B-ruotsin sisällöt vuosiluokalla 6
S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen
Tarkastellaan ja verrataan ruotsin kielen ja entuudestaan tuttujen kielten tärkeimpiä yhtäläisyyksiä ja eroja.
Asetetaan tavoitteita jasuunnitellaan toimintaa yhdessä. Selvitetään, missä ruotsin taitoa tarvitaan ja missä sitä voi käyttää. Opetellaan huomaamaan, miten ruotsin kieli näkyy erilaisissa arkisissa yhteyksissä.
S3 Kehittyvä kielitaito: taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä
Sanastoa ja rakenteita opetellaan monenlaisten aihepiirien yhteydessä, kuten minä itse, perheeni, koulu, harrastukset ja vapaa-ajan vietto. Lisäksi valitaan yhdessä kiinnostavia kielenkäytön aihepiirejä. Opetellaan ruotsin kielen tärkeimmät suomesta poikkeavat foneettiset merkit ja niiden luonteva ääntäminen. Harjoitellaan erilaisia vuorovaikutustilanteita.

- pohjoismaiset kulttuuriset ilmiöt sekä maantuntemus ikätasoisesti

- arkielämään liittyviä kielitaidon perusrakenteita ja -sanastoa
- persoonapronominit
- kysymyssanoja
- numerot
- kellonajat
- aikaan ja säähän liittyviä perusilmauksia
- värit
- substantiivin suku; yksikkö ja monikko
- preesens, muita verbirakenteita alustavasti
- päälause: väitelause, kielteinen lause ja kysyvä lause
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin