Liha ja lihajalosteet

Lihaa ja lihajalosteita tuodaan Suomeen yhä enemmän. Syynä on osittain kotimaisen tuotannon täydentäminen, mutta myös ulkomaisen lihan halvempi hinta.

Lihaa tuodaan eniten Saksasta, Tanskasta, Brasiliasta ja Puolasta. Varsinkin sianlihan tuonti on lisääntynyt kotimaisen tuotannon vähenemisen vuoksi.

Pieniä määriä tuodaan sellaista lihaa, jota ei kotimaassa tuoteta lainkaan. Esimerkiksi saksanhirven lihaa myydään monissa kaupoissa.

Lihaa tuodaan myös lihajalosteina. Esimerkiksi pekonia, kinkkua, makkaroita ja lihapullia tuodaan rekoilla ulkomailta.

Jos ostat kotimaista lihaa, tiedät tarkalleen sen tuotantotavat ja jopa sen, miltä maatilalta liha on peräisin.

Kotimaista ruokaa pidetään puhtaana ja turvallisena vaihtoehtona.