YHTEISÖLLISYYS
Petäjävedellä panostetaan siihen, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus työ- ja oppimisrauhaan. Esiopetuksessa kiinnitetään huomiota myönteisen, tasavertaisen sekä -arvoisen ilmapiirin toteutumiseen. Lapsia ohjataan hyväksymään ja kunnioittamaan toisia. Aikuisen esimerkki sekä malli ovat ohjauksessa keskeistä ja tärkeää.
Pienryhmätoiminta on esiopetusryhmissä olennainen työtapa. Ryhmät ovat toiminnan ja tilanteen mukaan eri kokoisia, kiinteitä tai vaihtuvia. Ryhmät muodostuvat ohjatusti, omaehtoisesti tai toimintojen ja kiinnostusten mukaan. Oma kotiryhmä luo turvallisuutta lapsen arkeen.
Esiopetusikäiset toimivat päiväkodeissa toisinaan myös heitä nuorempien lasten kanssa ja osa päiväkodin toiminnasta on kaikille yhteistä. Erilaiset juhlat , teemat ja yhteiset lauluhetket kokoavat kaiken ikäiset lapset päiväkodin yhteisöksi. Yhteistyö esiopetuksen ja perusopetuksen välillä toteutetaan tutustumisilla ja vierailuilla tulevaan oppimisympäristöön.
Esiopetuksesta vastaava henkilöstö kokontuu toimintakauden aikana keskustelemaan, arvioimaan ja suunnittelemaan toimintaa. Yhteisesti laadittua esiopetuksen vuosikelloa käytetään kaikissa esiopetusryhmissä.
Petäjävedellä esiopetuksessa nähdään tärkeänä yhteistyö eri tahojen kanssa. Yhteistyötä tehdään vuosittain päivitettävien yhteistyösuunnitelmien mukaisesti. Vuorovaikutuksessa eri-ikäisten ihmisten kanssa lapsi oppii yhteistyötaitoja ja hyviä tapoja. Tämä mahdollistuu tekemällä yhteistyötä mm. kirjaston, seurakunnan ja muun päivähoidon, vanhustyön, kehitysvammatyön kanssa.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin