​Sopeutumislevittäytymisessä uusia kehityslinjoja tai lajeja syntyy yhdestä kantamuodosta. Tästä esimerkkinä ovat Galapagossaarilla elävät darwininsirkut, jotka Charles Darwin löysi tutkimusmatkallaan 1800-luvulla. Kullakin saarella elää oma kotoperäinen sirkkulajinsa, mutta kaikki sirkkulajit ovat polveutuneet samasta kantamuodosta. Lajiutumista tapahtui, kun eri alueille ja saarille levittäytyneet populaatiot sopeutuivat omiin ympäristöihinsä ja kehittyvät omiin suuntiinsa.

Darwininsirkkulajit ovat sopeutuneet oman saarensa elinolosuhteisiin erikoistumalla tiettyyn ravintoon. Joidenkin sirkkulajien ravintona ovat kasvinosat (silmut ja hedelmät) ja toisten lajien ravintona ovat hyönteiset tai siemenet. Erilaisiin ravintokohteisiin erikoistuminen näkyy erityisesti nokan muodossa. Kaikki darwininsirkkulajit ovat keskenään läheistä sukua, mutta maantieteellinen isolaatio on edistänyt niiden lajiutumista.

Sopeutumislevittäytymistä edeltää usein ympäristömuutos, edeltävien eliömuotojen sukupuuttoon kuoleminen tai eliöryhmän siirtyminen uusille elinalueille. Evoluution aikana on tapahtunut useita massasukupuuttoja, joista tunnetuin esimerkki on hirmuliskojen sukupuuttoon kuoleminen 65 miljoonaa vuotta sitten. Tämä massasukupuutto tyhjensi ekologiset lokerot antaen tilaa uusille eliöryhmille. Tästä alkoi nisäkkäiden valtakausi, kun uusia lajeja syntyi nopeasti sopeutumislevittäytymisen kautta.

Toisinaan avainsopeuma voi johtaa sopeutumislevittäytymiseen: täysin uusi evolutiivinen innovaatio voi avata uusia ekolokeroita, joita ei ole aiemmin ollut olemassa. Esimerkiksi lintujen lentokyvyn kehittyminen oli avainsopeuma, joka mahdollisti uusien elinympäristöjen valtaamisen ja toi valintaedun linnuille. Tämä mahdollisti myös voimakkaan lajiutumisen.