Luku 12

B4
a) Paleontologia.
b) Fossiili on vähintään 10 000 vuotta vanha eliön jäänne. Fossilis tarkoittaa maasta kaivettua.
c) Hapettomissa olosuhteissa ei ole hajotustoimintaa.
d) Valos, painanne ja kivettymä.

B5
a) Hevosten varpaiden määrä on kehityksen myötä vähentynyt yhdeksi ainoaksi kavioksi. Kovalla maalla juoksevalle vähävarpaisuus (kavio) on etu.
b) Hevosen koko on kasvanut ja samalla nopeus.
c) Fossiilisarjan avulla voidaan seurata lajin kehittymistä edeltäjistään.

B6
a) Pidentyneet sormiluut, paksumpi ranne → evämäinen raaja
b) Pidentyneet luut, erilaistuneet sormet → kädelliset käyttävät käsiään tarttumiseen
c) Muuntuneet ja surkastuneet sormiluut → siiven rakenne
d) Pidentyneet ja ohentuneet luut

B7
a) Ihminen ja simpanssi ovat todennäköisesti lähempää sukua toisilleen kuin ihminen ja gorilla. Evoluutiossa ihmiseellä ja simpanssilla on ollut yhteinen kantamuoto.
b) Häntänikamat ovat surkastuma, joka kertoo siitä, että ihmiset ovat polveutuneet lajeista, joilla on ollut häntä.
c) Samaan aikaan fossiloituneet eliöt voidaa ajoittaa radioaktiivisuuteen perustuvilla menetelmillä samalle aikakaudelle. Näin voidaan päätellä tietyn fossiilin ikä sen ympärillä olevista muista fossiileista.
d) Pussieläimet ovat levittäytyneet Amerikasta Australiaan, kun mantereet ovat ollee vielä lähellä toisiaan. Mantereiden erkaannuttua toisistaan lajit ovat lähteneet kehittymään eri suuntiin.

C8
a)
- Rakenteen (ulkoiset piirteet, luusto ym.) vertailu.
- Kromosomistojen (kromosomien lukumäärä, värjäysmenetelmät) tarkastelu.
- DNA:n vertailu (geenitekniikan menetelmät).
- Fossiilien vertailu.
b) Kirahvin evoluutiossa mahdollisesti kilpailu muiden lehtiä syövien nisäkkäiden kanssa on johtanut siihen, että kirahvit ovat kehittyneet pitkäkaulaisiksi. Mekanismi: Populaatiossa esiintyy muuntelua ja luonnonvalinta on suosinut pitkäkaulaisia yksilöitä savannilla lyhytkaulaisten kustannuksella. Kirahvin vaaleanruskea väritys on ehkä tarjonnut valintaedun savannin puustoon sulautumisessa, okapin juovikkuus on ollut etu sademetsän tiheämmässä kasvillisuudessa.

C10
Kts. YTL Hyvän vastauksen piirteet (tehtävä 5)