Vuosiluokka 1 

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET


S1 Kasvu ja kehitys 
 
Sisältöjä valitaan siten, että oppilaalle muodostuu ymmärrys ihmisen kehon osista ja elintoiminnoista sekä elämänkulusta ja oman ikäkauden kasvusta ja kehityksestä pääpiirteissään. Harjoitellaan tunnetaitoja ja mielen hyvinvoinnin edistämistä kuten itsensä ja muiden arvostamista ikäkauden mukaisesti. 

Ensimmäisellä luokalla painottuvat ikäkauden mukainen tunnetaitojen harjoittelu, kuten tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoittelu sekä mielen hyvinvoinnin edistäminen ikäkauden mukaisesti, kuten itsensä ja muiden arvostaminen. 

 
S2 Kotona ja koulussa toimiminen 
 
Oppimistehtäviä ja sisältöjä valitaan siten, että ne liittyvät kotona ja koulussa toimimiseen. Havainnoidaan oppimisympäristöjä turvallisuuden kannalta. Harjoitellaan turvallista toimimista lähiympäristössä ja liikenteessä. Perehdytään turvataitoihin sekä turvallisuusohjeisiin ja niiden perusteluihin. Käytetään ympäristöopin eri tiedonalojen käsitteitä kuvaamaan ilmiöitä ja teknologiaa sekä arjen tilanteita ja toimintaa kuten säänmukaista pukeutumista. Harjoitellaan yhteistyötaitoja ja erilaisissa ryhmissä toimimista. Lisäksi harjoitellaan arjen käyttäytymistapoja erilaisissa tilanteissa, fyysisen koskemattomuuden kunnioittamista, kiusaamisen ehkäisyä, arjen pieniä itsehoitotaitoja ja avun hakemista. 

Valitaan oppilaan arjessa näkyvä ilmiö (esim. veden olomuodot säiden ja lämpötilan vaihtuessa), jota voidaan kuvata ympäristötiedon käsitteillä. 

 
S3 Lähiympäristön ja sen muutosten havainnointi 
 
Havainnointia ja luonnossa tutkimisen ja toimimisen taitoja harjoitellaan koulun lähellä erilaisissa luonnonympäristöissä ja rakennetuissa ympäristöissä. Tunnistetaan maastossa yleisimpiä eliölajeja ja niiden elinympäristöjä sekä rakennetun ympäristön kohteita. Havainnoidaan luonnon ominaispiirteitä, ilmiöitä ja ominaisuuksia kaikkina vuodenaikoina. Ympäristöä ja sen ilmiöitä kuten säätä kuvataan ympäristöopin eri tiedonalojen käsitteiden avulla. Harjoitellaan pihakartan laatimista tutusta ympäristöstä sekä opitaan ymmärtämään kartan idea. 
 

Painotetaan havainnointia sekä luonnossa tutkimisen ja toimimisen taitojen harjoittelua koulun lähellä erilaisissa luonnonympäristöissä ja rakennetuissa ympäristöissä. Havainnoidaan luonnon ominaispiirteitä, ilmiöitä ja ominaisuuksia kaikkina vuodenaikoina käyttäen eri aisteja ja vahvistaen oppilaan luontosuhdetta.  

 
S4 Tutkiminen ja kokeileminen 
 
Sisällöksi valitaan luontoon, rakennettuun ympäristöön, arjen ilmiöihin ja teknologiaan sekä ihmiseen ja ihmisen toimintaan liittyviä ongelmanratkaisu- ja tutkimustehtäviä. Tehtävien avulla harjoitellaan tutkimuksen tekemisen eri vaiheita. Arjen pulmiin kokeillaan ja keksitään yhdessä vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Havainnoidaan liikettä ja pohditaan syitä liikkeen muutoksiin. Pienimuotoisia kokeiluja ja tutkimuksia tehdään myös lähiympäristössä sekä kasveja kasvattamalla. 

Painotetaan pienimuotoisten kokeilujen ja tutkimusten tekemistä lähiympäristössä sekä mm. kasvien kasvatuksen yhteydessä. 

 
S5 Elämän perusedellytysten pohtiminen

Perehdytään elämän perusedellytyksiin ravinnon, veden, ilman, lämmön ja huolenpidon osalta. Tutustutaan ravinnontuotantoon ja juomaveden alkuperään. Perehdytään arjen terveystottumuksiin ja harjoitellaan niihin liittyviä taitoja. Pohditaan, mitkä asiat tuottavat ihmiselle hyvää mieltä ja iloa. Koulupäivän toimintatapoja kehitetään yhdessä terveyden, hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta. 

Sisältö painottuu 2. luokalla. 1. luokalla perehdytään arjen terveystottumuksiin ja harjoitellaan niihin liittyviä taitoja, esimerkiksi käsienpesu ja terveelliset ruokailutottumukset sekä opetellaan nimeämään ja tunnistamaan tunteita. 

 
S6 Kestävän elämäntavan harjoitteleminen 
 
Sisältöjä valitaan monipuolisesti kestävän kehityksen eri osa-alueilta. Omista ja yhteisistä tavaroista huolehtimista harjoitellaan. Omalla toiminnalla vähennetään syntyvää jätettä sekä opitaan kierrättämään tavaroita ja lajittelemaan jätteitä. Tutustutaan omaan kotiseutuun ja sen merkitykseen. Osallistutaan oman lähiympäristön tilan sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämiseen. Pohditaan omien tekojen merkitystä itselle, muille ihmisille sekä omalle lähiympäristölle. 

Painotetaan kestävän elämäntavan harjoittelua ja valitaan monipuolisesti sisältöjä kestävän kehityksen eri osa-alueilta. Sosiaalista kestävää kehitystä tuetaan harjoittelemalla itsestä huolehtimista sekä yhteistyötaitojen vahvistamista. Kulttuurista kestävää kehitystä voidaan tukea huomioimalla juhlapyhiä ja niihin liittyviä perinteitä. Ekologista kestävää kehitystä harjoitellaan huolehtimalla omista ja yhteisistä tavaroista. Omalla toiminnalla vähennetään syntyvää jätettä sekä opetellaan kierrättämään tavaroita ja lajittelemaan jätteitä. 

 

Opetuksen tavoitteet 

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

  

T2 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1, L6 

T3 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L3, L7 

T4 

S2, S3, S4, S6 

L3 

T5 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1, L7 

T6 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1, L4 

T7 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1, L4 

T8 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L3 

T9 

S2, S4, S6 

L1, L3 

T10 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L2, L3 

T11 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L4, L5 

T12 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1 

T13 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L1, L4 

T14 

S1, S2, S3, S4, S5, S6 

L2, L4 

T15 

S1, S5 

L3 

 

VUOSILUOKAN TAVOITTEET


T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi itselleen
 

Oppilas toteuttaa luonnollista uteliaisuuttaan ja kokee ympäristöopin asiat merkitykselliseksi itselleen. 


T2 kannustaa oppilasta iloitsemaan ympäristöopin oppimisesta, omasta osaamisesta ja uusista haasteista sekä harjoittelemaan pitkäjänteistä työskentelyä
 

Oppilas iloitsee ympäristöopin oppimisesta, omasta osaamisestaan ja uusista haasteista sekä harjoittelee pitkäjänteistä työskentelyä. 


T3 tukea oppilaan ympäristöherkkyyden kehittymistä ja ohjata oppilasta toimimaan kestävällä tavalla lähiympäristössä ja kouluyhteisössä
 

Oppilaan ympäristöherkkyys kehittyy ja oppilas opettelee toimimaan kestävällä tavalla lähiympäristössä ja kouluyhteisössä. 

 

T4 ohjata oppilasta tutkimaan ja toimimaan sekä liikkumaan ja retkeilemään lähiympäristössään 

Oppilas harjoittelee tutkimista, toimimista sekä retkeilyä ja liikkumista lähiympäristössä. 

 

T5 kannustaa oppilasta ihmettelemään ja kyselemään sekä käyttämään yhteisiä pohdintoja pienten tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohtana 

Oppilas ihmettelee, kyselee ja käyttää yhteisiä pohdintoja pienten tutkimusten ja toimintojen lähtökohtana. 

 

T6 ohjata oppilasta tekemään havaintoja ja kokeiluja koulussa ja lähiympäristössä eri aisteja ja yksinkertaisia tutkimusvälineitä käyttäen sekä esittelemään tuloksiaan eri tavoin 

Oppilas harjoittelee eri aistien avulla havaintojen ja kokeilujen tekemistä koulussa ja omassa lähiympäristössä. 

Oppilas käyttää yksinkertaisia tutkimusvälineitä ja esittelee tuloksia eri tavoin, esimerkiksi sanallisesti tai piirtäen. 

 

T7 ohjata oppilasta kuvailemaan, vertailemaan ja luokittelemaan monipuolisesti eliöitä, elinympäristöjä, ilmiöitä, materiaaleja ja tilanteita sekä nimeämään niitä 

Oppilas harjoittelee materiaalien luokittelua kierrättämisen yhteydessä. 

 

T8 opastaa oppilasta toimimaan turvallisesti, noudattamaan annettuja ohjeita ja hahmottamaan niiden perusteluita 

Oppilas harjoittelee toimimaan turvallisesti ja noudattamaan annettuja ohjeita sekä hahmottamaan niiden perusteluita. 

 

T9 ohjata oppilasta tutustumaan monipuolisesti arjen teknologiaan sekä innostaa oppilaita kokeilemaan, keksimään, rakentamaan ja luomaan uutta yhdessä toimien 

Oppilas tutustuu arjen teknologiaan eli arkea helpottaviin teknisiin ratkaisuihin. 

 

T10 ohjata oppilasta harjoittelemaan ryhmässä toimimisen taitoja ja tunnetaitoja sekä vahvistamaan itsensä ja muiden arvostamista 

Oppilas harjoittelee ryhmässä toimimisen taitoja ja tunnetaitoja. 

Oppilas harjoittelee oman itsensä ja muiden arvostamista. 

 

T11 ohjata oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedon hankkimisessa sekä havaintojen taltioimisessa ja esittämisessä. 

Oppilas harjoittelee käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedon hankkimisessa. 

 

T12 ohjata oppilasta jäsentämään ympäristöä, ihmisten toimintaa ja niihin liittyviä ilmiöitä ympäristöopin eri tiedonalojen käsitteiden avulla 

Oppilas harjoittelee jäsentämään ympäristöään, ihmisen toimintaa ja niihin liittyviä ilmiöitä. 

 

T13 ohjata oppilasta ymmärtämään yksinkertaisia kuvia, malleja ja karttoja ympäristön kuvaajina 

Oppilas harjoittelee ymmärtämään yksinkertaisia kuvia ja malleja ympäristön kuvaajina. 

 

T14 rohkaista oppilasta ilmaisemaan itseään ja harjoittelemaan näkemystensä perustelemista 

Oppilas harjoittelee ilmaisemaan itseään ja perustelemaan näkemyksiään. 

 

T15 ohjata oppilasta pohtimaan kasvua ja kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia tukevia tekijöitä sekä elämän perusedellytyksiä 

Oppilas pohtii mielen hyvinvointia tukevia tekijöitä.