5.29 Muut soveltavat kurssit (Paikalliset kirjaukset)

Muut soveltavat paikalliset kurssit

Soveltavat paikalliset kurssit

Aktiivisen toiminnan passi (ATP)

Saat kurssisuorituksen, mikäli osallistut koulussa ja/tai koulun ulkopuolella erilaiseen toimintaan vähintään 38 tunnin verran ja kirjaat toimintasi passiin. Koulun toimintaan hyväksytään esim. oppilaskunnassa, Kisällissä tai tutorina toimiminen. Koulun ulkopuolisen toimintaan hyväksytään esim. järjestötoiminta ja tapahtumien järjestäminen. Tee lopuksi passiin koonti jokaisen toiminnan osa-alueesta, johon olet osallistunut. Passeja on kanslian eteisessä ja passista löydät lisää tietoa. Passi palautetaan rehtorille.


Harrastekurssi (HAR)

Opiskelijalla on mahdollisuus saada yksi kurssi lukioaikana osoittamalla harrastuneisuutta jossakin koulun ulkopuolisessa toiminnassa. Harrastekursseja on myönnetty mm. teatteriharrastuksesta, 4H-kerhosta, partionohjauksesta, aktiivisuudesta urheilussa tai muusta kerhotyöstä. Toimintaan tulee käyttää aikaa normaalin kurssin verran (38 h) ja siitä tehdään päiväkirja että raportti.

Päiväkirjaan kirjataan tehdyt tunnit ja opiskelija kuvaa, mitä hän on tehnyt ja milloin. Raporttiin (2-3 sivua) tulee lajin/harrastuksen esittely, miten on tullut valinneeksi sen ja kyseisen harrastuksen merkitys omassa elämässä sekä mitä on sen kautta oppinut. Raportti ja päiväkirja palautetaan rehtorille.


Kansainvälisyys (KV 1-2)

Kansainvälisyyskurssin voi suorittaa seuraavilla tavoilla:
1. Kurssi järjestetään projektina, jolloin opiskelijaryhmä valmistaa tietyn projektin kansainvälisyys-teemasta.

2. Opiskelija on mukana tutustumismatkan järjestelyissä. Kurssin suorittamiseen liittyy matkan suunnittelu ja siitä raportointi sekä perehtyminen jonkun aineen aihepiiriin ko. maassa, esim. historiaan, maantietoon, biologiaan, musiikkiin, kieleen.

Opiskelutekniikan kehittäminen (LUE)

LUE-kurssilla pyritään löytämään itseä eniten hyödyttävä opiskelutekniikka eri oppiaineisiin. Samalla pyritään vahvistamaan opiskelijan itsetuntemusta ja myönteistä minäkuvaa oppijana.


Tutor-kurssi
Kurssin saa osallistumalla kahden vuoden ajan lukion tutor-toimintaan.

Vapaaehtoistyön kurssi (VAP)

Kurssin saaminen edellyttää vapaaehtoistyöntekijänä toimimista lukion aikana vähintään 38 tuntia. Teemme yhteistyötä Koskikodin kanssa, jossa voit esim. ulkoiluttaa vanhuksia, lukea heille tai tehdä pieniä kotiaskareita yhdessä vanhusten kanssa. Tehty vapaaehtoistyö kirjataan ja kokemuksista kirjoitetaan koonti. Lisätietoja opinto-ohjaajalta.