Hyvää alkanutta vuotta 2023!
Terveisiä päiväkoti Kuperkeikasta!
Vuosi on vaihtunut vauhdikkaasti ja lapset ovat iloinneet valtavasta lumimäärästä, joka tänne Nakkilaan satoi vuoden ensimmäisenä tiistaina (mikä tuuri!). Osa porukasta vielä lomailee ja olemme saaneet välipäiville vierailijoita niin eskarista kuin koulun puoleltakin - sekä aikuisia että lapsia. Mukavaa vaihtelua siis tavalliseen arkeen!

Joulunalusaika toi jännitystä varmasti jokaisen lapsen elämään ja ihana joulun tunnelma välittyi päiväkotimme ikkunoista myös ohikulkijoille. Ryhmissä valmistauduttiin joulun tuloon kukin tyylillään. Meillä oli erilaisia joulukalentereita, tontut kurkkivat yhtenä aamuna ikkunoissa ja pääsivätpä Kuperkeikan lapset sytyttämään Nakkilan kunnan jouluvalotkin! Jouluun kuuluu monenlaisia perinteitä ja ryhmissä onkin tutustuttu joulun perinteisiin ikätasoisesti.
Yksi varhaiskasvatussuunnitelman oppimisalueista onkin Minä ja meidän yhteisömme, johon kuuluu osana lähiyhteisön menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Varhaiskasvatus tekee osaltaan tärkeää työtä luodessaan perinteitä Nakkilan lapsille sekä pitäessään yllä jo perinteeksi muodostuneita tapoja. Varmasti on myös keskusteltu siitä, millaista joulu oli "ennen vanhaan". Lapsille tosin tuo ennen vanhaan voi tarkoittaa vaikka viisi vuotta sitten. ;)

Yksi menneen syyskauden tähtihetkiä olikin varmasti varhaiskasvatusryhmien joulujuhlat, joita pääsimme viettämään pitkästä aikaa ns. vanhaan tyyliin esittämällä harjoiteltuja lauluja ja taisi siellä joku tanssiesityskin olla. Harjoitukset nauhoitettiin oikein paikalliseen mediaankin, kun Satakunnan kansan toimittaja taltioi Päiväkoti Kuperkeikan lasten joulujuhlaharjoitukset Maailman sympaattisimpaan joulukalenteriin mukaan. Upea kokemus mediakasvatuksen näkövinkkelistä, kun oma esitys löytyy paikallisesta mediasta!
Katso esitykset täältä:
Päiväkoti Kuperkeikka: Suomalainen metsä
Tonttulan aamujumppa
Kiitos kaikille huoltajille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta syyskaudesta!
Paljon onnea ja oppimiseniloa vuoteen 2023!

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin