5.22 Teemaopinnot

Paikalliset kirjaukset

Valtakunnalliset syventävät kurssit

1. Monitieteinen ajattelu (TO01)

Kurssin tavoitteena on tarjota tilaisuuksia ajattelun taitojen kehittämiseen laaja-alaisesti ja oppiainerajat ylittävästi sekä tutustuttaa opiskelijat opettajan työhön. Opiskelijat oppivat hahmottamaan eri tieteen- ja taiteenalojen välisiä yhteyksiä sekä niiden keskeisten periaatteiden ja käsitteiden vuorovaikutusta yhtä tiedonalaa laajemmissa kokonaisuuksissa. Kurssin aikana opiskelijat yhteistoiminnassa opettajien sekä toisten opiskelijoiden kanssa rakentavat oppimistilanteita eri oppiaineisiin liittyen oppiainerajat ylittävästi. Kurssi tehdään yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Kurssista tehdään portfolio. Opiskelijoiden toiveita voidaan ottaa huomioon toteutuksen suhteen.

2. Tutkiva työskentely teknologialla (TO02)

Kurssilla opetellaan tietotekniikan hyötyohjelmien perustaidot. Opetellaan erilaisten asiakirjojen

luominen tekstinkäsittelyllä, esitykset, muistiinpano-ohjelman käyttö, taulukkolaskennan perusteet sekä julkaisuohjelman käyttöä. Kurssilla tutustutaan sähköisissä ylioppilaskirjoituksissa käytettäviin ohjelmiin. Kurssilla suunnitellaan, toteutetaan ja esitetään yksin tai ryhmätyönä johonkin ilmiöön tai aihepiiriin liittyvä dokumentoitu projekti tai tutkielma. Työtapoina kontaktiopetus, harjoitustehtävät oppitunneilla.

3. Kuljettajakurssi (TO03)

Kurssin tavoitteena on kuljettajatutkinnon suorittaminen. Kurssin opetuksesta vastaa kokonaan alan yritys. Kurssi koostuu seuraavista aihekokonaisuuksista: Liikenne ja liikenneympäristö tänään, ajaminen ja havainnointi, riskit ja ajonopeus, itsenäisenä liikenteessä sekä kuljettajatutkinnon edellyttämä ajoharjoittelu.

HUOM: Kurssi suoritetaan VAIN muulta opetukselta vapaina lukujärjestysaikoina. Osallistuminen teoria- tai ajo-opetukseen ei ole hyväksyttävä poissaolo muiden kurssien tunneilta.

Koulukohtaiset soveltavat kurssit

4. Kotitalous/Tapa- ja juhlakurssi (TO04) (sopii myös lähihoitajaopiskelijoille)

Kurssilla perehdytään suomalaiseen tapakulttuuriin ja käyttäytymiseen eri tilanteissa. Tutustutaan erilaisten juhlien sekä tapahtumien järjestämiseen. Käytännön harjoituksia.

Kurssille mahtuu 16 opiskelijaa.

5. Tekninen työ 1 (T005)

Kurssin sisältö suunnitellaan opiskelijan kanssa siten, että opiskelijan valitseman projekti kehittää mahdollisimman monipuolisesti opiskelijan käsityötaitoja sekä auttaa häntä hahmottamaan entistä paremmin luovan käsityöllisen toimintansa. Kurssilla painotetaan ideointia sekä tuotteen suunnitteluprosessia. Tärkeä osa-alue on myös turvallisten työtapojen harjoitteleminen. Opiskelija voi valita projektinsa miltä tahansa tekniikan osa-alueelta: puutekniikka, metallitekniikka tai elektroniikka/sähkötekniikka.

6. Tekninen työ 2 (T006)

Syvennetään ykköskurssilla omaksuttuja tietoja sekä taitoja, tavoitteena edelleen lisätä opiskelijan kykyä hankkia itsenäisesti tietoa, tehdä omia suunnitelmia sekä kasvaa pitkäjänteiseen omavastuulliseen ja yritteliääseen työskentelyyn ja arviointiin. Kurssi on jatkoa TN1-kurssille, joten edellytyksenä TN2-kurssille pääsyyn on ykköskurssin hyväksytty suoritus.

7. Matka Karjalan kannakselle (TO07)

Suomen ja yleisen historian sekä kulttuurihistorian kurssimatka kesäkuussa. Sen aikana tutustumme luovutettuun Karjalan kannakseen, käymme mm. Viipurissa, Terijoella, Rajajoella, Äyräpäässä, Talissa ja Ihantalassa. Mukaan mahtuu 40 kurssilaista. Matkan omavastuuosuus on 100-200 euroa. Matkan järjestelyt ja ilmoittautumiset maaliskuussa. Seuraa info-tv:tä. Matka on tarkoitettu vain Keuruun lukiossa opiskeleville, jotka eivät ole olleet aikaisemmin mukana ao. kurssilla. HUOM! Saat infotilaisuudessa kurssin tarkat ohjeet.

8. Kalastuskurssi (TO08)

Jaksojen 1-5 aikana yhteistoiminta- ja viikonloppukurssina, max. 12 opiskelijaa

Tavoitteena mm. kalalajien tunnistus, kalan anatomia ja käsittely. Tietoa kalavesistä, eri kalastustavoista ja –välineistä sekä vesiturvallisuudesta ja kalastuslainsäädännöstä. Kalapaikka- ja asiantuntijavierailuita. Kurssin sisältönä: onginta, pohjaonginta, jigaus, heittokalastus, vetouistelu, saaliin käsittely, perhokalas- tuksen alkeet, talvikalastus, lakitietous ja vesiturvallisuus, Keurusseudun ja Lapin kalapaikkoja. Kurssin esittely kevätlukukauden aikana auditoriossa. Tiedustelut Hannu Kostilainen puh. 040 559 0332

9. Mun elämä – oma talous (TO09) (sopii myös lähihoitajaopiskelijoille)

Kurssi antaa valmiuksia itsenäisen opiskelijaelämän hallintaan. Harjoitellaan oman talouden budjetointia, tutustutaan viranomaisten kanssa työskentelyyn (esim. kela, te-toimisto), saadaan vinkkejä kodin hoitoon sekä valmistetaan edullista ja monipuolista perusruokaa. Suositellaan käytäväksi lukion 2. tai 3. vuonna.

10. Kansainvälisyyskurssi (TO10)

Kurssi koostuu 10 eri oppiaineiden sisällä suoritetusta lisätehtävästä, jotka sovitaan opettajan kanssa normaalin kurssiosallistumisen lisänä. Yhden tehtävän laajuus on ajallisesti 3-4 tuntia, mistä saa 1 pisteen ja 10 koottua pistettä muodostavat kansainvälisyyskurssin. Kansainvälisyyskurssin valinneet kootaan lukuvuoden alkaessa tarkempaan infotilaisuuteen.

11. Kansainvälisyyspassi (TO11)

Passin tavoitteena on lisätä opiskelijoiden kulttuurien välistä tietoutta ja edesauttaa erilaisuuden hyväksymistä ja kansainvälisissä yhteyksissä toimimista. Samalla työelämä- ja jatko-opintovalmiudet vahvistuvat. Passiin hyväksytään vain lukiovuosien aikana hankittu kansainvälinen osaaminen. Kurssisuorituksesta saa merkinnän passiin. Lukiokurssien ulkopuoliset suoritukset tulee osoittaa erillisillä todistuksilla ja niiden hyväksyntä tulee tarkistaa lukion kansainvälisyyskoordinaattorilta tai rehtorilta etukäteen. Opiskelija vastaa itse passin säilyttämisestä, täyttämisestä ja rehtorin tai kv- koordinaattorin allekirjoituksen pyytämisestä.

Kansainvälisyyspassiin kerätään vähintään 10 merkintää kohdista I-III:

I Kielten opinnot (valitse väh. 3): ENA4, ENA8,ENA12, RUA08, RUA10, SAA208, SAA210, RUB06, RUB11, lyhyiden kielten B206=B308, B207/B309, B211=B312, tai muun kielen opinnot (min 38 h)

II Kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta käsittelevien reaali-, taito- ja taideaineiden opinnot (valitse väh. 3):

BI01, BI04, GE05, UE03, ET01, ET02, FF02, PS06, HI04, HI06, HI08, HI09, YH03, YH06, LI04, MU03, MU04, TA01 tai muut opinnot (min 38 h)

III Kansainvälisyystoiminta (valitse väh. 1): (38 h = 1 kurssi):

kielikurssi ulkomailla, koulun kv-projekti (esim. eTwinning) tai kv-opintomatka, maailmankansalaisen kypsyyskoe, vaihto-oppilaan isäntäperheenä toimiminen (3-12 kk), päätoiminen opiskelu ulkomailla (6 vkoa=2 kurssia), kesätyö tai asuminen ulkomailla (2 kk=1 kurssi), blogin pitäminen vieraalla kielellä, koulun kotisivujen päivittäminen vieraalla kielellä

12. Yrittäjyysopinnot (TO12)

Yrittäjyysopinnoissa opiskelija tutustuu yrityksen perustamiseen, elinkaareen ja päättämiseen ohjatusti. Yritys on nuorille oppimisen polku, joka opettaa yrityksen pyörittämistä käytännössä, mutta kuitenkin turvatusti – kouluympäristössä ja opettajien valvomana. Yrittäjyysopinnot toteutetaan yhteistyössä Keuruun lukion, Jyväskylän ammatti- ja aikuisopiston Keuruun yksikön, Keuruun seudun yritysten, yrittäjäjärjestöjen, kehittämisyhtiön, Kansalaisopiston ja muiden toimijoiden kanssa.

13. Hygieniapassi (TO13)½ kurssia

(JAO, Jyväskylän aikuisopisto, Keuruun toimipiste)

Elintarvikehygienian perusteiden opiskelu valmentaa hygieniaosaamistestiin. Testitodistusta eli hygieniapassia edellytetään pakkaamattomien, helposti pilaantuvia elintarvikkeita työssään käsitteleviltä henkilöiltä. Suoritustapa: itsenäinen kurssimateriaalin opiskelu ja osallistuminen testiin tai osallistuminen kontaktiopetukseen ja testiin.Passimaksu n. 30 €

14. Ensiapu 1 (TO14) ½-kurssia

(Kansalaisopisto)

SPR:n ohjelman mukainen. Opettajana SPR:n hyväksymä ensiapukouluttaja. Molempien kurssien laajuus 16 tuntia. Kurssimaksu n. 40 € /kurssi. Ilmoittautuminen kansalaisopiston aikataulun mukaisesti

15. Ensiapu 2 (TO15) ½-kurssia

(Kansalaisopisto)

SPR:n ohjelman mukainen. Opettajana SPR:n hyväksymä ensiapukouluttaja. Molempien kurssien laajuus 16 tuntia. Kurssimaksu n. 40 € /kurssi. Ilmoittautuminen kansalaisopiston aikataulun mukaisesti

16. Järjestyksenvalvojakurssi (TO16)

(Kansalaisopisto)

Antaa valmiuden toimia järjestyksenvalvojana tavanomaisimmissa yleisötilaisuuksissa, esim. tansseissa ja erilaisissa esityksissä. Kurssilla on kirjallinen koe, jonka hyväksytty suorittaminen antaa mahdollisuuden hakea järjestyksenvalvojakorttia. Hinta n. 65 euroa. Materiaalipaketti ja kokeen ensimmäinen yritys sisältyvät kurssin hintaan, hylätyn suorituksen uusinta-kuulustelusta peritään 5 €. Ilmoittautuminen kansalaisopiston aikataulun mukaisesti.

17. Bridge-kurssi (TO17)

(Kansalaisopisto)

Haluatko oppia Bridgeä, korttipelien kuningasta? Bridgessä kaksi kahden hengen joukkuetta pelaa toisiaan vastaan. Peli jakautuu kahteen vaiheeseen: tarjouskierrokseen ja pelaamiseen. Peli kehittää loogista ajattelua, muistia ja laskutaitoa. Kurssilla opitaan luonnollinen talousjärjestelmä ja joitain erikoistarjouksia. Harjoitellaan runsaasti ja perehdytään joihinkin teoreettisiin todennäköisyyksiin. Ilmoittautuminen kansalaisopiston aikataulun mukaisesti. Kurssimaksu n. 20 €.

18. Tukiviittomakurssi (TO18)

(Kansalaisopisto)

Tukiviittomisella tarkoitetaan viittomien käyttöä siten, että niillä tuetaan samanaikaista puhetta. Puheesta viitotaan viestin merkityksen kannalta keskeiset asiat viittomakielestä lainatuilla viittomilla. Ilmoittautuminen kansalaisopiston aikataulun mukaisesti. Kurssimaksu n. 20 €.

5.22 Teemaopinnot

Teemaopinnot ovat eri tiedonaloja yhdistäviä opintoja. Ne eheyttävät opetusta ja kehittävät opiskelijoiden taitoja hahmottaa ja ymmärtää yksittäistä oppiainetta laajempia kokonaisuuksia. Teemaopintojen keskeisenä tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia usean eri oppiaineen tietojen ja taitojen yhdistämiseen ja soveltamiseen. Teemaopintojen tavoitteet ja sisällöt tarkennetaan ja konkretisoidaan opetussuunnitelmassa.

Opetuksen tavoitteet

Teemaopintojen tavoitteena on, että opiskelija

  • rohkaistuu etsimään eri tieteen- ja taiteenalojen keskeisten käsitteiden ja näkökulmien välisiä yhteyksiä ja muodostaa niiden pohjalta kokonaisuuksia

  • hahmottaa ongelmia, ilmiöitä tai kysymyksiä sekä innostuu etsimään niihin ratkaisuja yksin ja yhteistyössä muiden kanssa

  • hyödyntää eri aloilta hankkimiaan tietoja ja taitoja

  • hakee informaatiota eri lähteistä ja arvioi tietolähteiden luotettavuutta

  • soveltaa osaamistaan ja kehittää tieto- ja viestintäteknologisia taitojaan käytännön toiminnassa

  • työskentelee tavoitteellisesti ja toimii rakentavasti ryhmän jäsenenä.

Arviointi

Teemaopintojen arviointi perustuu opiskelijan taitoihin hakea tietoa, arvioida ja soveltaa sitä sekä tuottaa luotettavien lähteiden pohjalta jäsentyneitä kokonaisuuksia. Olennaisia arvioinnin kohteita ovat opiskelijan taidot arvioida kriittisesti tietolähteitä sekä ymmärtää eri tietojen ja taitojen välisiä yhteyksiä. Työskentelyn arviointi kohdistuu sen tavoitteellisuuteen ja suunnitelmallisuuteen. Opiskelijoille annetaan ohjaavaa palautetta myös vuorovaikutus- ja yhteistyötaidoista sekä työvälineiden käytöstä. Teemaopintojen arvioinnissa käytetään monipuolisia arviointimenetelmiä.

Valtakunnalliset syventävät kurssit

1. Monitieteinen ajattelu (TO1)

Kurssin tavoitteena on tarjota tilaisuuksia ajattelun taitojen kehittämiseen laaja-alaisesti ja oppiainerajat ylittävästi. Opiskelijat oppivat hahmottamaan eri tieteen- ja taiteenalojen välisiä yhteyksiä sekä niiden keskeisten periaatteiden ja käsitteiden vuorovaikutusta yhtä tiedonalaa laajemmissa kokonaisuuksissa. Kurssin aikana opiskelijat kehittävät kriittistä ja luovaa ajatteluaan itsenäisesti ja yhteistoiminnassa muiden kanssa. He analysoivat ja arvioivat erilaisia käsitejärjestelmiä ja näkökulmia ja käyttävät niitä johtopäätösten ja ratkaisujen tekemiseen. Kurssin keskeiset sisällöt valitaan vähintään kahdesta eri oppiaineesta tai aihekokonaisuudesta.

2. Tutkiva työskentely teknologialla (TO2)

Tieto- ja viestintäteknologian kurssin tavoitteena on, että opiskelija suunnittelee, toteuttaa ja esittää yksin tai yhteistyössä muiden opiskelijoiden kanssa johonkin ilmiöön tai aihepiiriin liittyvän dokumentoidun projektin, tutkielman, keksinnön tai muun tuotoksen. Samalla hän kehittää osaamistaan tieto- ja viestintäteknologiassa. Lisäksi tavoitteena on, että opiskelija saa tilaisuuksia oppiainerajat ylittävään työskentelyyn ja yhteistyöhön. Kurssin keskeisillä sisällöillä on yhteys kahden tai useamman eri oppiaineen tietoihin ja taitoihin sekä aihekokonaisuuksiin.

3. Osaaminen arjessa (TO3)

Vapaaehtoistoiminnan, työelämän, liikennekasvatuksen tai kansainvälisen toiminnan kurssilla opiskelija saa tilaisuuksia tietojensa ja taitojensa soveltamiseen käytännön työtehtävissä ja tilanteissa. Tarkoituksena on vahvistaa opiskelijoiden koulussa hankkiman osaamisen ja arkielämän välistä yhteyttä. Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii ymmärtämään yhteiskunnan toimintaperiaatteita ja kehittää työelämässä tarvittavaa osaamista koulun ulkopuolisissa toimintaympäristöissä. Hän saa mahdollisuuksien mukaan tilaisuuksia osaamisensa syventämiseen myös kansainvälisessä yhteistyössä. Opiskelijalle voidaan lukea hyväksi kokonaan tai osin kurssin tavoitteiden ja sisältöjen mukainen muualla hankittu osaaminen.