FORMATIIVINEN ARVIOINTI

3-2-1

Jakson lopussa oppilaat vastaavat kolmeen kysymykseen. Ne ovat:

3 asiaa, jotka opit?
2 kiinnostavinta asiaa
1 kysymys, joka sinulla on

Testasin tätä ruotsin jakson päätteeksi. 
+ Oppilaat reflektoivat omaa oppimistaan.
+ Oppilaat esittivät laadukkaita kysymyksiä.
- Ohjeistaminen oli haasteellista. Kysymyksiä ei pidä rajata liian tiukasti. 
- Vaikea tehtävä useimmille oppilaille. Eivät todennäköisesti ole tehneet tällaisia harjoituksia ennen.

tai

3 eroavaisuutta X:n ja Y:n välillä 2 X:n vaikutusta Yyhyn 1 kysymys aiheeseen liittyen

tai

3 tärkeää faktaa 2 kiinnostavaa ideaa 1 asia sinusta oppijana

tai

3 avainsanaa 2 uutta ideaa 1 ajatus, jota pohtia

Minuuttiessee

Testasin tätä matikantunnilla. Lappuun piti kirjoittaa, minkälaisia kertaustehtäviä opiskeli.

+ Sisäisti erilaisten laskujen erot
+ Näki, oliko oikeasti keskittynyt laskemiseen

- Osa ei ollenkaan muistanut, minkälaisia laskuja laski,
varsinkaan jos ajatus ei ollut mukana tunnilla
- Huono matikantunnille mielestäni, koska ei ollut yhteistä asiaa, 
muttta tulipahan testattua :)

Password

Tunnussanan avulla kerrataan oppitunnin sisältöä. Ideana on se, että luokkahuoneesta pääsee ulos vain sanomalla tunnussanan. Ruotsin ja englannin tunneilla olen esimerkiksin kysellyt uutta sanastoa, kellonaikoja, värejä jne. 

+ Menetelmä toimii mielestäni hyvin. Opettaja saa välittömästi palautetta oppitunnista.
- Joidenkin oppilaiden mielestä tunnussana-leikki voi tuntua lapselliselta.

Huom!
Opettaja voi mukauttaa kysymyksen oppilaan taitotason mukaan. Esimerkiksi vahvemmilta oppilailta voi kysellä vaille ja yli kellonaikoja, heikommilta tasan tai puoli.

Yhden sanan summaus

Teimme tämän kokeeseen luvun yhteydessä. Saivat omatoimisesti lukea, sitten kirjoittivat lapulle, mitä koealueeseen kuului ja mitä jäi mieleen.

+ Näki, kuka oli oikeasti keskittynyt lukemiseen ja tunneilla
-Hankala osalle jäsennellä lukemaansa ja yhtäkkiä kertoa isosta alueesta, mitä siinä oli, osa meni ns.lukkoon

Värilaput

Oppilaat käyttävät ja näyttävät värilappua osoittamaan opeteltavan asian ymmärtämistä:a)Vihreä ylös: ymmärrän asian ja osaan selittää sen b)Punainen ylös: en vielä ymmärrä c)Vihreä ja punainen lappu: en ole varma osaanko/osittain ymmärrän. Ensin saa miettiä hetken kumman lapun valitseen, sitten laput nostetaan yhtä aikaa ylös.

Huomiot: Menetelmä toimi ja on helppo ja nopea käyttää. Kun laput nostetaan yhtä aikaa ylös, kaverin vastauksia ei ehdi matkimaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä