Laaja-alainen osaaminen Kuhmoisten esiopetuksessa

Lapsen laaja-alaisen osaamisen kehittymiseen vaikuttaa opeteltavia tietosisältöjä enemmän se, miten esiopetuksessa työskennellään, millaisiksi oppimisympäristöt rakennetaan sekä miten lasten oppimista ja hyvinvointia tuetaan. Lasta kannustetaan kriittiseen ajatteluun ja ongelmanratkaisuun. Annetaan mahdollisuuksia lapsen luovuuden ja mielikuvituksen kehittymiselle mm. antamalla tilaa ja aikaa rauhoittumiselle ja leikille.
Aikuisen tehtävä on tukea lapsen oman ajattelun kehittymistä. Arjen tilanteita hyödynnetään monipuolisesti oppimistilanteina.

Esiopetuksessa käytettävä havainnointimateriaali on havainnoinnin ja arvioinnin välineenä sekä vanhempien kanssa käytävän keskustelun pohjana. Materiaalin havainnointilomake toimii myös lapsen omana esiopetussuunnitelmana.

Henkilöstön ja työyhteisön päivittäiset tilanteet ja kohtaamiset ohjaavat kasvattajia käymään pedagogisia keskusteluja sekä arvioimaan yhteisiä ja henkilökohtaisia toimintatapoja.

Lasten itsearviointi tehdään vähintään kerran lukuvuodessa. Lisäksi lapsia ohjataan arvioimaan toimintaansa ja oppimistaan luontevissa arjen tilanteissa.

Lapset osallistetaan toiminnan suunnitteluun, sääntöjen laatimiseen, oppimisympäristön muokkaamiseen ja esiopetuksen arviointiin.

 

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä