Oppimisen alueet Petäjäveden varhaiskasvatuksessa


Kielten rikas maailma

Henkilöstö suunnittelee ja huolehtii, että lapsen ulottuvilla on monipuolista lastenkirjallisuutta ja muuta kielellistä materiaalia, joihin lapsi voi tutustua itsekseen tai yhdessä kasvattajan kanssa. Lasta rohkaistaan itsensä ilmaisuun suullisesti kehitystasonsa mukaan sekä kuuntelemaan toisia. Asioita ja toimintaa sanoitetaan sekä lapsen omaa kielen- ja puheenkehitystä tuetaan. Kielen kehityksen tukeminen on yhteydessä lapsen monilukutaidon kehittymiseen. Lapsia innostetaan tarinoiden kertomiseen esimerkiksi saduttamalla. Lorut, runot ja laulut ovat olennainen osa jokapäiväistä toimintaa. Draamakasvatuksen keinoin tutustutaan satuihin ja erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin.

Ilmaisun monet muodot

Petäjävedellä taidekasvatuksessa korostetaan esteettisyyttä ja kestävää kehitystä. Esteettisessä kasvatuksessa on olennaisinta aistitoiminnan herkistyminen, tunne-elämysten syventyminen ja luova toiminta. Kierrätys- ja luonnonmateriaaleja käytetään aktiivisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Lapsia ohjataan välineiden ja materiaalien monipuoliseen, luovaan ja taloudelliseen käyttöön. Taideteokset, askartelut ja projektit saavat olla lapsen näköisiä ja kokonaan tai osittain hänen itsensä suunnittelemia.

Lapsia kannustetaan kokeilemaan erilaisia kuvan tekemisen tapoja, välineitä ja materiaaleja. Kuvallisen ajattelun ja kuvailmaisun kehittymistä tuetaan tekemällä, tulkitsemalla ja arvioimalla erilaisia kuvia. Lasten on mahdollista toteuttaa kuvallista ilmaisua myös omaehtoisesti; välineet ja materiaalit ovat lasten saatavilla ikätason mukaan.

Musiikillisessa toiminnassa Petäjävedellä painotetaan musisoimisen ja ilmaisun iloa, elämyksellisyyttä sekä yhdessä tekemistä. Tavoitteena on vahvistaa lapsen kiinnostusta ja suhdetta musiikkiin. Lapsi saa kokemuksia omista musiikillisista taidoistaan muun muassa laulun, tanssin, liikkeen, ja soiton avulla. Lasten kanssa tutustutaan erilaisiin soittimiin, säveliin ja rytmeihin. Lasten ja perheiden musiikin tietämystä voi hyödyntää varhaiskasvatuksen toiminnassa. Päiväkodeissa järjestetään toimintavuoden aikana erilaisia juhlia ja tapahtumia, joissa musisointi ja esiintyminen ovat tärkeässä roolissa.

Lasta rohkaistaan ilmaisemaan oman mielipiteensä. Esiintymistaitoja harjoitellaan esimerkiksi draaman ja tanssin keinoin. Henkilöstö mahdollistaa ja innostaa lapsia luomaan esityksiä ja näytelmiä.

 

Minä ja meidän yhteisömme

Lasten kanssa tutustutaan lähiyhteisön historiaan, tapoihin ja katsomuksiin. Lapsen ymmärrystä ja kunnioitusta erilaisuutta kohtaan lisätään esimerkiksi keskustelemalla perheiden erilaisista tavoista ja kulttuureista.

Suunnitelmallisella toiminnalla pyritään ohjaamaan ja tukemaan lapsen eettistä kasvua. Lasta autetaan tutustumaan itseensä ja tunnistamaan tunteensa, muun muassa leikkien ja erilaisten materiaalien, kuten Pikin ja Nallekorttien avulla. Tavoitteena on, että lapsen minäkuva ja itsetunto kehittyisivät terveellä tavalla. Näin lapsi oppii antamaan arvon myös muille ihmisille sekä elinympäristölleen.

Lapsia ohjataan ratkomaan ristiriitoja ja huomioimaan toisen näkökulma MiniVerso- vertaissovittelumenetelmällä. Menetelmä ohjaa lasta pohtimaan oikeudenmukaisuutta, sekä keksimään ratkaisuja lasten välisiin konflikteihin. Tavoitteena on, että pikkuhiljaa lapsen kasvaessa hänen vuorovaikutustaitonsa riittäisivät ratkaisemaan ristiriitatilanteita keskustelemalla, jopa ilman aikuisen apua.

Turvataitokasvatuksella vahvistetaan lasten omia taitoja puolustaa itseään ja pitää huolta rajoistaan kiusaamisen, väkivallan, houkuttelun ja ahdistelun tilanteissa. Turvataitokasvatus on lasten omien voimavarojen ja selviytymiskeinojen laaja-alaista vahvistamista ja sillä pyritään edistämään lasten itsearvostusta ja itseluottamusta, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä hyviä kaverisuhteita. Turvataitokasvatuksessa käytetään Turvataitoja lapsille -materiaalia.

Kintauden päiväkoti toimii samassa kiinteistössä Kintauden koulun kanssa. Päiväkoti ja koulu tekevät yhteistyötä toimintavuoden aikana esimerkiksi yhteisten juhlien ja tapahtumien muodossa. Lapset pääsevät jo hyvin varhaisessa vaiheessa tutustumaan tulevan koulunsa tiloihin, kuten liikuntasaliin, ja opettajat tulevat kasvoilta tutuiksi. Myös Petäjäkallion päiväkodin lapset vierailevat ajoittain viereisessä Kirkonkylän koulussa. Ryhmäperhepäivähoito -ryhmä osallistuu päiväkotien juhliin ja tapahtumiin.

Varhaiskasvatus tekee yhteistyötä seurakunnan kanssa, joka järjestää päiväkodeissa esimerkiksi aamunavauksia ja kirkollisiin juhlapyhiin liittyviä tapahtumia. Katsomuskasvatus tutustuttaa lapsia erilaisiin katsomuksiin ja niihin liittyviin perinteisiin.

Mediakasvatuksen myötä varhaiskasvatuksessa tutustutaan erilaisiin medioihin ja niiden tuottamiseen leikinomaisesti. Lasten kanssa harjoitellaan mediakriittisyyttä ja käyttämään mediaa vastuullisesti.

 

Tutkin ja toimin ympäristössäni

Lasta tuetaan ja kannustetaan matemaattiseen ajatteluun ja havaintoihin varhaiskasvatuksen arjessa ikä- ja taitotasonsa mukaan. Matemaattisiin käsitteisiin on mahdollisuus tutustua eri aistein ja tavoin muun muassa tunnustellen, kuunnellen, katsellen, pelaten, rakentaen ja leikkien. Henkilöstö järjestää matemaattisesti houkuttelevan oppimisympäristön ja sellaisia oppimistilanteita, jotka innostavat matemaattisiin tehtäviin, kuten kauppa- ja rakenteluleikkejä. Monipuolisesti leikkien, pelaten ja työskennellen tuetaan matemaattisen ajattelun kehittymistä. Lapsia kannustetaan havainnoimaan ja vertailemaan lukumääriä arjen tilanteissa. Avaruudellisen hahmotuksen kehittymistä tuetaan esimerkiksi liikunnan ja rakentelun keinoin. Yhdessä harjoitellaan sijainti- ja suhdekäsitteitä. Kasvattajan avulla lapset tutustuvat oppimisympäristöissä oleviin muotoihin. Lapsia kannustetaan myös toimintaympäristöön liittyvien ongelmanratkaisutehtävien päättelyyn ja ratkaisujen etsimiseen. Aikaan liittyviä käsitteitä harjoitellaan ja aikajärjestystä pohditaan yhdessä esimerkiksi vuorokaudenaikoja havainnoimalla. Arkeen nivoutuvien oppimistilanteiden lisäksi käytössä on Nallematikka-materiaali, jota käytetään varhaisten matemaattisten oppimisvalmiuksien kehittämiseen. Tutkiva ja kokeileva työtapa on myös osa teknologiakasvatusta, joka ohjaa lasta omiin luoviin ratkaisuihin. Lasten kanssa tutustutaan tietoteknologisiin laitteisiin ja niiden turvalliseen käyttöön.

Luonto- ja ympäristökasvatus on Petäjäveden varhaiskasvatuksessa keskeisessä asemassa ja yhtenä painopistealueena. Varhaiskasvatusyksiköt sijaitsevat lähellä luontoa, jolloin liikkuminen ja leikkiminen luonnossa, sekä ympäristön tutkiminen ja suojeleminen ovat luonteva osa arkea. Luontoympäristöissä tutustutaan luonnon monimuotoisiin lajeihin sekä harjoitellaan luonnon kunnioittamista ja siellä eettisesti kestävää toimimista. Luonto tarjoaa loistavat puitteet myös muiden kasvatuksen osa-alueiden, kuten liikuntakasvatuksen, toteuttamiseen. 

 

Kasvan, liikun ja kehityn

Toiminnan ja arjen turvallisuus on varhaiskasvatuksessa tärkeintä. Petäjävedellä päiväkotien varhaiskasvatustilat ovat uusia, joissa turvallisuuteen ja toimivuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Lasten kanssa harjoitellaan lähiympäristössä ja -liikenteessä liikkumista sekä turvalliseen liikkumiseen liittyviä sääntöjä ja tapoja. Toimintaympäristön fyysisen turvallisuuden lisäksi ensisijaisen tärkeää on taata lapselle psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuudentunne. Niitä edistää henkilöstön luoma myönteinen ja kannustava ilmapiiri. Lapsella täytyy olla tunne, että hän on turvassa ja aikuisiin voi aina turvautua kaikissa tilanteissa. Petäjävedellä on oma varhaiskasvatuksen kiusaamisen ehkäisy ja toimintatavat kiusaamistilanteessa -suunnitelma, jota käydään läpi lasten ja huoltajien kanssa. Lapsia rohkaistaan myös kertomaan huolistaan aikuiselle.

Petäjäveden varhaiskasvatuksessa korostuu liikuntakasvatus ja liikunnan määrän lisääminen lapsen jokaisessa päivässä. Lapsen toiminnallisuus otetaan aktiivisesti huomioon ja hänellä on oikeus valita erilaisia, itselleen sopivia työskentelytapoja, joihin kasvattaja ohjaa lasta. Lapselle tarjotaan mahdollisuus omaehtoiseen liikkumiseen ja liikuntatuokioiden suunnitteluun. Monipuoliset liikuntamahdollisuudet, kuten liikuntasalit, luistinradat, hiihtoladut ja metsä, päiväkotien läheisyydessä edistävät liikunnan tuomista huomattavaksi osaksi toimintaa. Sisätiloja muunnellaan ja yhteisiä sääntöjä luodaan siten, etteivät ne turhaan rajoita lasten liikkumista. Petäjäveden varhaiskasvatuksessa on käytössä liikunnan vuosikello, joka huomioi liikunnan eri osa-alueet. Säännöllisellä, tavoitteellisella ja ohjatulla liikunnalla on tärkeä merkitys lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle ja motoriselle oppimiselle. Suuri osa henkilöstöstä on osallistunut Liikuntaluotsi –koulutukseen, joka antaa välineitä ja ideoita liikunnan päivittäiseen ohjaamiseen.

Päiväkodeissa ruokailu tapahtuu pienempien (0-3v.) lasten osalta omissa ryhmätiloissa. Isommat lapset ruokailevat päiväkodin ruokasalissa, jossa he ottavat omatoimisesti ruoan linjastolta. Näin lapset saavat harjoitusta ruoan säännöstelyssä sekä huolehtivat astioiden palautuksesta ruokailun jälkeen. Kasvatushenkilöstö ruokailee lasten kanssa ja ohjaa lapsia kohteliaisiin pöytätapoihin ja rauhalliseen keskusteluun oman pöytäseurueen kanssa. Toiminnassa hyödynnetään Sapere-ruokakasvatusmenetelmää, jonka kautta lapset tutustuvat ruokamaailmaan ja ruoanvalmistukseen aistiensa välityksellä. Varhaiskasvatuksessa tarjottavat ateriat noudattavat varhaiskasvatuksen ruokailusuosituksia.

Lasten kanssa keskustellaan terveyteen liittyvistä asioista. Lapsia ohjataan pitämään huolta terveydestään ja huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniasta. Yhdessä pohditaan liikkumisen, levon ja hyvien ihmissuhteiden merkitystä hyvinvoinnille ja terveydelle. Aikuisen ohjaus ja hyvä malli opettavat terveellisiä elämäntapoja.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä