Yhteiskuntaopin sisällöt vuosiluokalla 4

S1 Arkielämä ja oman elämän hallinta

S2 Demokraattinen yhteiskunta

S3 Aktiivinen kansalaisuus ja vaikuttaminen

S4 Taloudellinen toiminta


• Neljännellä luokalla yhteiskuntaopin painopiste on arkielämän ja oman elämän hallinta. Yhteiskunnan toimintaan tutustutaan yksilön, perheen ja muiden lähiyhteisöjen näkökulmasta. Oppilaita ohjataan pohtimaan, kuinka jokainen voi itse vaikuttaa lähiyhteisön turvallisuuteen ja viihtyisyyteen.

• Neljännen luokan yhteiskuntaopin opetuksessa keskeistä on, että oppilaan uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin pyritään tukemaan. Opetus korostaa hyviä vuorovaikutustaitoja; kykyä kuunnella muita ja ilmaista omia mielipiteitä perustellen näkemyksensä.

• Oppilaillle tärkeitä teemoja voidaan nostaa esille esimerkiksi tutkimalla paikallismedioiden ajankohtaisia uutisia tai haastattelemalla lähiyhteisöihin kuuluvia toimijoita. Samalla oppilasta ohjataan kriittiseen ajatteluun ja median roolin ymmärtämiseen yhteiskunnassa. Päätöksentekoa ja vaikuttamista voidaan harjoitella erilaisia äänestystilanteita mukailemalla.

• opetuksen tavoitteena on lisätä oppilaiden kiinnostusta ja ymmärrystä eri ammateista, työelämästä ja yhteiskunnasta yleensä. Paikallistoimijoiden rooli on tärkeä kouluvierailujen ja luokan tekemien yritysvierailujen muodossa. Yrittäjyyskasvatukseen voidaan tarvittaessa yhdistää esimerkiksi luokkaretken rahankeräyshankkeita, mikä voidaan laajentaa käsittelemään myös omaa roolia kuluttajana. Oppilasta ohjataan vastuulliseen taloudenhoitoon. Draaman keinot sopivat hyvin mm. talouden perusperiaatteiden omaksumiseen. Oppilaat voivat esimerkiksi näytelmiä tekemällä havainnollistaa, millaisia ongelmia vääränlainen taloudenpito voi aiheuttaa kotitalouksissa tai yritysmaailmassa. Oppilaiden harrastuksia tai omia vapaa-ajan yhteisöjä voidaan hyödyntää laajasti.