Vuosiluokka 8 

VUOSILUOKAN KESKEISET SISÄLTÖALUEET

S1 Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen 

Tutkitaan ja vertaillaan piirteitä, jotka ovat opiskeltavalle kielelle luonteenomaisia ja jotka erottavat sitä tai tekevät siitä tunnistettavan aiemmin opitun perustelleella. Muodostetaan käsitys lähisukukielistä, tutustutaan opiskeltavan kielen levinneisyyden taustaan, etsitään oppilaita kiinnostavaa tietoa kielialueen kulttuurisista ja muista ilmiöistä. Pohditaan mahdollisia kyseiseen kieleen ja kulttuuriin liittyviä ennakko-oletuksia. 

Opettaja ohjaa oppilasta huomaamaan ruotsin, englannin ja muun vieraan kielen yhtäläisyyksiä sanastossa ja rakenteissa. Opettaja valitsee myös yhdessä oppilaiden kanssa esim. musiikkia ja erilaisia tekstejä kohdekielen kielialueelta. Oppilaat tutustuvat kielialueen tapoihin ja kulttuuriin, esim. kättelyyn, teitittelyyn ja juhlapyhien viettoon. 


S3 Kehittyvä kielitaito, taito toimia vuorovaikutuksessa, taito tulkita tekstejä, taito tuottaa tekstejä
 

Valitaan erilaisia kielenkäyttötarkoituksia ja erilaisia tekstejä lähinnä epämuodollisissa tilanteissa. Tarpeen mukaan opetellaan myös muodollisempaa kielenkäyttöä. Valitaan oppilaita kiinnostavia kielenkäytön aihepiirejä näkökulmana minä, me ja maailma. Opetellaan kuulemaan, puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan kohdekieltä monenlaisista aiheista. Keskeisiä aiheita ovat minä itse, perheeni, ystäväni, koulu, harrastukset ja vapaa-ajan vietto sekä elämä kohdekielisessä ympäristössä. Lisäksi valitaan aiheita yhdessä. Valittaessa tekstejä ja aiheita otetaan jossain määrin huomioon opiskeltavan kielen maantieteellinen levinneisyys ja asema. Havainnoidaan kohdekielen rytmiä, intonaatiota ja muita ääntämisen piirteitä ja harjoitellaan ääntämään luontevasti. Harjoitellaan tunnistamaan opiskeltavan kielen foneettisen tarkekirjoituksen merkkejä sekä tuottamaan tarvittavia kirjoitusmerkkejä. 

Opettaja valitsee oppilaita kiinnostavia aihepiirejä enimmäkseen epämuodollisista kielenkäyttö- ja viestintätilanteista myös yhdessä oppilaiden kanssa. Oppilasta rohkaistaan käyttämään verbaaleja ja nonverbaaleja keinoja viestintätilanteissa. Kielenkäytön aihepiirit liitetään oppilaiden lähiympäristöön ja elämään kohdekielisessä ympäristössä. Opettaja ohjaa oppilasta oikeaan ääntämiseen ja intonaatioon, jolloin oppilas tutustuu myös foneettiseen tarkekirjoitukseen. 


Opetuksen tavoitteet 

  

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet 

Laaja-alainen osaaminen 

T1 

S1 

  

L1, L2, L4 

T3 

S3 

  

L4 

T4 

S3 

  

L4 

T7 

S3 

  

L5 

  

VUOSILUOKAN TAVOITTEET

T1 auttaa oppilasta hahmottamaan uuden opiskeltavan kielen suhde aiemmin opiskelemiinsa kieliin, tutustumaan kyseisen kielen kielialueeseen ja elämänmuodon joihinkin keskeisiin piirteisiin sekä tukea oppilaan kielellisen päättelykyvyn, uteliaisuuden ja monikielisyyden kehittymistä 

Opettaja tukee oppilasta jäsentämään kohdekielen yhteyttä hänen aiemmin opiskelemiinsa kieliin, esim. englantiin ja ruotsiin. Opettaja auttaa oppilasta tutustumaan kielen kielialueeseen ja kulttuuriin esim. karttojen, äänitteiden, kuvien, tietokilpailun yms. tekstien avulla. Opettaja tukee oppilaan päättelykyvyn ja monikielisyyden kehittymistä vertailemalla sukulaiskielten yhtäläisyyksiä sanastossa ja rakenteissa. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Opiskeltavan kielen aseman, keskeisten erityispiirteiden ja kielialueen hahmottaminen 

Oppilas tuntee opiskeltavan kielen asemaa maailman kielten joukossa ja keskeisimpiä kielen erityispiirteitä. Oppilas osaa luonnehtia joitakin opiskeltavan kielen kielialueen kulttuurisia ja muita ilmiöitä. 

  

T3 järjestää oppilaalle tilaisuuksia harjoitella eri viestintäkanavia käyttäen suullista ja kirjallista vuorovaikutusta 

Oppilas harjoittelee kohdekielen puhumista, kuuntelemista, kirjoittamista ja lukemista käyttäen apuna esim. oppikirjaa ja sen tehtäviä sekä erilaisia sähköisiä materiaaleja. Mahdollisuuksien mukaan tarjotaan oppilaille tilaisuuksia harjoitella kieltä natiivipuhujan kanssa. 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Vuorovaikutus erilaisissa tilanteissa 

Taitotaso A1.3: Oppilas selviytyy monista rutiininomaisista viestintätilanteista tukeutuen joskus viestintäkumppaniin. 

  

T4 tukea oppilasta kielellisten viestintästrategioiden käytössä 

Oppilas on aktiivinen viestintätilanteissa ja hänellä on joitakin keinoja selviytyä niissä, esim. kohteliaisuus (nimien käyttö ja kohteliaisuussanojen käyttö), aktiivinen kuunteleminen (katsekontakti, nyökyttely, lyhyet verbaaliset reaktiot ja kommentit), ja avun pyytäminen puhekumppanilta (esim. Wie bitte?, ¿Perdón?). 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Viestintästrategioiden käyttö 

Taitotaso A1.3: Oppilas osallistuu viestintään, mutta tarvitsee vielä usein apukeinoja. Oppilas osaa reagoida suppein sanallisin ilmauksin, pienin elein (esim. nyökkäämällä), äännähdyksin, tai muunlaisella minimipalautteella. Oppilas joutuu pyytämään selvennystä tai toistoa hyvin usein. 

 

T7 tarjota oppilaalle runsaasti tilaisuuksia harjoitella ikätasolle sopivaa pienimuotoista puhumista ja kirjoittamista kiinnittäen huomiota myös ääntämiseen ja tekstin sisällön kannalta oleellisimpiin rakenteisiin 

Kohdekielisen puheen tuottamista harjoitellaan puhumalla pareittain ja pienissä ryhmissä tutuista aihepiireistä (esim. perhe). Ääntämistä voidaan harjoitella myös matkimalla eri tunnetiloja (esim. Wie geht´s dir?), tallentamalla puhetta ja käyttämällä apuna esim. laulujen sanoja. Kirjoittamista harjoitellaan laatimalla pieniä tekstejä tutuista aihepiireistä ja tilanteista (esim. esittäytyminen). 

Arvioinnin kohde 

Hyvä / arvosanan kahdeksan osaaminen 

Tekstien tuottamistaidot 

Taitotaso A1.2: Oppilas pystyy kertomaan joistakin tutuista ja itselleen tärkeistä asioista käyttäen suppeaa ilmaisuvarastoa ja kirjoittaa muutaman lyhyen lauseen harjoitelluista aiheista. Oppilas ääntää useimmat harjoitellut ilmaisut ymmärrettävästi. Oppilas osaa hyvin suppean perussanaston, muutaman tilannesidonnaisen ilmauksen ja peruskieliopin aineksia. 

  

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä