Luku 5

B3
a) Suvuttoman lisääntymisen etuna on se, että lisääntymiseen tarvitaan vain yksi yksilö. Lisäksi sen avulla saadaan paljon jälkeläisiä nopeasti. Suvuttomassa lisääntymisessä ei tarvita sukusoluja ja energiaa ei kulu sukusolujen valmistamiseen.
b) Esimerkiksi: bakteerit (jakautuminen) / leivinhiiva (kuroutuminen) / malarialoisio (monistuminen)
c) Kasvien suvuton lisääntyminen esim. rönsyjen avulla.
d) Suvuttomassa lisääntymisessä jälkeläiset ovat kaikki perimältään samanlaisia (identtisiä). Jos ympäristö muuttuu, voi koko populaatio (tai laji) voi hävitä.

B4
a) Mitoosi
b) Monet suvuttomasti lisääntyvät eliöt lisääntymät jakautumalla. Solut lisääntyvät tällöin mitoosin avulla. Mitoosia tarvitaan myös solujen kahdentumiseen eliön kasvaessa. Monisoluisessa eliössä somaattiset solut jakautuvat mitoosin välityksellä.

B5
a) Jakautumalla kahtia.
b) Kasvattamalla rönsyjä (kasvullinen lisääntyminen).
c) Silmikoitumalla (kuroutumalla).
d) Sipuleiden avulla.

B6
a) Diploidinen tarkoittaa sitä, että soluissa on kaksi kappaletta kaikkia kromosomeja (paitsi sukupuolikromosomeja). Haploidisissa soluissa on vain yksi kappale kutakin kromosomia.
b) Meioosissa.
c) Siittiön ja munasolujen tumat (perimät) yhtyvät ja syntyy hedelmöittynyt munasolu, tsygootti. Tsygootti on perimältään ainutlaatuinen yksilö.
d) Sisäinen siitos, sillä hedelmöittyminen tapahtuu ruumiin sisäpuolella.
e) Tsygootin solut jakautuvat mitoosin avulla. (Sukusolujen muodostus käynnistyy vasta myöhemmin.)

C7
a) Kantasolut ovat erilaistumiskykyisiä soluja.
b) Erilaistuneet solut eivät enää kykene muuttumaan toiseksi solutyypiksi.
c) Totipotentit kantasolut voivat erikoistua kaikiksi solutyypeiksi. Pluripotentit voivat erilaistua kaikiksi muiksi soluiksi paitsi istukan soluiksi. Lisäksi aikuisella on kudoksessa kudoskohtaisia kantasoluja (esim. verisolujen kantasolut).
d) Kantasoluja voidaan hyödyntää esimerkiksi kantasoluhoidoissa, verensiirroissa, luuydinsiirroissa sekä uusien kudosten kasvattamisessa.

C8
Opiskelijan tulosten mukaan. Kohdassa c voi pohtia yleisesti suvullisen ja suvuttoman lisääntymisen hyötyjä.

C9
Kts. YTL:n hyvän vastauksen piirteet (tehtävä 5)

C11
Opiskelijan omien tulosten mukaan.