Alttoviulu

TÄRKEÄÄ

  1. Alttoviulu on viulun isoveli.
  2. Alttoviulun kielet on viritetty kvintin matalammalle kuin viulun ja oktaavin korkeammalle kuin sellon.
  3. Alttoviulun ääni on tumma ja kaunis.
Alttoviulu on viulua suurempi jousisoitin. Se on hyvin saman näköinen kuin viulu, mutta sen sointi on matalampi. Alttoviulun kielet viritetään ääniin c, g, d1 ja a1. Alttoviulu on tärkeä orkesterin soinnin täydentäjä. Sen puuttumisen huomaa, mutta se soittaa hyvin harvoin soolo-osuuksia. Alttoviulun ääni on kaunis ja tumma.

Alttoviulua soitetaan hyvin paljon samaan tapaan kuin viulua, mutta sen soittaminen vaatii enemmän fyysistä voimaa ja myös kokoa.

Alttoviulun koko aiheutti soittajille harmia. Se ei mahtunut kunnolla käden ja leuan väliin. Kun alttoviulua kutistettiin pienemmäksi, sen sointi ei enää ollut yhtä kaunis. Niinpä harva pystyi soittamaan oikean kokoista alttoviulua ja toisaalta pienempää alttoviulua soittavia ei ollut kovin paljon. Alttoviulun vaikeasta menneisyydestä kertoo esimerkiksi se, että Stradivarin alttoviuluja on säilynyt vain kymmenisen kappaletta!

Historiasta löytyy kuitenkin alttoviulun tummaa sointia arvostaneitakin säveltäjiä. Esimerkiksi 1800-luvulla Johannes Brahms on jättänyt joistain teoksistaan kakkosviulut pois kokonaan saadakseen alttoviuluille melodiaosuuden.