Timo Vuorisalo on ympäristötieteen lehtori sekä ekologian ja ympäristönsuojelun dosentti. Vuorisalon työpaikka on biologian laitoksella, Turun yliopistossa. Hänen pääaineensa oli opiskeluaikana ekologis-systemaattinen eläintiede ja sivuaineet olivat perinnöllisyystiede ja kasvitiede. Vuorisalo valmistui filosofian kandidaatiksi keväällä 1984 ja väitteli tohtoriksi joulukuussa 1988. Väitöskirjan hän teki moduulieliöiden evoluutiosta. Moduulieliöitä ovat esimerkiksi korallit ja useimmat kasvit: ne koostuvat osittain autonomisista rakenneosista, jotka reagoivat osittain itsenäisesti ympäristön olosuhteisiin.

Kysyttäessä Vuorisalolta miksi hän aloitti biologian opiskelun, hän vastaa: ”Vanhempieni kertoman mukaan söin pikkulapsena kaikki vastaani mönkineet ötökät. Ehkä nuo hyönteiset saivat minut kiinnostumaan luonnosta konkreettisella tavalla! Molemmat vanhempani olivat biologian ja maantieteen lehtoreita, joten meillä oli kotona runsaasti mielikuvitusta kiehtovia eläinkirjoja. Varmasti myös 1973 alkaneella lintuharrastuksella oli osuutensa ammatinvalinnassa. Mutta jollain tavalla nuoren täytyy kapinoida: kun molemmat vanhempani olivat kasvitieteilijöitä, minusta tulikin eläintieteilijä.”

Vuorisalon tehtäviin yliopistolla kuuluvat ympäristötieteen opetuksen organisointi, oma opetus, tutkimustyö ja jossain määrin hallintotehtävät. Hän kertoo, että nykyään yliopiston opettajalla on monta roolia. Oma opetus pitää yrittää hoitaa hyvin. Nykyajan valistuneet opiskelijat huomaavat heti, jos esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tarjoaa vanhentunutta tietoa. Tutkijan työ ei sinänsä ole paljoa muuttunut, mutta kilpailu tutkimusrahoituksesta on jatkuvasti kiristynyt. Rahoituskilpailussa menestyvät paljon julkaisevat ja hyvin verkostoituneet tutkijat. Ja sitten on yliopistojen ns. kolmas tehtävä: olisi popularisoitava omaa tutkimusta ja oltava muutenkin hyödyksi yhteiskunnalle.

Hän kuvailee tavallista työpäiväänsä seuraavasti: ”Aamuisin menee sähköpostin kanssa helposti yksi tunti. Loppupäivä meneekin sitten opetukseen, opiskelijoiden ohjaukseen ja kokouksiin. Työpäivästä jää hyvä mieli, jos on ehtinyt tehdä vähän tutkimustakin!”

Omasta tutkimus- ja julkaisutyöstään Vuorisalo kertoo seuraavaa: ” Oma tutkimustyöni on sekä perus- että soveltavaa tutkimusta. Teen edelleen hieman evoluutiotutkimusta, viime aikoina mm. suomalaisten laktoositoleranssin evoluutiosta. Soveltavaa tutkimusta teen ympäristöhistoriassa ja kaupunkiekologiassa. Olen kiinnostunut etenkin eläinten kaupunkilaistumiseen vaikuttavista ekologisista tekijöistä. Ympäristötutkimuksen tuloksia voi lähes aina hyödyntää käytännössä. Kaupunkiluonnon tutkimus esimerkiksi auttaa kaupungin viherverkoston suunnittelussa. Ympäristöhistorian projekteissa olemme löytäneet joitakin historiallisia kaatopaikkoja, joista ei ole tiedetty. Koska vanhat kaatopaikat saattavat sisältää saastuneita maa-alueita, asia tietenkin kiinnostaa niin maankäytön suunnittelijoita kuin lähialueiden asukkaita.”
Vuorisalo kertoo tekevänsä paljon yhteistyötä muiden ekologien kanssa. Laktoositoleranssin evoluution tutkimuksessa mukana on ollut myös arkeologeja. ”Se on mielenkiintoista, koska olen aina ollut arkeologiasta kiinnostunut. Pidän monitieteisestä yhteistyöstä, koska se tuo lähes aina yllättäviä uusia näkökulmia tutkimukseen.” Kysyttäessä häneltä tieteen tekemisen perusideaa, Vuorisalo vastaa: ”Ei ole niin väliä mitä tutkii, kunhan homman tekee mahdollisimman hyvin!”

Vuorisalo kertoo biologian opiskelun muuttuneet aika paljon omista opiskeluajoistaan. Ehkä eniten on muuttunut genetiikan tutkimus ja opetus, jossa uudet dna-tekniikat ovat suorastaan käynnistäneet uusia tieteenaloja kuten fylogeografian. Fylogeografia tutkii molekyyligenetiikan keinoin populaatioiden sukulaisuussuhteita ja alkuperää. Dna-tekniikoita käytetään paljon myös ekologiassa. – ”Nykyiset opiskelijat ovat määrätietoisempia ja ammattiorientoituneempia kuin opiskelijat minun aikanani.”