan tasapainoa. Kun se opitaan, voidaan siirtyä ilman apupyöriä ihan oikeaan polkupyörään.

Potkulauta

Potkulauta on potkupyörän sukulainen. Potkulaudalla seistään eikä istuta. Nykyaikaisessa potkulaudassa on käsijarru. Potkulautoja käyttävät aikuisetkin esimerkiksi tehtaissa, joissa on pitkiä käytäviä. Työssä käytettäviin potkulautoihin törmäät myös lentokentillä.

Temppupotkulaudoissa eli scooteissa on pienet pyörät. Temppupotkulautailu on melko uusi extreme-urheilulaji, jonka suosio on kasvanut viime vuosien aikana paljon. Scoottaus on helppo laji aloittaa, koska scootit ovat edullisia ja jokainen osaa potkia eteenpäin potkulaudalla. Nykyään on jo olemassa jopa scoottauksen ammattilaisia, jotka elättävät itsensä kilpailemalla temppupotkulautailussa.

Monissa kaupungeissa voit nähdä vuokrattavia sähköpotkulautoja.

Varhainen polkupyörä

Ensimmäisissä varsinaisissa polkupyörissä polkimet kiinnitettiin suoraan etupyörän akseliin. Ongelmia tuli, kun vauhti lisääntyi. Lopulta jalat eivät enää pysyneet polkimien vauhdissa. Ongelma on sama kuin lasten kolmipyörässä. Kun siinäkin vauhti kiihtyy, on parasta nostaa jalat polkimilta ilmaan.


Polkimet ja jalat saatiin hieman rauhoittumaan, kun etupyörä rakennettiin valtavan kokoiseksi. Vaikka vauhti oli kova pyörän ulkoreunalla, pyörän keskiössä eli polkimilla se oli vielä rauhallinen.

Tämän polkupyörän lempinimi on penny-farthing. Sehän muistuttaakin kahden euron ja viiden sentin kolikkoa peräkkäin. Penny-farthing-pyöriä käytettiin 1800-luvun lopulla. Niiden suosio ei ikinä kasvanut kovinkaan suureksi, sillä ajaminen oli haastavaa. Jopa pyörän selkään nouseminen vaatii taitoa ja apujakkaran.

Nykyaikainen polkupyörä

Nykyaikainen polkupyörä syntyi, kun keksittiin ketjuvaihde. Vaihteessa on kaksi erikokoista hammaspyörää. Liikettä välitetään ketjulla. Vaihteen avulla voidaan polkea rauhallisesti, vaikka pyörät pyörivätkin vinhaa vauhtia.

Tärkeä keksintö oli myös vapaa. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi alamäessä polkimia voi pitää paikoillaan, vaikka takapyörä pyöriikin. Ratapyörissä, joilla ajetaan soikeaa kilparataa, ei tarvita vapaata eikä niissä sen vuoksi sellaista olekaan.



Ratapyörällä poljetaan koko kilpailun ajan.


Vaihdepyörässä voidaan valita sopiva ketjuvaihde eri tilanteisiin. Kuvan suurinta hammaspyörää käytetään ylämäessä. Silloin takapyörään saadaan paljon vääntövoimaa, mutta haittapuolena vauhti on kovin hidasta.

Vaihdepyörän hammaspyörät voivat olla myös piilossa takapyörän rummussa. Ketjuvaihteen sijaan puhutaan silloin napavaihteesta. Napavaihde on tavallinen kaupunkipyörissä.


Napavaihde ja hammaspyörä.

Termejä

keksinnöt
Termi Selitys
keksintö Keksintö on olemassa olevan ongelman tai tarpeen uusi käytännönläheinen ratkaisu.
ketjuvaihde Polkupyörän kahdesta pikkupyörästä (keski- ja takaratas) muodostuva kokonaisuus, jossa liikettä välitetään ketjulla. 

 

Tiivistelmä

  • Pyörä keksittiin, kun kiekko lävistettiin akselilla. Akselilla pyörä voitiin kiinnittää paikoilleen.
  • Vapaa on erityisen tärkeä alamäessä. Pyörä ja polkimet on silloin vapautettu toisistaan. Vaikka pyörä pyörii, polkimet voivat olla pyörimättä.
  • Vaihteen ansiosta polkimet ja pyörä voivat pyöriä eri tahtia. Vaihdepyörässä voidaan valita tilanteeseen sopiva vaihde.