Luku 16
B5
a) Yhteisiä piirteitä ovat viherhiukkaset ja siten yhteyttämiskyky. Ne ovat siis omavaraisia eli autotrofisia. Lisäksi molemmat ovat tumallisia eliöitä.
b) Eroja: Levät ovat sekovartisiaà niiltä puuttuvat kasveille tyyppiset rakenteet: kukka, lehdet ja juuret. Monet levät ovat myös yksisoluisia. Levillä on myös erilainen klorofylli (lehtivihreä) kuin kasveilla.
B6
Limasienet eivät ole kasveja, sieniä eikä eläimiä. Ne kuitenkin kuuluvat tumallisten domeeniin. Aikaisemmin ne on luokiteltu protisteiksi. Limasienet pystyvät ikään kuin ryömimään kasvuvaiheessa limakoksi kutsutun rakenteensa avulla. Ne ovat toisenvaraisia eliöitä, sillä ne käyttävät ravinnokseen bakteereja ja eloperäistä ainesta.
B7
a) Itiöemä
b) Sienirihmasto
c) Lakin alla voi helttoja, piikkejä ja pillejä. Siellä kehittyvät itiöt.
d) Itiöistä kehittyy uusia sieniyksilöitä. Itiöiden avulla lisääntyminen on suvutonta lisääntymistä. Sienet voivat lisääntyä myös suvullisesti sienirihmastojen avulla.
B8
a) Syitä ruoan pilaantumiseen on bakteerien ja sienten (homeet ja hiivat) kasvu elintarvikkeissa.
b) Homeet aiheuttavat myös elintarvikkeiden pilaantumista muodostamalla homekasvustoja, rakenteiden vaurioitumista ja allergisia oireita. Hiivasienet voivat aiheuttaa hiivasienitulehduksia, kuten pienillä lapsilla esiintyvää suutulehdusta (sammas).
c) Esimerkiksi homejuustojen, leivän ja alkoholijuomien valmistuksessa hyödynnetään homeita ja hiivoja. Lisäksi lääketeollisuudessa antibiootteja voidaan eristää homeista.
d) Luonnossa homeet hajottavat eloperäistä ainetta ja palauttavat siten ravinteet kiertoon.
C9
a) Sienten kuntaan ja tumallisten (aitotumaisten) domeeniin.
b) Loisimalla ja lahottamalla.
c) Pilleissä kehittyvien itiöiden avulla.
d) Taulakääpä, arinakääpä ja kantokääpä.
e) Taulakääpää on hyödynnetty tulentekovälineinä (taulakäävän malto).
f) Käävän lahottamat puut tarjoavat monille kolopesijöille pesäpuun ja hyönteisille ravintoa. Käävät ovat lahottajia ja mahdollistavat siten aineiden kierron luonnossa.
C10
a) Sienet toimivat lahottajina. Ne ovat monen eläimen ravintoa. Monet sienet elävät symbioosissa puiden kanssa tehostaen puiden veden ja ravinteiden ottoa.
b) Sienet saavat ravintonsa symbioosin avulla (sienijuuri), lahottamalla ja loisimalla. Ne ovat toisenvaraisia eli heterotrofeja.
c) Monet sienet elävät symbioosissa (mutualismissa) puiden kanssa tehostaen puiden veden ja ravinteiden ottoa. Sienet saavat puilta niiden fotosynteesissä valmistamia yhteyttämistuotteita.
d) Mutualismi (yksi symbioosin muoto).
C11
a) Monet alkueläimet ovat suolistoloisia. Esimerkkisairauksia: malaria, unitauti, punatauti
b) Esimerkkinä malaria:
Kts. YTL:n hyvän vastauksen piirteet (tehtävä 9)

- Aiheuttaja: loisalkueläin.
- Leviämistapa: Hyttysen piston välityksellä.
- Esiintyminen: Trooppinen Afrikka, Kaakkois-Aasia, Etelä-Amerikka.
- Oireet: Rytminen ja toistuva kuumeilu (horkka).
- Hoito: Lääkehoitona voidaan käyttää kiniiniä. Lisäksi on olemassa ennaltaehkäiseviä malarialääkkeitä, kuten hydroksiklorokiini.