Äänekosken paikalliset opetussuunnitelmaratkaisut
Äänekosken kaupungin opetuspalvelut on aloittanut syksyllä 2015 kulttuurikasvatussuunnitelman laatimisen yhdessä Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitan ja Taiteen edistämiskeskuksen Keski- Suomen aluetoimipisteen kanssa.
Äänekosken kaupungin perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen (esiopetus) edustajat ovat osallistuneet edellä mainittujen tahojen järjestämään koulutukseen lukuvuoden 2015-2016 aikana. Koulutuksen tavoitteena on tuottaa Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma palvelemaan perusopetuksen kulttuurikasvatusta ja tukemaan laaja-alaista osaamisaluetta L2 Kulttuurinen ajattelu, vuorovaikutus ja ilmaisu. Kulttuurikasvatussuunnitelman toimivuutta kokeillaan pilotoimalla suunnitelma 2-3 vuosiluokalla lukuvuonna 2016-2017.
Tavoitteena on, että Äänekosken kulttuurikasvatussuunnitelma otetaan osaksi kaikkien koulujen ja esiopetusta tuottavien toimipaikkojen toimintaa lukuvuodesta 2017-2018 alkaen.
Äänekosken kulttuurikasvatussuunnitelma (luonnos)