5.4.1.1 Ruotsi, A-oppimäärä

5.4.1.1 Ruotsi, A-oppimäärä

Opetuksen tavoitteet

 

Ruotsi kielen A-oppimäärän opetuksen erityisenä tavoitteena on, että opiskelija

  • osaa suhteuttaa omaa osaamistaan kehittyvän kielitaidon kuvausasteikon tasoon B2.1 vuorovaikutuksen ja tulkinnan taidoissa sekä B1.2 tuottamisen taidoissa ja arvioida omien taitojensa kehittymistä sekä kehittää taitojaan edelleen.

 

 

Pakolliset kurssit

 

Pakollisilla kursseilla 1–2 painotetaan opiskelutaitojen vankentamista, oman osaamisen kehittämistä yksin ja yhdessä muiden kanssa sekä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa toimimista. Kurssista 3 lähtien kiinnitetään enenevässä määrin huomiota eri tekstilajien edellyttämään kieleen. Kursseilla 4–6 painotetaan kieltä tiedonhankinnan, olennaisen tiedon tiivistämisen ja tiedon jakamisen välineenä.

 

Jokaiselle kurssille varataan tilaa käsitellä ajankohtaisia tai paikallisia asioita, joista voidaan sopia yhdessä. Oppiainerajat ylittävää tai aihekokonaisuuksia avaavaa opetusta voidaan toteuttaa kaikilla kursseilla. Kursseilla harjoitellaan monipuolisesti sekä suullista että kirjallista vuorovaikutusta, joskin painotukset voivat vaihdella kursseittain.

 

 

1. Ruotsinkielinen maailmani (RUA1)

 

Kurssilla kartoitetaan opiskelijan ruotsin kielen taidon eri osa-alueiden osaamista ja kehittämisen kohteita sekä analysoidaan ja arvioidaan omia kielenopiskelutaitoja. Asetetaan tavoitteita ruotsin kielen opiskelulle ja etsitään autenttisia ruotsinkielisiä kielenkäyttöympäristöjä sekä keinoja oman ja yhteisen osaamisen kehittämiseksi. Aihepiirit ja tilanteet liittyvät opiskeluun, nuoren elämänpiiriin, harrastuksiin, kiinnostuksen kohteisiin ja kielenkäyttötarpeisiin.

 

 

2. Ihminen verkostoissa (RUA2)

 

Kurssilla harjoitellaan toimintaa kielelliseltä ja kulttuuriselta vaativuudeltaan erilaisissa vuorovaikutustilanteissa eri viestintäkanavia käyttäen pohjoismaisessa kontekstissa. Syvennetään taitoa toimia aktiivisena keskustelijana ja toista kuuntelevana kielenkäyttäjänä. Harjaannutetaan taitoa muotoilla mielipiteitä sekä käydä merkitysneuvotteluja. Monipuolistetaan erilaisissa vuorovaikutustilanteissa tarvittavien strategioiden valikoimaa. Kurssilla käsitellään ihmissuhteisiin liittyviä teemoja ja niiden yhteydessä psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia. Pohditaan myös teknologian ja digitalisaation tuomia muutoksia vuorovaikutukselle ja hyvinvoinnille.

 

 

 

 

3. Pohjoismaisia kulttuuri-ilmiöitä (RUA3)

 

Kurssilla laajennetaan ja syvennetään opiskelijoiden monilukutaitoa. Kurssilla tehdään eri tekstilajien tuotoksia painottaen tekstilajille ominaista kielellistä tarkkuutta. Aihepiirinä ovat erilaiset kulttuuriset ilmiöt, ruotsinkieliset mediat sekä luova toiminta.

 

 

4. Yhteiskunta ja ympäröivä maailma (RUA4)

 

Kurssilla kehitetään tiedonhankintataitoja ja kriittistä lukutaitoa sekä harjoitellaan aktiivista toimijuutta ruotsin kielellä. Tutustutaan erilaisiin yhteiskunnallisista ilmiöistä käytäviin keskusteluihin pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta. Pohditaan yksilöiden ja yhteisöjen vastuita ja toimintamahdollisuuksia, kuten ihmisoikeuskysymyksiä ja vaikuttamismahdollisuuksia kansalaisyhteiskunnassa.

 

 

5. Tiede ja tulevaisuus (RUA5)

 

Kurssilla syvennetään tekstin tulkinnan ja tuottamisen sekä tiedonhankinnan taitoja hakemalla tietoa opiskelijoita kiinnostavista tiedon- ja tieteenaloista. Harjaannutaan jakamaan omia tietoon tai mielipiteeseen perustuvia näkökantoja. Pohditaan erilaisia tulevaisuudenvisioita erityisesti teknologian ja digitalisaation näkökulmista. Aihepiirit nousevat eri tiedon- ja tieteenaloista.

 

 

6. Opiskelu, työ ja toimeentulo (RUA6)

 

Kurssilla syvennetään käsitystä kielitaidosta työelämätaitona ja sosiaalisena pääomana. Tutustutaan tekstilajeihin, joita opiskelijat kohtaavat mahdollisissa jatko-opinnoissa tai työelämässä. Pohditaan jatko-opinto- tai urasuunnitelmia ja työntekoa ruotsin kielellä myös muualla kuin Suomessa. Käsitellään talousasioita, jotka liittyvät itsenäistyvän, työelämään astuvan nuoren elämänpiiriin, sekä laajempia talouden ilmiöitä.

 

 

Valtakunnalliset syventävät kurssit

 

Kursseilla syvennetään opiskelijan taitoa käyttää ruotsin kieltä eri tarkoituksiin. Kursseilla harjoitellaan tekstien tulkitsemista ja tuottamista yksin ja yhdessä sekä kerrataan kielitietoa opiskelijoiden tarpeiden mukaan. Kursseihin voidaan integroida muihin opintoihin liittyvä kirjallinen tai suullinen ruotsinkielinen osuus tai kokonaisuus.

 

 

7. Kestävä elämäntapa (RUA7)

 

Kurssilla syvennetään taitoa tulkita ja tuottaa ruotsin kieltä erilaisissa kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa ja erilaisille yleisöille. Kurssilla käsitellään eri tekstilajien tekstejä, kuten fiktiivisiä tai ei-fiktiivisiä, kertovia, kuvaavia, pohtivia, ohjaavia tai kantaa ottavia tekstejä. Kurssilla jatketaan oppimäärän pakollisten kurssien teemojen käsittelyä ekologisen, taloudellisen sekä sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän elämäntavan näkökulmista ottaen huomioon opiskelijoiden tarpeet tai kiinnostuksen kohteet.

 

 

8. Viesti ja vaikuta puhuen (RUA8)

 

Kurssilla syvennetään taitoa tuottaa kieltä suullisesti, taitoa ymmärtää puhuttua kieltä ja rakentaa dialogia. Vankennetaan puhumisen sujuvuutta sekä harjoitellaan valmistelua edellyttävää suullista tuottamista. Kurssilla kerrataan oppimäärän pakollisilla kursseilla käsiteltyjä aihepiirejä tai niitä täydennetään opiskelijoiden tarpeiden mukaan.

 

Paikalliset kirjaukset

1. vuosiluokan kurssit (RUA21, RUA22, RUA23)

Lukion ensimmäisen vuoden kursseilla kartoitetaan oma osaamistilanne lähdettäessä opiskelemaan A-ruotsin oppimäärää perusopetuksen B1-oppimäärän pohjalta. Kolmen ensimmäisen kurssin aikana oman sanavaraston ja kielellisten valmiuksien tasoa nostetaan systemaattisesti vastaamaan A-kielen tasoa. Opiskelijoita ohjataan täydentämään osaamistaan myös itsenäisesti. Metataitoihin ja opiskelijan minäkuvaan kielen oppijana kiinnitetään erityistä huomiota. Tunneille pyritään kutsumaan ruotsinkielisiä vierailijoita ja autenttista materiaalia käytetään paljon. Opiskelijoita kannustetaan löytämään elinympäristönsä ruotsinkielisyys mahdollisuuksien mukaan.


2. vuosiluokan kurssit (RUA24, RUA25, RUA26)

Kursseilla kasvatetaan ruotsin kielen taitoa tiedonhankkimisen ja kriittisen lukutaidon tarpeisiin. Kielitaitoa kohennetaan myös tuottamisen ja vuorovaikutuksen mahdollistamiseksi. Kielitaito nähdään työelämätaitona ja sosiaalisena pääomana. Aihepiirit käsittelevät yhteiskunnallisia ilmiöitä, tulevaisuudenvisioita, eri tieteenaloja sekä nuoren jatko-opintoja ja tulevaa työelämää. SpråkKimppa-partnerikoulun Kronoby gymnasiumin kanssa toteutetaan opiskelijavaihto molempiin suuntiin. Lisäksi kartutetaan kulttuuritietoutta musiikin, elokuvien ja kirjallisuuden sekä joukkoviestimien kautta. Seuraamme ajankohtaisia asioita ruotsinkielisen median avulla.

3. vuosiluokan kurssit (RUA27, RUA28, RUA29)

Kursseilla syvennetään ruotsin kielen tietoja ja taitoja ja aletaan valmistautua yo-kokeeseen sen eri tehtävätyyppejä harjoittelemalla.

Kurssin RUA2 7 teemat käsittelevät kestävää elämäntapaa. Tutustutaan eri tekstilajeihin lukemisen ja tuottamisen näkökulmista. Kurssi RUA2 8 on puheviestintään painottuva kurssi. Kurssin lopussa on puhumisen koe. Muutoin rakennamme kurssin yhteisten kiinnnostusten mukaan. Vierailemme ruotsinkielisessä päiväkodissa ja pyrimme saamaan tunneille ruotsinkielisiä vierailijoita. 



Paikallinen soveltava kurssi

Abikurssi (RUA29)

Kurssilla kerrataan lukion pitkän ruotsin keskeiset asiat ja valmistaudutaan tulevaan päättökokeeseen. Harjoitellaan vaativien tekstien ymmärtämistä lukemalla eri lehtien artikkeleita sekä kerrataan ja syvennetään sanastoa mahdollisimman monipuolisesti. Harjoitellaan kuullunymmärtämistä itsenäisesti. Harjoitellaan erilaisten tekstien laadintaa edellisvuosien ylioppilaskokeiden avulla. Syvennetään rakenteiden hallintaa monivalinta- ja produktiivisten rakennetehtävien avulla. Osa kurssista suoritetaan itsenäisesti. Kurssi arvioidaan hyväksytty/hylätty.