15.4.15 KUVATAIDE

Kuvataide 7-9 lk

Oppiaineen tehtävät

Kuvataide antaa oppilaalle keinoja tulkita ja ilmaista kulttuurisesti moninaista todellisuutta. Kuvia tuottamalla ja tutkimalla oppilas rakentaa omaa identiteettiään ja kulttuurista osaamistaan sekä vahvistaa yhteisöllisyystaitojaan. Opetus perustuu oppilaan omiin havaintoihin, kokemuksiin, mielikuvitukseen ja kokeilemiseen. Kuvataide kehittää kykyä ymmärtää taiteen, ympäristön ja visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. Kulttuuriperinnön tuntemus vahvistaa traditioiden tuntemusta. Kuvataide kehittää oppilaan kriittistä ajattelua sekä valmiuksia vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja yhteiskuntaan. Tämä luo pohjaa paikalliselle ja globaalille osallistumiselle.

Taiteellinen oppiminen on kokemuksellista, moniaistista ja toiminnallista. Kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria tarkastellaan historiallisista ja kulttuurisista näkökulmista, jolloin oppilas tutustuu myös erilaisiin näkemyksiin taiteen tehtävistä. Oppilasta ohjataan käyttämään ilmaisussaan monipuolisesti erilaisia välineitä, materiaaleja ja teknologioita. Monilukutaito kehittyy visuaalisuuden sekä muun tiedon tuottamisen ja esittämisen kautta. Kuvataiteessa toteutetaan monialaisia sekä poikkitaiteellisia oppimiskokonaisuuksia yhteistyössä muun opetuksen ja koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Museot ja muut kulttuurikohteet ovat tärkeitä kuvataiteen oppimisympäristöjä.

Omakohtainen suhde kuvataiteeseen ja visuaaliseen kulttuuriin syvenee, kun oppilasta ohjataan asettamaan määrätietoisia oppimistavoitteita. Kuvallisen tuottamisen visuaaliset taidot monipuolistuvat erilaisten visuaalisten ympäristöjen avulla. Oppilas harjaantuu tieto- ja viestintäteknologian sekä verkkoympäristöjen luovaan, kriittiseseen ja vastuulliseen käyttöön. Perehtyessään kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin erilaisiin merkityksiin oppilas ymmärtää niiden tarjoamat mahdollisuudet osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Opetus kehittää yhteistyötaitoja sekä rakentaa yhteyksiä ajankohtaisiin toimintatapoihin ja ilmiöihin. Oppilas saa edellytyksiä perusopetuksen jälkeisiin opintoihin. Opetuksessa huomioidaan työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavia yleisiä valmiuksia.

Oppiaineen tavoitteet

Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu

  • kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja visuaalista kulttuuria moniaistisesti
  • rohkaisee oppilasta keskustelemaan omista ja muiden havainnoista ja ajatuksista sekä perustelemaan näkemyksiään
  • innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti monipuolisin välinein ja tiedon tuottamisen tapoja käyttäen eri ympäristöissä
  • ohjaa oppilasta muodostamaan mielikuvia ja kuvallisia skeemoja näköhavainnolle piilossa olevista ilmiöistä sekä laatimaan mielikuviin perustuvia työsuunnitelmia (Lea)

Kuvallinen tuottaminen

  • ohjaa oppilasta soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä syventämään kuvallisen tuottamisen taitojaan
  • ohjaa oppilasta tutkivaan lähestymistapaan itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa työskentelyssä
  • rohkaisee oppilasta ilmaisemaan näkemyksiään sekä soveltamaan kuvallisen viestinnän ja vaikuttamisen keinoja omissa teoksissaan

Visuaalisen kulttuurin tulkinta

  • ohjaa oppilasta soveltamaan monipuolisesti erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä
  • ohjaa oppilasta tarkastelemaan taiteen ja visuaalisen kulttuurin merkitystä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista
  • innostaa oppilasta soveltamaan eri aikakausien ja kulttuurien kuvailmaisua omassa kuvallisessa toiminnassaan

Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen

  • ohjaa oppilasta tunnistamaan taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja sekä tarkastelemaan näitä arvoja kriittisesti
  • kannustaa oppilasta huomioimaan kuvailmaisunsa kulttuurinen moninaisuus
  • kannustaa oppilasta edistämään kestävää kehitystä kuvataiteen vaikuttamismahdollisuuksilla


Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Kuvataiteen tavoitteisiin pyritään tutkimalla omia kuvakulttuureja, ympäristön kuvakulttuureja ja taiteen maailmoja. Nämä sisältöalueet täydentävät toisiaan. Niiden väliset, ennestään tutut sekä uudet yhteydet ovat myös tarkastelun kohteena. Sisältöjen valinnan lähtökohtia ovat oppilaalle merkitykselliset taiteen ja visuaalisen kulttuurin teokset, tuotteet ja ilmiöt. Oppilaita kannustetaan ottamaan osaa opetuksen sisältöjen, tarkasteltavien kuvastojen, työskentelymenetelmien ja välineiden valintaan paikallisten mahdollisuuksien mukaan.

Omat kuvakulttuurit: Opetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden omaehtoisesti tekemiä kuvia ja omia kuvakulttuureja sekä niitä uudistavia ilmiöitä. Omat kuvakulttuurit muodostavat kuvallisen työskentelyn lähtökohdan. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä omaan elinympäristöön sekä yhteiskuntaan vaikuttamisen kannalta.

Ympäristön kuvakulttuurit: Opetuksen sisällöt ja kuvallisen työskentelyn lähtökohdat valitaan erilaisista aineellisista, sekä virtuaalisista ympäristöistä. Tällaisia ovat esine- ja rakennettu ympäristö, luonto, median kuvasto ja virtuaaliympäristöt. Sisältöjen valitseminen kehittää oppilaan ympäristö- ja mediatietoisuutta. Opetuksessa käsitellään erilaisten ympäristöjen ja medioiden merkitystä sekä oppilaiden paikallisen elinpiirin että globaalin maailman näkökulmista.

Taiteen maailmat: Opetuksen sisällöt valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta. Kuvallisen työskentelyn lähtökohtia ovat olemassa olevat taideteokset. Erilaisia teoksia, aihepiirejä ja ilmiöitä tarkastelemalla tutustutaan syvemmin kuvataiteen maailmaan. Samalla oppilaat syventyvät erilaisiin taidekäsityksiin ja taiteen ilmiöihin. Näkökulma siirtyy taiteilijasta vastaanottajaan sekä taiteen instituutioihin ja yhteiskuntaan. Opetuksessa käsitellään kulttuurisen moninaisuuden vaikutuksia taiteen tuottamiseen ja tulkintaan sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmista.

Laaja-alaiset osaamisalueet

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot sekä Osallistuminen ja vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

  • Auttaa oppilasta ymmärtämään luovuutta edistävän asenteen ja kehittyneiden ongelmanratkaisutaitojen sekä ekologis-eettisten valintojen merkitys kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille
  • Ohjaa oppilasta toimimaan monitaiteellisissa taideprojekteissa yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa sekä ymmärtämään taidetoiminnan merkitys yhteisöllisten kokemusten rakentajana

Ajattelu ja oppimaan oppiminen

  • Rohkaisee oppilasta ideoimaan ja suunnittelemaan sekä toteuttamaan omaehtoisia teoksia ja prosesseja sekä monitaiteellisia kokonaisuuksia eri kulttuurien, aikakausien ja aikamme ilmiöiden innoittamana
  • Auttaa oppilasta tulkitsemaan ja keskustelemaan eri kulttuurien, aikakausien ja aikamme visuaalisia ilmiöitä ja taidekäsityksiä

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

  • Rohkaisee oppilasta hyödyntämään ja arvioimaan kriittisesti erilaisia informaatiolähteitä tiedon rakentamisessa, perustelemaan erilaisia näkemyksiä taiteesta eri aikakausien taidekäsitysten avulla
  • Ohjaa oppilasta käyttämään kuvallisessa ilmaisussaan monipuolisesti digitaalista teknologiaa, laitteita ja ohjelmia sekä erilaisia verkkoympäristöjä

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu sekä Monilukutaito

  • Rohkaisee oppilasta ymmärtämään kuvan tekemisen ja analysoimisen prosessien monipuolisuutta
  • Tarjoaa oppilaalle tilaisuuksia tuottaa kuvia ja esityksiä yhdessä muiden kanssa nykytaiteen päämäärin/yhteisö- ja ympäristötaiteellisin päämäärin
  • Ohjaa oppilasta monipuoliseen palautteen hyödyntämiseen sekä
  • Vahvistaa oppilaan itsearviointitaitoja kuvien tuottajana sekä tulkitsijana/vastaaottajana

Työelämätaidot ja yrittäjyys

  • Ohjaa oppilasta suunnitelmalliseen, pitkäjänteiseen ja taloudelliseen sekä kestävää kehitystä edistävään toimintaan materiaalien valinnassa, käytössä ja välinehuollossa
  • Kannustaa toimimaan erilaisissa ryhmäkokoonpanoissa, suunnittelemaan työskentelynsä ja ajankäyttönsä muuttuvissa tilanteissa


Kuvataiteen oppimisympäristöt ja työtavat

Oppimisympäristöt ja työtavat mahdollistavat monipuolisten materiaalien, teknologioiden ja ilmaisukeinojen käyttämisen sekä niiden luovan soveltamisen. Oppimisilmapiiri kannustaa aktiiviseen kokeilemiseen ja harjoitteluun. Se on turvallinen, moninaisuutta kunnioittava ja itseilmaisuun rohkaiseva. Pedagogiset ratkaisut tukevat moniaistista havainnointia, pitkäjänteistä työskentelyä sekä tutkivaa ja tavoitteellista taideoppimista. Opetus huomioi yksilöllisen kuvailmaisun luonteen ja mahdollistaa yksin ja ryhmässä työskentelyn. Toimintakulttuuri sekä koulussa että koulun ulkopuolella kannustaa kuvataiteen oppimiseen ja vuorovaikutukseen. Työskentely on tutkivaa ja ilmiökeskeistä. Sen kohteena on taiteen traditiot, nykytaide sekä globaalit teemat. Opetuksessa hyödynnetään monipuolisesti verkko- ja mediaympäristöjen mahdollisuuksia, taiteidenvälisyyttä sekä koulun ulkopuolisia projekteja.

Ohjaus, tuki ja eriyttäminen kuvataiteessa

Oppilaan sosiaaliset, psyykkiset ja motoriset lähtökohdat ja taidot huomioidaan. Taideoppimisen yksilöllinen ja yhteisöllinen luonne tukee identiteetin rakentumista, osallisuutta ja hyvinvointia.
Opetuksessa huomioidaan yksilöllisen ohjauksen ja tuen tarpeet ja opetusta eriytetään tarvittaessa mahdollistamalla oppilaalle soveltuvampien ilmaisukeinojen, työtapojen ja oppimisympäristöjen valinta. Oppilas hyödyntää vahvuuksiaan, soveltaa erilaisia työtapoja ja käyttää vaihtoehtoisia lähestymistapoja.
Kuvataide vahvistaa oppilaan perusopetuksen jälkeisiin opintoihin tarvitsemiaan valmiuksia.

7 -luokan kuvataide

Sisällöt:

Kuvailmaisu ja kuvallinen ajattelu

  • Taidehistorian sovelluksia nykytaiteen keinoin.
  • Ajankohtaisen tai paikallisen ilmiön taiteeksi tekeminen.
  • Valokuvaus identiteetin luojana.
  • Kuvankäsittelyharjoitus oman teoksen valokuvaamiseen liittyen.

Taiteentuntemus ja kuvan tarkastelu

  • Modernismin ja nykytaiteen keskeisiä piirteitä oman työskentelyn lähtökohtana.
  • Kuvien tarkastelua teoksen, taiteilijan ja vastaanottajan näkökulmasta aihe, sisältö ja muoto huomioiden.
  • Harjaantuminen omien ja muiden teosten arviointiin.

Ympäristöestetiikka ja arkkitehtuuri

  • Rakennuksen tai rakennelman tekninen toteutus esim. aksonometrisesti mittakaavapiirustuksena, pienoismallina, 3D -kuvantona
  • Luonnon ja erilaisten asuinympäristöjen merkitykset.
  • Lähiympäristön näkyväksi tekeminen taiteen keinoin.

Muotoilu

  • Tuotemuotoilun ulottuvuudet käyttötarkoituksesta viestintään ja vaikuttamiseen.
  • Trendi, brändi, design ja teollinen muotoilu.
  • Tuotteen suunnittelu, toteutus ja markkinointi

Media ja kuvaviestintä

  • Graafinen suunnittelu; taitto, kuvitus, tekstitys, merkkiviestintä, sähköiset ja painetut julkaisut.
  • Elokuvan perusteiden kertausta, elokuvan lajityypit.
  • Lehtikuvien ja mainonnan tarkastelua ja harjoitukset.
  • Kriittinen kuvanlukutaito.

Valinnainen kuvataide

KUVATAIDE
Laajuus 2 vvt
Vuosiluokat 8-9 lk

TAVOITTEET
Valinnainen kuvataide syventää ja laajentaa kaikille yhteisen kuvataiteen oppimäärän sisältöjä.

Kuvataide ohjaa oppilasta aktiiviseen ympäristön, taiteen ja visuaalisen kulttuurin havainnoimiseen, sekä soveltamaan erilaisia kuvailmaisun tapoja ja teknologioita omassa kuvallisessa työskentelyssään. Oppilasta kannustetaan ilmaisemaan kuvakulttuuriin liittyviä havaintojaan, ajatuksiaan ja tunteitaan, sekä rohkaistaan keskustelemaan niistä ennakkoluulottomasti perustellen. Oppilas harjaantuu soveltamaan erilaisia kuvatulkinnan menetelmiä. Hän ymmärtää taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksen yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle. Oppilas tutustuu erilaisiin tapoihin kokea, ymmärtää, tuottaa ja tulkita taidetta sekä muuta visuaalista kultuuria. Hän tiedostaa taiteen, ympäristön ja visuaalisen kulttuurin ilmentämiä arvoja. Oppilas huomoi omassa kuvailmaisussaan kulttuurisen moninaisuuden ja edistää kestävän kehityksen päämääriä.

Kuvataide innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti erilaisilla ilmaisutavoilla ja -välineillä monipuolisissa oppimisympäristöissä. Oppilasta kannustetaan soveltamaan työskentelyssään nykytaiteen mahdollisuuksia, jolloin hänen kuvallinen työskentelynsä monipuolistuu. Työskentely on ongelmakeskeistä, tutkivaa, kokeilevaa sekä itsenäistä ja yhteistoiminnallista. Oppilas saa kokemuksia kuvallisen viestinnän ja visuaalisen vaikuttamisen toteuttamisesta kouluyhteisössä ja sen ulkopuolella.

SISÄLLÖT VUOSILUOKALLA 8

Kuvallisen työskentelyn lähtökohtana ovat oman aikamme tuottamat kuvat eli ympäristömme kuvakulttuuri ja taiteen maailman kuvat. Sisältöjä valitaan monipuolisesti visuaalisen median ja taiteen kentältä huomioiden sekä globaalisuus, että kuvan erilaiset tehtävät yhteiskunnassa.
  • Työskentely on teemoitettua. Samaa ilmötä lähestytään useilla erilaisilla tavoitteilla, ilmaisutavoilla, tekniikoilla ja välineillä: piirtäen, maalaten, rakennellen, muotoillen, valokuvaten, koostaen, muuntaen, kuvaillen, analysoiden.
  • Oppilaan työskentely on pitkäjänteistä. Se perustuu kokeilevuuteen, luovaan ongelmanratkaisuun, suunnitelmallisuuteen sekä kuvallisen tiedon saavuttamiseen. Kurssin aikana oppilas toteuttaa monipuolisen teossarjan ja portfolion.
SISÄLLÖT VUOSILUOKALLA 9

Kuvallisen työskentelyn lähtökohtana on arkisen ympäristömme visuaalisuuden toteuttaminen omien kuvakulttuurien kautta. Sisältöjä valitaan rakennetusta ja muotoillusta ympäristöstä, luonnosta sekä digitaalisesta ympäristöstä.
  • Työskentely perehdyttää visuaaliseen suunnitteluprosessiin ja toteutukseen. Sen aikana muotoillaan erilaisia kouluympäristöön tai sen ulkopuolelle sijoittuvia projektiluonteisia teoksia, jotka voivat olla tilaajalähtöisiä tai oppilaiden omien kuvakulttuurien synnyttämiä.
  • Oppilaan rooli on aktiivinen ja vastuullinen. Pienryhmätyöskentely nostaa esille erilaiset vahvuudet ja harjaannuttaa tiimityötaitoja. Oppilas osallistuu aktiivisesti teoksen suunnitteluun ja saa kokemuksia yrittäjyydestä sekä omien ideoiden markkinoinnista.

Arviointi kuvataiteessa vuosiluokilla 7-9

Kuvataiteessa arvointi on jatkuvaa palautteenantoa joka ohjaa ja suuntaa työskentelyä sekä antaa oppilaalle mahdollisuuden osoittaa itsearviointitaitoja.

Oppilaan kanssa asetetaan oppimistavoitteet:
  • Mitä on tarkoitus oppia? Miten ennalta määritellyt tavoitteet saavutetaan?
  • Mitä on opittu? Saavutettiinko tavoitteet?
  • Miten oppilas voi edistää omaa oppimistaan? Miten jatkossa edetään?
Arvioinnissa käytetään monipuolisesti erilaisia menetelmiä:
  • suullinen, ohjaava, kannustava ja korjaava palaute
  • arviointikeskustelu
  • itsearviointi (suullinen/lomake)
  • taitojen kartoitus (tehtävä/lomake)
  • havainnointi
  • vertaisarviointi
  • yhteisarviointi ryhmässä
  • sanallinen palaute
  • testi
  • näyttö
  • dokumentointi
  • portfolio
Arvioinnissa otetaan huomioon mahdolliset oppimisvaikeudet. Oppilaan tulee saada valita itselleen parhaat menetelmät ja tavat osoittaa osaamistaan.
Palautteen antamisessa huomioidaan, että arviointi keskittyy siihen, mitä on opiskeltu. Keskeistä on oppilaan kyky käsitteellistää - tiedostaa ja eritellä, oppimaansa. Kuvataiteessa arvioinin kohteena ovat myös ryhmässä toimimisen taidot. Palautteen antaminen opettaa oppilasta erittelemään ja tiedostamaan omaa ja muiden toimintaa.

Kuvataiteen päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) kuvataan valtakunnallisessa opetussuunnitelman perusteissa.

Arviointi kuvataiteessa

Oppilaan oppimisen arviointi kuvataiteessa vuosiluokilla 7-9

Arviointi on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Arvioinnilla tuetaan kuvan tuottamisen ja tulkinnan taitojen, taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuntemuksen, pitkäjänteisten työtapojen sekä itsearviointitaitojen kehittymistä. Oppilaita ohjataan arvioinnilla omien ajatusten ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. Oppimisen arviointi kohdistuu kaikkiin opetuksen tavoitteissa määriteltyihin taideoppimisen ulottuvuuksiin.

Päättöarviointi sijoittuu 7. lukuvuoden loppuun. Se määrittelee, miten oppilas on saavuttanut kuvataiteen oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso kuvataiteen valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Kuvataiteessa oppilaan osaaminen kehittyy kaikissa opetuksen tavoitteissa kuvatuilla taideoppimisen ulottuvuuksilla oppimäärän päättymiseen saakka. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.

Kuvataiteen päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Opetuksen tavoite

Sisällöt ja laaja-alainen osaaminen

Arvioinnin kohteet kuvataiteessa

Arvosanan kahdeksan osaaminen

Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu

T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja erilaisia kuvallisia välineitä hyödyntäen


S1, S2, S3•
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
• L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
• L4 Monilukutaito
• L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin havainnoiminen

Oppilas osaa tehdä monipuolisia havaintoja ympäristöstä ja sen kuvista käyttämällä kuvallisia välineitä

T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista


S1, S2, S3
• L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
• L4 Monilukutaito
• L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
• L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

Havaintojen ja ajatusten sanallistaminen

Oppilas osaa kuvailla taiteeseen, ympäristöön ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyviä havaintojaan ja perustella ajatuksiaan sanallisesti

T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen

S1, S2, S3
• L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
• L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
• L4 Monilukutaito
• L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Havaintojen ja ajatusten kuvallinen ilmaiseminen

Oppilas osaa ilmaista havaintojaan ja ajatuksiaan hyödyntämällä kuvien rinnalla myös muita tiedon tuottamisen tapoja


Kuvallinen tuottaminen

T4 ohjata oppilasta soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä syventämään kuvallisen tuottamisen taitojaan

S1, S2, S3
• L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
• L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
• L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
• L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

Kuvailmaisun taitojen syventäminen

Oppilas osaa käyttää tavoitteellisesti erilaisia kuvallisen tuottamisen materiaaleja, tekniikoita ja keinoja kuvailmaisussaan

T5 ohjata oppilasta tutkivaan lähestymistapaan itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa kuvallisessa työskentelyssä

S1, S2, S3
• L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
• L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
• L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
• L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Tutkivan lähestymistavan käyttäminen

Oppilas osaa käyttää tutkivaa lähestymistapaa itsenäisesti tai ryhmässä työskennellessään

T6 rohkaista oppilasta ilmaisemaan mielipiteitään sekä soveltamaan kuvallisen viestinnän ja vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan

S1, S2, S3
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
• L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
• L4 Monilukutaito

Kuvallisen tuottamisen avulla vaikuttaminen

Oppilas pyrkii vaikuttamaan ympäristöön ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin kuvallisin keinoin

Visuaalisen kulttuurin tulkinta

T7 ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä

S1, S2, S3
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
• L4 Monilukutaito
• L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
• L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

Kuvatulkinnan menetelmien soveltaminen

Oppilas osaa käyttää joitakin kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä

T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkitystä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista

S1, S2, S3
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
• L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
• L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys
• L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

Visuaalisen kulttuurin merkityksen tarkasteleminen

Oppilas osallistuu tulkinnoillaan keskusteluun taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksestä

T9 innostaa oppilasta soveltamaan eri aikojen ja kulttuurien kuvailmaisun tapoja kuvallisessa tuottamisessaan

S1, S2, S3
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
• L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
• L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
• L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys

Kulttuuristen kuvailmaisun tapojen soveltaminen

Oppilas osaa soveltaa joitakin kulttuurisesti erilaisia kuvailmaisun tapoja

Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen

T10 ohjata oppilasta ottamaan kantaa taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviin arvoihin

S1, S2, S3
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
• L4 Monilukutaito
• L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys
• L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

Näkemysten esittäminen

Oppilas osaa ilmaista näkemyksiään taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista

T11 kannustaa oppilasta ottamaan kuvailmaisussaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys sekä vaikuttamaan kuvien avulla

S1, S2, S3
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
• L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
• L4 Monilukutaito
• L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

Kuvallinen ilmaiseminen ja vaikuttaminen

Oppilas tarkastelee kuvailmaisussaan kulttuurista moninaisuutta ja kestävää kehitystä sekä tunnistaa kuvilla vaikuttamisen mahdollisuuksia










Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä