Urheilijakurssi 1 ja 2

Urheilijakurssi 1 ja 2

LI11 ja LI12 Urheilijakurssit

Urheilijakurssin tavoitteena on, että opiskelija harjoittelee omassa kilpaurheilulajissaan tavoitteellisesti
oman valmentajansa valmennuksessa. Urheilijalta vaaditaan sitoutumista ja tavoitteellista
harjoittelua lajiin. Lukion liikunnanopettajat koordinoivat, että kurssi suoritetaan vaaditulla
tavalla. Kurssi sisältää oman lajin harjoittelun lisäksi mm. kirjallisen suunnitelman harjoittelusta
sekä loppuraportin. Urheilija, valmentaja ja liikunnanopettaja toimivat kurssin aikana tarpeen
mukaan yhteistyössä. Kursseja voi suorittaa lukion aikana kaksi (2) ja hyväksytystä kurssista
annetaan suoritusmerkintä.

LI 11 -kurssi toimii kolmantena kurssina tanssin lukiodiplomia tehdessä. 


1) Opiskelija laatii itselleen kirjallisesti tavoitteen kilpailukaudelle ja palauttaa sen liikunnanopettajalle. Lisäksi palautetaan harjoitussuunnitelma ja mahdollinen kisa-aikataulu tai otteluaikataulu.

2) Liikunnanopettaja on kauden alussa ja lopussa yhteydessä valmentajaan, joka antaa oman palautteen urheilijan harjoittelusta ja kilpailumenestyksestä.

3) Opiskelija tekee kauden aikana kirjallista itsearviointia ja pohdintaa omasta harjoittelustaan ja kilpailuista, joka palautetaan jakson lopussa loppuraportin yhteydessä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä