Ilta oli dramaattinen; se sisälsi odottamattomia ja yllätyksellisiä tapahtumia. Nimittäin paikalle saapui viimeinen, suomalainen dynastia - tuo räppigenren uudistaja. Tuo hallitsijasuku oli lajissaan aivan omaa laatuaan... Siitä voisi varmasti kirjoittaa eepoksen! 

Kukaan dynastian jäsenistä ei ollut kuitenkaan egoisti eikä tavoitellut siten vain omaa etuaan. Eksakti totuus tämän räppieliitin synnystä ei ollut niin tarkka kuin olisi haluttu. Tämä valiojoukko nimittäin ei tehnyt mitenkään esteettistä taidetta - eikä se ollut juurikaan saanut gloriaa alan arvostetuissa lehdissä. Sen sijaan useita esseitä oli siitä kirjoitettu: kuinka fanaattisia olivatkaan kiihkeimmät fanit, kuinka fantasian omaista oli keikkataltioinnit ja kuinka frustraatio keikoille pääsemättömyydestä vallitsi niissä faneissa, joiden pahin fobia oli se, että heidän rakastamansa artisti lopettaisi. 

Emotionaalisimmat fanit elivät mukana kaikissa räppiporukan elämän vaiheissa. He itkivät, kun heidän idolinsa olivat surullisia, ja nauroivat, kun oli ilon aihetta. Globaalista suosiosta räppärit eivät haaveilleet, heille sopi pysyttely Suomen mittakaavassa. He pelkäsivät ainoastaan täydellistä fiaskoa, joka tekisi lopun tästä fiktiosta, tästä kuvitteellisesta tarinasta. Niin flegmaattinen eli hidasluonteinen ei heidän johtajansa kuitenkaan ollut, etteikö hän tiennyt, että tämänkin tarinan finaali olisi kohta käsillä. Nimittäin hänen ruokaansa oli joutunut gluteenia, minkä vuoksi hän joutui kesken kiireisimmän keikkakesän sairaalaan: hän kun oli keliaakikko.