3.YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO






Tavoitteet

Yksilökohtaisen opiskelijahuollon tavoitteena on seurata ja edistää opiskelijan kokonaisvaltaista kehitystä, terveyttä, hyvinvointia ja oppimista. Tärkeätä on myös varhaisen tuen turvaaminen ja ongelmien ehkäisy. Opiskelijoiden yksilölliset edellytykset, voimavarat ja tarpeet otetaan huomioon sekä opiskeluhuollon tuen rakentamisessa että koulun arjessa.

Opiskelijan osallisuus

Yksilökohtainen opiskelijahuolto perustuu aina opiskelijan sekä tarpeen niin vaatiessa huoltajan suostumukseen. Opiskelijan osallisuus, omat toivomukset ja mielipiteet otetaan huomioon häntä koskevissa toimenpiteissä ja ratkaisuissa hänen ikänsä, kehitystasonsa ja muiden henkilökohtaisten edellytystensä mukaisesti. Opiskelija voi, ottaen huomioon hänen ikänsä, kehitystasonsa ja muut henkilökohtaiset ominaisuutensa sekä asian laatu, painavista syistä kieltää huoltajaa osallistumasta itseään koskevan opiskelijahuoltoasian käsittelyyn sekä antamaan itseään koskevia salassa pidettäviä tietoja, jollei se ole selvästi hänen etunsa vastaista. Huoltajalla ei ole oikeutta kieltää alaikäistä käyttämästä opiskeluhuollon palveluita. Opiskelija tai huoltaja voivat kieltäytyä yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta.

Opiskeluhuoltotyössä noudatetaan tietojen luovuttamista ja salassapitoa koskevia säännöksiä. (OHL 18§)

Monialainen asiantuntijaryhmä (OHL 19§)

Monialainen asiantuntijaryhmä kootaan yksittäisen opiskelijan tai opiskelijaryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja opiskelijahuollon palvelujen järjestämiseksi. Ryhmän kokoaa se opetushenkilöstön tai opiskeluhuollon palveluiden edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu. Ryhmän monialainen kokoonpano perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja käsiteltävään asiaan. Ryhmä nimeää keskuudestaan vastuuhenkilön. Asiantuntijoiden nimeäminen ryhmän jäseniksi ja muiden yhteistyötahojen tai opiskelijan läheisten osallistuminen ryhmän työskentelyyn edellyttää opiskelijan tai huoltajan kirjallisen suostumuksen. Lupa pyydetään yhteydenoton yhteydessä nimetyn asiantuntijaryhmän kokoamiseen. Kirjallinen lupa allekirjoituksineen pyydetään asiantuntijaryhmän kokoontumisessa. Mikäli huoltaja-/t tai opiskelija eivät ole läsnä ryhmän kokouksessa, niin kirjallisen luvan saatua asia voidaan käsitellä ryhmässä. Asian käsittelyn jälkeen tulee huoltajalle/huoltajille ja opiskelijalle saattaa tiedoksi, mitä käsitellystä asiasta on päätetty. Ryhmään kuuluvat asiantuntijat voivat tarvittaessa vaihtaa opiskeluhuollollisen asian hoitamiseksi välttämättömiä tietoja ja käydä keskinäistä konsultaatiota salassapitovelvoitteiden estämättä. Ryhmän jäsenillä on lisäksi oikeus pyytää neuvoa opiskelijan asiassa tarpeellisiksi katsomiltaan asiantuntijoilta.

Opiskeluhuoltokertomus

Yksittäistä opiskelijaa koskevan asian käsittelystä monialaisessa asiantuntijaryhmässä laaditaan opiskeluhuoltokertomus. Ryhmän vastuuhenkilö kirjaa yksilökohtaisen opiskeluhuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi välttämättömät tiedot opiskeluhuoltokertomukseen. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain 10§ on sanottu, mitä opiskeluhuoltokertomukseen tulee kirjata. Kirjauksia voivat tehdä myös muut asiantuntijaryhmän jäsenet. Kertomus laaditaan jatkuvaan muotoon, joka etenee aikajärjestyksessä. (OHL 20§).

Opiskeluhuollon palveluissa tallennettavat tiedot ovat luonteeltaan arkaluonteisia ja salassa pidettäviä. Jos sivulliselle annetaan opiskeluhuoltokertomukseen sisältyviä tietoja, asiakirjaan on merkittävä mitä tietoja, kenelle sivulliselle ja millä perusteella tietoja on luovutettu. Sivullisella tarkoitettaan henkilöä, joka ei osallistu ao. opiskelijan yksilökohtaisen opiskeluhuollon tarpeen selvittämiseen tai sen toteutukseen taikka niihin liittyviin tehtäviin. (OHL 20§,OHL 22§)

Opiskeluhuoltorekisteri

Opiskeluhuoltokertomukset sekä muut opiskelijahuollon tehtävissä laaditut tai saadut yksittäistä opiskelijaa koskevat asiakirjat tallennetaan opiskelijahuoltorekisteriin. Opetuksen järjestäjä vastaa henkilötietojen käsittelystä ja ylläpitää edellä mainittua rekisteriä. Opiskeluhuoltorekisteriin tallennetut tiedot, jotka koskevat yksittäistä opiskelijaa taikka muuta yksityistä henkilöä, ovat salassa pidettäviä (Julkisuuslaki 24§ OHL 21§).

Potilaskertomus ja asiakaskertomus

Kouluterveydenhuollon henkilöstö ja psykologit kirjaavat yksilökohtaisen opiskelijahuoltotyön säädetysti potilaskertomukseen ja muihin potilasasiakirjoihin. Vastaavasti opiskeluhuollon kuraattorit kirjaavat asiakastiedot kuraattorin asiakaskertomukseen. (OHL 21§)

Tietojen luovutus kunnan perusopetuksen sisällä

Opiskelijan yksilökohtaisen opiskelijahuollon järjestämiseen ja toteuttamiseen osallistuvilla on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus saada toisiltaan ja luovuttaa toisilleen sekä opiskelijahuollosta vastaavalle viranomaiselle sellaiset tiedot, jotka ovat välttämättömiä yksilökohtaisen opiskelijahuollon järjestämiseksi ja toteuttamiseksi. Lisäksi heillä on oikeus saada ja luovuttaa toisilleen sekä opiskelijan opettajalle, rehtorille ja opetuksen järjestäjälle opiskelijan opetuksen asianmukaisen järjestämisen edellyttämät välttämättömät tiedot. Tiedon luovuttaja joutuu harkitsemaan esimerkiksi sitä, onko kysymys sellaisesta tiedosta, joka on välttämätön opiskelijan tai muiden opiskelijoiden turvallisuuden varmistamiseksi. Luovutettava tieto voi koskea muun muassa sellaista opiskelijan sairautta, joka tulee ottaa opetustilanteissa huomioon. Vaikka tiedon luovuttamiselle olisikin edellä todettu lain tarkoittama peruste, yhteistyön ja luottamuksen turvaamiseksi pyritään aina ensisijaisesti hankkimaan opiskelijan tai huoltajan suostumus salassa pidettävän tiedon luovuttamiseen. (POL 40§, LL 32§, OHL 23§)

Velvollisuus luovuttaa salassa pidettäviä tietoja

Lastensuojelulaki (25§) velvoittaa kaikkia opiskeluhuollon toteuttamiseen osallistuvia tahoja ilmoittamaan sosiaalihuollon viranomaiselle lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Lisäksi opiskeluhuollon jäsenten on ilmoitettava poliisille, jos heillä on tehtävässään tietoon tulleiden seikkojen perusteella syytä epäillä, että lapseen on kohdistettu joko rikoslain (39/1889) 20 luvussa tai rikoslain 21 luvussa tarkoitettu rikos.

Opiskeluhuollon viranomaisilla on myös velvollisuus ohjata henkilö, jonka sosiaalihuollon tarve on ilmeinen, hakemaan sosiaalipalveluja. Jos suostumusta ei saada ja henkilö on ilmeisen kykenemätön vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan taikka jos lapsen etu sitä välttämättä vaatii, on salassapitosäännösten estämättä tehtävä viipymättä ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta. (Sosiaalihuoltolaki 35§)

Tietojen luovutus muualle

Jos opiskelija siirtyy toisen opetuksen tai koulutuksen järjestäjän opetukseen tai koulutukseen, aikaisemman opetuksen järjestäjän on pyydettävä opiskelijan tai tarvittaessa hänen huoltajansa suostumus siihen, että uudelle opetuksen järjestäjälle voidaan siirtää opiskelijahuollon asiakasrekisteristä sellaiset salassa pidettävät tiedot, jotka ovat tarpeellisia opiskeluhuollon jatkuvuuden kannalta. Sen sijaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot toimitetaan salassapidon estämättä viipymättä toiselle opetuksen järjestäjälle tai lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjälle. Vastaavat tiedot voidaan antaa myös uuden opetuksen tai koulutuksen järjestäjän pyynnöstä. (OHL 23§)