Yhteistyö siirtymävaiheissa

Muu varhaiskasvatus ja perusopetus

Siirtyminen kotoa tai aiemmasta varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta kouluun ovat lapsille tärkeitä elämänvaiheita. Onnistunut siirtyminen edistää lasten turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia sekä heidän kasvu- ja oppimisedellytyksiään. Siirtymävaiheiden käytäntöjen tulee olla suunnitelmallisia. On tärkeää, että paikallisissa varhaiskasvatusta ja perusopetusta koskevissa suunnitelmissa on yhtenäinen linja siirtymävaiheisiin liittyvistä käytännöistä. Käytäntöjä arvioidaan ja kehitetään henkilöstön yhteistyössä. Huoltajilta saatu palaute otetaan kehittämisessä huomioon.

Opetuksen järjestäjä luo yhteistyön ja tiedon siirron käytänteet, joiden avulla lasten siirtyminen kotoa tai aiemmasta varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja sieltä perusopetukseen tapahtuu mahdollisimman joustavasti lasten kasvua ja oppimista tukevalla tavalla. Tavoitteena on, että opetuksen, oppimisen tuen sekä oppilashuollon järjestämisen kannalta keskeinen tieto siirtyy lapsen siirtyessä yksiköstä toiseen tai koulutusasteelta toiselle. Tiedon siirrossa noudatetaan voimassa olevia säännöksiä[1]. Esiopetuksen tai perusopetuksen siirtymävaiheissa ja erityisesti poikkeuksellisesta aloittamisajankohdasta päätettäessä hyödynnetään aikaisempien ja tulevien opettajien asiantuntemusta lapsen kasvun ja oppimisen etenemisestä ja tukemisesta.

Lapsen ja huoltajan kanssa keskustellaan esiopetukseen ja kouluun siirryttäessä alkavan opetuksen tavoitteista, tehtävästä sekä toimintatavoista. Tavoitteena on, että lapset ja huoltajat tutustuvat esi- ja alkuopetuksen oppimisympäristöihin, toimintaan ja henkilöstöön jo ennen opetuksen alkua. Perusopetukseen siirtyville lapsille ja heidän huoltajilleen annetaan tietoa perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnasta.

[1] Perusopetuslaki 40-41 § (642/2010)

Muu varhaiskasvatus ja perusopetus, Lopen paikallinen tarkennus

YHTEISTYÖ PÄIVÄHOIDON KANSSA

  • Yhteisiä tapahtumia koko toimintakauden ajan ja arjen yhteistyö päivähoitoryhmien kanssa, keväällä yhteistyö tulevien eskarilaisten kanssa lisääntyy
  • Esiopettaja voi vierailla tulevien eskarilaisten ryhmissä ja lapset vierailevat päivähoidossa ollessaan tulevassa esiopetusryhmässä
  • Keväällä eskariin tutustumispäivä lapsille ja huoltajille
  • Tuleva esiopettaja voi keväällä osallistua VASU-keskusteluun
  • Lastentarhanopettaja ja esiopettaja käyvät keväällä siirtokeskustelut tulevista eskarilaisista, vanhemmilla on mahdollisuus olla mukana keskustelussa
  • Kyläkouluilla yhteistyö päivähoidon kanssa toteutuu mahdollisuuksien mukaan

YHTEISTYÖ KOULUN KANSSA

  • Yhteisiä tapahtumia muutaman kerran lukuvuoden aikana
  • Eskarilaiset vierailevat esiopetuspaikan lähikoululla. Tulevalla luokanopettajalla on myös mahdollisuus tutustua lapsiin esiopetusympäristössä.
  • Virallinen kouluun tutustuminen, lapset viettävät aamupäivän tulevassa koulussaan
  • Vanhemmille voidaan järjestää vanhempainilta keväällä tai syksyllä
  • Koulun erityisopettajan kanssa tehdään yhteistyötä tarpeen mukaan esikouluvuoden ajan kolmiportaisen tuen ja/tai oppilashuollon merkeissä
  • Esiopettaja ja tuleva luokanopettaja käyvät lapsista siirtokeskustelut, kolmiportaisen tuen piirissä olevien lasten keskusteluissa yleensä vanhemmat ja koulun erityisopettaja mukana

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä