Kunnan OPS-sisältö

Toimintakulttuurin kehittämisen keskeisiä periaatteita ja tavoitteita ovat myönteinen, kannustava ja kuunteleva ilmapiiri sekä kiireettömyyden tuntu. Koulujen toimintakulttuureissa voi olla omaleimaisia piirteitä, mutta omaleimaisuus ei kuitenkaan vaaranna oppilaiden yhdenvertaisia palveluja ja tukea.

Toimintakulttuuria kehitetään oppivan ja hyvinvoivan yhteisön periaattein. Näitä ovat
1) avoin ja läpinäkyvä dialogi (koulutuksen järjestäjä, koulut, opettajat, oppilaat, kodit ja muut
yhteistyötahot) erityisesti yhteisöllisyyttä tukemalla,
2) oppilaslähtöisyyden tavoittelu oppilaan toimijuutta vahvistamalla sekä
3) osallisuuden vahvistaminen.

Vuorovaikutusta tapahtuu koulussa kaikkien aikuisten ja oppilaiden välillä. Opettajan on tunnettava opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet ja paikalliset painotukset niin hyvin, että hän ymmärtää laaja-alaisen osaamisen tavoitteet, osaa vuosiluokkakokonaisuuden tehtävät ja erityispiirteet sekä kunkin oppiaineen tavoitteet ja keskeiset sisällöt. Yhteisopettajuutta tuetaan.

Jokaisella työntekijällä on oma tietoinen ja tiedostamaton roolinsa ja merkityksensä toimintakulttuurin muodostumisessa. Toimintakulttuuria pohditaan ja arvioidaan säännöllisesti vuorovaikutteisessa, yhteisöllisessä keskustelussa. Keskusteluille varataan riittävästi aikaa lukuvuoden aikana.

Oppiva yhteisö

Koulut kehittävät toimintakulttuuriaan oppivana yhteisönä. Oppiva yhteisö luo yhteiset tavoitteet ja sopii niiden seurannasta ja arvioinnista. Arviointi on kannustavaa ja jatkuvaa prosessinarviointia.
Jokaisella koululla on toimiva oppilaskunta.

Hyvinvointi ja turvallinen arki

Toteutetaan

  • turvallisella, oppimista edistävällä ja kannustavalla ilmapiirillä,
  • kiireettömyydellä,
  • fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja aktiivisuutta ohjaavalla toiminnalla,
  • kaikkien yhteisön jäsenten tiedostamilla tavoitteilla sekä
  • tarjoamalla iltapäivätoimintaa ja kerhotoimintaa


Osallisuus ja demokraattinen toiminta

Kaikki yhteisön jäsenet ovat aktiivisia toimijoita ja vuorovaikutuksessa keskenään. Jokainen osallistuu arviointiin ja arviointia käytetään toiminnan kehittämisen tukena. Oppilaskunta osallistuu toimintakulttuuria koskevan arviointitiedon keräämiseen. Kaikki toimijat kokoontuvat vähintään kerran lukuvuodessa pohtimaan yhdessä toimintakulttuuriin liittyviä tavoitteita ja toteutustapoja.