Kyyjärven paikallisen esiopetussuunnitelman luku 5.1.2.
Opetuksen järjestämiseksi lapsen kasvun, kehittymisen ja oppimisen kannalta oleellisen tiedon täytyy siirtyä salassapitovelvoitteiden estämättä varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta perusopetukseen siirryttäessä. Tiedonsiirto koskee myös tilannetta, kun lapsi siirtyy toisen kunnan esiopetukseen kesken esiopetusvuoden. Luvussa 3.3 paikallisen esiopetuksen tiedonsiirron käytännöt nivelvaiheissa. Nivelvaiheen siirtymissä siirretään tietoa myös lapsen tuen tarpeista ja annetusta oppilaskohtaisesta tuesta, niin että tuki muodostaa jatkumon. Ryhmäkohtaisen tuen siirtämiseen ei ole lakivelvoitetta, mutta tiedonsiirrossa on mietittävä aina ensisijaisesti lapsen etua.
Esiopetuksen ja esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen tuki yhteensovitetaan niin, että siitä muodostuu lapsen edun mukainen kokonaisuus. Tärkein työkalu tuen yhteensovittamisessa on henkilöstön tiivis yhteistyö ja tiedonsiirto. Ryhmätilat ovat fyysisesti lähekkäin ja henkilöstö ainakin osittain yhteistä, joten vuorovaikutus on helppoa.