Yhteistyö tuen aikana Äänekoskella
Yhteistyö huoltajien kanssa
Huoltajien kuuleminen ja näkemys lapsen vahvuuksista ja tuen tarpeista on tärkeää lapsen tuen järjestämisen kannalta. Huoltajille varataan aikaa keskusteluun liittyen yhteiseen tavoitteeseen turvata lapselle hyvät kasvun, kehityksen ja oppimisen edellytykset.
Yhteistyön pohjana on lapsen varhaiskasvatussuunnitelma ja siihen liittyvät keskustelut sekä tarvittaessa Lapset puheeksi -keskustelu.
Lasten kuntoutustyöryhmä
Lasten kuntoutustyöryhmä on monitoimijainen asiantuntijaryhmä, jossa ovat mukana lapsen huoltajat, lääkäri, lastenneuvolan terveydenhoitaja ja tarpeen mukaan terapeutteja (fysio-, puhe- ja /tai toimintaterapeutti) sekä muita lapsen arjessa toimivia henkilöitä.
Aloite lapsen asioiden käsittelyyn voi tulla keneltä toimijalta tahansa, mikäli herää huoli lapsen kehityksestä. Myös lapsen huoltajat voivat tehdä aloitteen lapsen asioiden käsittelystä kuntoutustyöryhmässä. Asioiden käsittelyyn tarvitaan aina lapsen huoltajan kirjallinen suostumus.
Työryhmä toimii konsultoivana tahona ensisijaisesti alle kouluikäisten lasten kehityksen ja oppimisen vaikeuksissa.Tarpeen mukaan lapselle suunnitellaan tarvittavat tukitoimet ja mahdolliset jatkotutkimukset.Tavallisimpia lasten kuntoutustyöryhmässä käsiteltäviä asioita ovat:
- erilaiset kielen kehityksen viiveet
- motorisen kehityksen viiveet
- hahmottamisen pulmat
- tarkkaavaisuuteen, keskittymiseen ja säätelyyn liittyvät haasteet
- muut oppimisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen haasteet.