Paikalliset kirjaukset

Koulukohtaiset soveltavat kurssit

6. Juoksemalla kuntoon (LI06)

Kurssi tarjoaa eväitä kaikentasoisille juoksun harrastajille oman kestävyyskunnon kohottamiseen. Kurssilla keskitytään juoksutekniikan hiomiseen, juoksun taloudellisuuteen ja ennen kaikkea juoksun mielekkyyden löytämiseen. Kurssilla harjoitellaan monipuolisesti ja turvallisesti juoksun tekniikkaa, nopeutta ja kestävyyttä. Mukavia yhteislenkkejä ja ehkäpä yhdessä osallistumista erilaisiin juoksutapahtumiin. Kurssi on koulun ulkopuolella tarjottava kurssi jaksoissa 1,2,5 ja 6. Tapaamisajat sovimme kurssin alussa

7. Liikunnan projektikurssi (LI07)

Kurssilla järjestetään erilaisia liikuntatapahtumia, esim. yleisurheilukilpailuja, hiihtokilpailuja ja vapaa-ajan liikunnan massatapahtumia. Kurssin aikana opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat ko. liikuntatapahtuman yksin tai liikuntaseurojen kanssa yhteistyössä.
Kurssi sopii oma-aloitteisille, sosiaalisille ja vuorovaikutustaitoisille opiskelijoille.

8. Retkeilykurssi (LI08)

Kurssi koostuu retkeilyn teoriasta, viikonloppuretken suunnittelusta ja toteutuksesta. Suunnistusta, patikointia, melontaa, lumikenkäilyä, hiihtoa, erätaitoja ja luonnontuntemusta (vuodenaikojen mukaan)

9. Kuntosalikurssi (LI09) 1-2 kurssia

9A Kurssilla perehdytään monipuolisesti voimaharjoittelun eri osa-alueisiin painottaen kesto- ja perusvoimatreenaamista. Kurssilla saa perusteet oman harrastamisen aloittamiseksi tai tueksi ja sopii yhtä hyvin aloittelijoille kuin jo kokeneemmillekin treenaajille. Kurssi on tarkoitettu lähinnä 1 vuosikurssin opiskelijoille.

9B Kurssi on jatko edelliselle. Jatkokurssilla syvennetään ja entisestään monipuolistetaan voimaharjoittelua. Kokeillaan tavanomaisimpien treenimuotojen lisäksi joitakin eri urheilulajien erikoisvoimaharjoittelua. Kurssilla treenataan paljon. Tarkoitettu 9A kurssin käyneille, lähinnä 2 tai 3 vuosikurssin opiskelijoille.

10. Lasten ja nuorten liikunnanohjauksen kurssi (LI10)

Kurssilla opitaan ohjaamisen perusteet teoriassa ja käytännössä. Aiheina mm. lasten urheilun arvot ja tavoitteet, lasten liikunnallinen kehitys ja liikunnan monipuolisuus, ryhmän ohjaaminen ja hallinta sekä tunnin suunnittelu. Yhteistyötä alakoulun, päiväkotien ja paikallisten urheiluseurojen kanssa. Kurssi antaa valmiudet lasten liikunnan ohjaamiseen esim. urheiluseurassa, kts. kurssit 11, 12, 13

11, 12 ja 13 Liikunnan ohjaus koulun ulkopuolella (LI11, LI12, LI13)
Kurssit suoritetaan osallistumalla aktiivisesti liikunnanohjaamiseen seurassa tai järjestössä. Yhden vuoden aikana voi suorittaa aina yhden kurssin. Opiskelija kysyy tarkemmat ohjeet liikunanopettajalta.



KILPAURHEILU

1-12 Kilpaurheilukurssit (UV1 - UV12) ( vain kilpaurheilulinjalla oleville)

Kursseilla harjoitellaan liikunnanopettajien ja lajivalmentajien johdolla omaa kilpalajia. Maanantaisin on vuorossa yhteistreeni kaikkien lajien harrastajille, keskiviikkoisin hajaannutaan oman lajin treeneihin
Arviointi hyväksytty/hylätty


Lisäksi koulussamme voi suorittaa liikunnan lukiodiplomin, josta saa diplomin lisäksi myös lukiokurssin:

Liikunnan lukiodiplomi (LILD4)
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija antaa erityisen näytön lukioaikaisesta osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan liikunnassa. Liikunnan lukiodiplomin tavoitteena on, että opiskelija pohtii monipuolisesti liikunnan merkitystä elämässään samalla kehittäen fyysistä toimintakykyään, liikunnallista erityisosaamistaan, harrastuneisuuttaan ja yhteistyökykyjään. Kurssin keskeisiä sisältöjä ovat liikunnan osioiden lisäksi liikunnallisen tutkielman sekä portfolion tekeminen. Liikunnan lukiodiplomi muodostuu liikuntakykyisyyden, liikuntatietojen, erityisosaamisen, harrastuneisuuden ja yhteistyötaitojen sekä portfolion muodossa tehtävän itsearvioinnin muodostamasta kokonaisuudesta.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin