Käsityön sisällöt vuosiluokalla 6

Käsityön sisällöt 5-6. luokilla ovat yhtenäiset, jolloin sisällöt käydään joko 5. tai 6. luokalla.

S1 Ideointi

- Omat kokemukset, oman paikkakunnan/suomalainen käsityöperinne sekä nykypäivän käsityökulttuuri oman suunnittelun lähtökohtana (esim. virtuaalinen museovierailu).
- Havainnoidaan ja analysoidaan oman lähiympäristön esineitä, rakennettua ja luonnon ympäristöä.
- Käsityössä voidaan yhdistää värejä, kuvioita ja erilaisia pintoja sekä tyylejä ja muotoja.

S2 Suunnittelu
- Tehdään sanallinen ja kuvallinen suunnitelma omalle tuotokselle, jota työskentelyn aikana tarvittaessa kehitetään. Käytetään mahdollisuuksien mukaan tietotekniikkaa hyväksi.
- Suunnittelussa harjoitellaan käyttämään mittoja, määriä ja mittakaavoja.
- Suunnittelussa otetaan huomioon kunnan/koulun monialaiset oppimiskokonaisuudet ja teemat.

S3 Kokeilu, S4 Tekeminen, S5 Soveltaminen

Tekstiilityön työtavat
- Mittaaminen, merkitseminen ja kaava.
- Vahvistetaan koneompelun taitoja (esim. käänne, päärme, yksinkertainen vaate).
- Neulominen (esim. silmukoiden luominen, nurja silmukka, suljettu neule, päättely).
- Virkkaus (esim. kiinteä silmukka, pylväs).
- Tutustutaan myös muihin tekniikoihin valinnan mukaan (esim. kirjonta, huovuttaminen, kankaankuviointi, solmeilu, pujottelu/kudonta, askartelu).

Teknisen työn työtavat
- Mittaaminen, merkitseminen ja mittakaava
- Tutustutaan erilaisten materiaalien muokkaamiseen (esim. höylääminen, hiominen, muovaaminen, sahaaminen, poraaminen ja leikkaaminen).
- Tutustutaan elektroniikan komponentteihin (esim. vastus, kytkin, virtalähde, kondensaattori, led, diodi, transistori).
- Yksinkertaiset pintakäsittelytekniikat (esim. petsaaminen ja maalaaminen vesiohenteisilla maaleilla, lakkaaminen, öljyäminen ja spraymaalaus).
- Vaativammat liitostekniikat (esim. lapa-, lovi-, sormi-, poratappi- ja ruuviliitos, niittaaminen, juottaminen).
- Tutustutaan ohjelmointiin, josta esimerkkinä robotiikka ja automaatio.
- Oppimistehtäviä tehdään yksilö-, pari ja ryhmätöinä.

Materiaalit
- Tutustutaan esim. seuraaviin materiaaleihin: puuvilla, villa, puu, metalli, nahka, muovi, kierrätysmateriaalit, paperi

Työturvallisuus
- Liikkuminen ja työskentely käsityöopetuksen tiloissa turvallisesti ja muut huomioiden.
- Työvälineiden asianmukainen käyttö ja oikeat työtavat.
- Työergonomia.
- Asianmukaisten suojavälineiden käyttäminen.

S6 Dokumentointi ja arviointi

- Dokumentointi esim. tietotekniikkaa käyttäen.
- Käsityöprosessin itse- ja vertaisarviointia voidaan tehdä prosessin eri vaiheissa.
- Arviointi on oppilaan opiskelua ohjaavaa ja kannustavaa. Arvioinnissa käytetään itsearviointia ja vertaisarviointia.