31. Hygienia ja liikunta

Terveelliset elintavat

Terveellisiin elintapoihin kuuluvat:

  • hyvä hygienia (esimerkiksi käsien peseminen)

  • riittävä liikunta (esimerkiksi kaksi tuntia hikiliikuntaa päivässä)

  • sopiva pukeutuminen (esimerkiksi talvipakkasella pipo ja hanskat)

  • päihteettömyys (esimerkiksi tupakointi on vaarallista terveydelle ja tupakoivien määrä vähenee koko ajan)

  • terveellinen ravinto (esimerkiksi monipuolinen ateria koulussa)

  • riittävä uni ja lepo (esimerkiksi riittävän aikainen nukkumaanmeno)

Pukeutuminen

Suomen sääolosuhteet ovat vaihtelevia ja vaativat mukautumista myös pukeutumisen osalta.

Liikunta lisää kehon lämmöntuotantoa, jolloin vaatetusta tulisi voida säädellä oikeaksi kullakin hetkellä. On epämiellyttävää liikkua, jos päällä on vääränlainen vaatetus sääoloihin nähden.

Kylmällä säällä on kerrospukeutumisesta paljon apua, sillä vaatekerrosten väliin jäävä ilma auttaa pitämään sinut lämpimänä paremmin.

Huolehdi myös vaatteiden puhtaudesta, sillä puhdas vaate on miellyttävämpi iholla ja mukavampi käyttää. Se toimii myös tehokkaammin tehtävässään poistaessaan iholta hikeä ja suojatessaan ihoa säätilojen vaihteluilta.

Puhdas ja siisti vaatetus antaa sinusta itsestäsikin huolitellun vaikutelman toisten silmissä.

Liikunta

Säännöllisellä ja monipuolisella liikunnalla pidät itsesi kunnossa ja jaksat puuhata koko päivän.

Liikkuessa luusto, lihakset ja sydän tulevat vahvemmiksi ja samalla kuntosi kohenee. On mukavaa huomata, kuinka jaksaa entistä paremmin juosta pallon perässä tai kisailla toisten kanssa hippasilla.

Päivittäin tulisi liikkua vähintään 1–2 tuntia ja mielellään osaksi myös ulkona. Kavereita voi pyytää mukaan ulkoleikkeihin.

Jos sinulla on lemmikki, voit lähteä ulkoiluttamaan sitä ja näin saat samalla raitista ulkoilmaa.

Koulussa välitunneillakin saa helposti sydämen sykkeen nousemaan liikkumalla aktiivisesti. Osan päivän liikunnasta tulisikin olla hengästyttävää, jolloin elimistö saa enemmän rasitusta.

Erilaiset liikuntaharrastukset ovat monelle mieluista tekemistä, kunhan muistat pitää huolen myös riittävästä levosta.

Hygienia

Hygienia tarkoittaa terveyden edistämistä ja säilyttämistä. Kun huolehdit puhtaudestasi joka päivä, ehkäiset myös sairauksia.

Kädet tulee pestä aina wc-käynnin jälkeen ja ennen ruokailun aloittamista. Käsien kautta elimistöön siirtyy taudinaiheuttajia eli erilaisia bakteereja ja viruksia. Käsien puhtaana pitäminen voi auttaa tehokkaasti esimerkiksi vatsataudin ehkäisemisessä. Paikat, joissa oleskelee paljon ihmisiä, ovat erityisen otollisia taudinaiheuttajien leviämiselle. Huolehdi myös silloin käsihygieniasta!

Pelkkä käsien pesu ei kuitenkaan riitä, vaan sinun tulee huolehtia myös muun kehon puhtaudesta riittävän usein. Hiusten pesu ja siistinä pitäminen on jo ulkoisen olemuksesikin puolesta tärkeää. Hikiliikunnan jälkeen on tärkeää peseytyä ja vaihtaa kuivat vaatteet.

Hampaiden harjaus aamuin illoin auttaa pitämään hampaat pidempään reikiintymättä. Säännölliset hammaslääkärikäynnit tuovat myös tärkeää tietoa hampaittesi kunnosta ja saat myös hoitovinkkejä niiden kunnossa pysymiseen.

Termejä

hygienia ja liikunta
Termi Selitys
hygienia Hygienia tarkoittaa terveyden säilyttämistä siten, että estetään taudinaiheuttajien (esimerkiksi virusten) pääsy elimistöön.
päihteettömyys Terveellinen elämäntapa, jossa ei käytetä esimerkiksi alkoholia.
taudinaiheuttaja Bakteeri tai virus, joka aiheuttaa jonkun sairauden. Esimerkiksi eräs bakteeri aiheuttaa korvatulehduksen ja eräs virus flunssan.