7. Vaihtoehdot lukion jälkeen
7. Vaihtoehtoja välivuodelle ja sananen ensikertalaisuuskiintiöstä
ENSIKERTALAISUUSKIINTIÖ
Yliopistot ja AMK:t varaavat tietyn määrän opiskelupaikkoja niille, joilla ei vielä ole korkeakoulupaikkaa. Ensikertalaisuutta ei menetä, jos ei ota paikkaa vastaan (hakeminen ei siis ole riski). Toisaalta sitä ei saa takaisin, vaikka luopuisi opiskelupaikasta.
Monissa paikoissa ensikertalaisuudella ei ole ollut suurta merkitystä viime keväänä (se ei saa lain mukaan kohtuuttomasti heikentää ei-ensikertalaisten pääsyä opiskelemaan). Toisaalta monissa hakukohteissa sillä on merkitystä; erityisesti hakupainealoilla. Ensikertalaisuukiintiön suuruus selviää Opintopolusta, kunkin hakukohteen tiedoista, mutta se on ollut yleensä noin 50 - 80 %. Se kuulostaa isolta määrältä, mutta täytyy muistaa, että myös hakijoista suurin osa on luonnollisesti ensikertalaisia.
Ensikertalaisuuskiintiön merkitystä voi ainakin yliopistoiden hakukohteiden kohdalla arvioida Vipusen taulukosta: https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/Haku-%20ja%20valintatiedot%20-%20korkeakoulu%20-%20pisterajat.xlsb. Siihen yliopistot ovat ilmoittaneet alimman hyväksytyn pisterajan erikseen ensikertalaisille ja kaikille hakijoille. Jostakin syystä AMK:n hakukohteiden kohdalla tätä tietoa ei ole. Useammat hakupainealat ovat rajanneet todistusvalinnan koskemaan vain ensikertalaisia. Näin on ainakin lääketieteen ja biolääketieteen hakukohteissa, kauppatieteissä, oikeustieteissä ja psykologiassa. Löydät tiedon Opintopolusta.
Toiskertalainenkin voi päästä yhteishaun kautta opiskelemaan, mutta lisäksi hän voi mahdollisesti hyödyntää erillishakuja ja siirtohakuja.
VAIHTOEHTOJA VÄLIVUODELLE
1. Opiskelemaan
- Avoin korkeakoulu (Opin.fi, oppilaitosten omat sivut)
- Ammatilliset opinnot, Jatkuva haku
- Kansanopistot, monenlaisia, maksullisia, kansanopistot.fi
- Lisähaku heinä-elokuussa, Syksyn yhteishaku
2. Ulkomaille (https://peda.net/muhos/muhoksen-lukio/oppiaineet2/opinto-ohjaus/kansainv%C3%A4lisyys)
- Töihin
- Vapaaehtoistyöhön
- Matkustelemaan
- Opintoihin
3. Töihin
- Vapaille markkinoille
- Työvoimapalveluiden tuki: työkokeilu, työpaja
4. Tai jotain ihan muuta
TYÖTTÖMÄKSI TYÖNHAKIJAKSI ILMOITTAUTUMINEN
Opiskelija-statuksesi on tulossa päätökseen ja sitä myötä myös mahdollinen opintotuki loppuu. Keväällä valmistuvat saavat mahdollista opintotukea toukokuun loppuun saakka.
Voit hakea yhteishaussa jatko-opiskelupaikkaa. Yhteishaku on tammikuussa ja maaliskuussa.
Sinun täytyy työvoimaviranomaisten ohjeen mukaan hakea vähintään kahta opiskelupaikkaan. Niiden ei ole pakko kuulua yhteishakuun, vaan esimerkiksi poliisi-AMK:n oma haku kelpaa, samoin ammatillisten oppilaitosten jatkuva haku. Opintojen täytyy alkaa seuraavana syksynä.
Kevään yhteishaun tulokset selviävät kesällä. Opiskelija-statuksesi lukiossa päättyy ylioppilasjuhlapäivänä ja sen jälkeisenä arkipäivänä sinun on järkevää viimeistään ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, paitsi jos sinulla on VARMISTETTU opiskelupaikka tai olet jo KOKOpäivätyössä. Tämä koskee myös armeijaan menijöitä ja ihan kaikkia.
Siitä päivästä, kun ilmoittaudut työttömäksi työnhakijaksi, alkaa 21 viikon mittainen odotusaika. Siltä ajalta et saa työmarkkinatukea. Siksi on erittäin tärkeää tehdä ilmoittautuminen heti tai jo ennakkoon toukokuussa. Odotusaika kasvaa muuten pidemmäksi.
Ilmoittautuminen työttömäksi työnhakijaksi tehdään verkossa työvoimapalveluiden valtakunnallisessa palvelussa, osoitteessa: tyomarkkinatori.fi. Sen jälkeen 10 päivän kuluessa työvoimaviranomaiset ottavat sinuun yhteyttä, joten sinun tulee olla tavoitettavissa. Jos yhteydenottoa ei kuulu, mene käymään. Jokainen kunta järjestää työvoimapalvelunsa itse tai yhdessä muiden kanssa. Muhoksella paikkana on Vinkkeli.
Vinkkelistä ja yleensä työvoimapalveluista saa apua työnhakuun ja moneen muuhunkin asiaan. Alle 25-vuotiaiden työllistymistä koskee nuorisotakuu, joka tarkoittaa, että 3 kuukauden kuluessa työttömäksi ilmoittautumisesta työvoimapalveluiden täytyy pystyä tarjoamaan esimerkiksi työtä, koulutusta, strattirahaa, työkokeilua jne. Työkokeilusta saa korotettua työmarkkinatukea eli oikeasti ei tarvitse välttämättä odotella työmarkkinatukea koko odotusaikaa. Se kuitenkin vaatii myös omaa aktiivisuutta.
Työllistymispalveluiden kautta voi päästä myös terveydenhuollon ja muiden auttavien tahojen piiriin eli sieltä saatava apu on parhaimmillaan kokonaisvaltaista. Esimerkiksi Vinkkelin kanssa samassa talossa toimii Nuorten Startti, jossa tarjotaan ohjauspaja-toimintaa eli tukea, apua ja ohjausta juuri siinä asiassa mikä on mielen päällä. Se voi koskea terveysasioita, työllistymistä, koulutuspaikkaa, elämänhallintaa, asumisasioita, KELA:n tukia jne. Työllisyyspalveluilla on myös ammatinvalintapsykologi.
Monissa kunnissa on Nuorten startin tapainen paikka. Ne kulkevat usein nimellä Ohjaamo. Myös Etsivä nuorisotyö tekee samankaltaista toimintaa ja se löytyy jokaisesta kunnasta. Oulun Ohjaamo on nimeltään Byströmin nuortentalo.