Arviointi

Arviointiperusteet

Fysiikan arviointiperusteet 7. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten sekä kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosana kuusi varten.

Tavoitteet

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen

Kohtalainen/arvosanan kuusi osaaminen

Merkitys, arvot ja asenteet

T1 


Oppilas kiinnostuu fysiikan opiskelusta.

   

Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Ei vaikuta arvion tai arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

T2

Oppilas tunnistaa omaa osaamistaan ja työskentelee huolellisesti annettujen ohjeiden mukaan.

 

Tavoitteellinen työskentely ja oppimaan oppimisen taidot

Oppilas osaa kuvata omaa osaamistaan opettajan palautteen ja itsearvioinnin perusteella sekä osaa työskennellä huolellisesti annettujen ohjeiden mukaan.

Oppilas harjoittelee hahmottamaan omaa osaamistaan opettajan palautteen ja itsearvioinnin perusteella sekä työskentelemään annettujen ohjeiden suuntaisesti.

T3

Oppilas ymmärtää valon ja äänen ominaisuuksien tuntemisen merkitystä omassa elämässä.

 

 

Fysiikan merkityksen arvioiminen

Oppilas osaa kuvata erilaisia arjen tilanteita, joissa hyödynnetään pelejä tai linssejä.

Oppilas osaa kuvata fysiikan osaamisen merkitystä eri ammateissa.

Oppilas tuntee joitakin valon ja äänen ominaisuuksia, kuten heijastuminen sekä tietää, että niihin liittyviä tietoja ja taitoja tarvitaan erilaisissa arjen tilanteissa.

Oppilas tuntee joitakin ammatteja, joissa tarvitaan fysiikan tietoja ja taitoja.

T4

Oppilas pohtii omien valintojen vaikutusta kestävän kulutuksen kannalta.

 

Kestävän kehityksen tiedot ja taidot fysiikan kannalta

Oppilas osaa kuvata joitakin tilanteita, joissa omilla valinnoilla voidaan vaikuttaa kestävään kulutukseen.

Oppilas osallistuu keskusteluun, jossa pohditaan omien valintojen vaikutusta kestävään kulutukseen.

 

Tutkimisen taidot

T5

Oppilas osaa muodostaa kysymyksiä tarkasteltavista ilmiöstä.

 

 

Kysymysten muodostaminen

Oppilas osaa muodostaa tarkasteltavaan ilmiöön liittyviä kysymyksiä ja tarkentaa niitä tutkimuksen tai muun toiminnan kohteeksi.

Oppilas osaa muodostaa aihepiiriin liittyviä ja itseä kiinnostavia yksinkertaisia kysymyksiä.

T6

Oppilas toteuttaa kokeellisia tutkimuksia yhteistyössä muiden kanssa sekä työskentelee turvallisesti ja johdonmukaisesti.

 

Kokeellisen tutkimuksen toteuttaminen

Oppilas osaa työskennellä turvallisesti sekä tehdä havaintoja ja mittauksia ohjeiden tai suunnitelman mukaan.

Oppilas osaa tehdä erilaisia tutkimuksia yhteistyössä muiden kanssa.

Oppilas osaa työskennellä turvallisesti sekä tehdä havaintoja ja mittauksia ohjeiden mukaisesti.

Oppilas osallistuu erilaisten tutkimusten toteuttamiseen.

T7

Oppilas osaa tehdä mittauksia ja havaintoja sekä kirjata ja esittää saamiansa tutkimusten tuloksia.

 

Tutkimusten tulosten käsittely, esittäminen ja arviointi

Oppilas tekee mittauksia ja havaintoja sekä kirjaa ja esittää saamiansa tutkimusten tuloksia.

Oppilas osallistuu mittausten ja havaintojen tekemiseen sekä kirjaa saamiansa tutkimusten tuloksia.

T8

Oppilas ymmärtää valon tutkimukseen liittyvien yksinkertaisten sovellusten toimintaperiaatteita ja niiden merkitystä maailmankaikkeuden tutkimisessa.

 

Teknologinen osaaminen ja yhteistyö teknologisessa ongelmanratkaisussa

Oppilas osaa kuvata valoon ja avaruustutkimukseen liittyviä teknologisia sovelluksia ja niiden toimintaperiaatteita.

Oppilas tuntee joitakin avaruustutkimuksen teknologisia sovelluksia.

 

T9

Oppilas osaa hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa tutkimusten eri vaiheissa, esimerkiksi ilmiöiden ja tutkimusten valo- tai videokuvaamisessa, mittaustulosten koonnissa sähköiseen muotoon sekä tiedon haussa ja muokkaamisessa.

Oppilas laajentaa maailmankuvan muotoutumista myös maailmankaikkeutta havainnollistavien simulaatioiden avulla.

 

Tieto- ja viestintäteknologian käyttö

Oppilas osaa käyttää tieto- ja viestintäteknologisia välineitä tai sovelluksia tiedon hankkimiseen, käsittelemiseen ja esittämiseen.

Oppilas osaa tehdä havaintoja ja päätelmiä simulaatiolla kuvattavasta ilmiöstä.

 

Oppilas osaa hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa joissakin tutkimusten vaiheissa, mittaustulosten koonnissa tai tiedon haussa ja muokkaamisessa. Oppilas laajentaa tietämystään maailmankaikkeudesta myös simulaatioiden avulla.

 

Fysiikan tiedot ja niiden käyttäminen

T10

Oppilas harjoittelee käyttämään fysiikan käsitteitä selittäessään valoon ja ääneen liittyviä ilmiöitä.

 

S1
oppimat

S2
oppimat

S5 oppimat

sisällöt
oppimat

Käsitteiden käyttö ja jäsentyminen

Oppilas osaa kuvata valon ja äänen ilmiöitä ja selittää niitä keskeisten käsitteiden avulla.

Oppilas osaa yhdistää tutkittavaan ilmiöön siihen liittyvät ominaisuudet ja ominaisuuksia kuvaavia suureita.

Oppilas osaa kuvata valon ja äänen ilmiöitä ja niiden ominaisuuksia omin sanoin ja harjoittelee käyttämään joitakin fysiikan käsitteitä.

 

T11

Oppilas osaa käyttää joitakin malleja valon ja äänen ilmiöiden kuvaamisessa ja selittämisessä.

 

 

Mallien käyttäminen

Oppilas tietää, että valo kulkee suoraviivaisesti ja että valoa voidaan kuvata valonsädemallilla, joka ei kuitenkaan kerro muuta valon luonteesta. Oppilas osaa tehdä päätelmiä heijastuskulman tai taitekulman suuruudesta tulokulman suuruuden perusteella.

Oppilas harjoittelee valonsädemallin käyttämistä kuvatessaan valon kulkua, kun se heijastuu tai taittuu aineen rajapinnassa. Oppilas osaa tehdä ennusteita heijastuskulman tai taitekulman suuruudesta tulokulman suuruuden perusteella.

 

T12

Oppilas perustelee erilaisia näkemyksiä fysiikalle ominaisella tavalla.

 

Argumentointi­taidot ja tietolähteiden käyttäminen

Oppilas osaa perustella erilaisia näkemyksiä valon ja äänen vaikutuksista terveyteen käyttäen fysiikan keskeisiä käsitteitä.

Oppilas harjoittelee perustelemaan käsityksiään valon ja äänen vaikutuksista näön ja kuulon suojelemisen näkökulmasta.

T13

Oppilas harjoittelee hahmottamaan luonnontieteellisen tiedon luonnetta sekä tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa.

 

 

Luonnontieteel­lisen tiedon luonteen hahmottaminen

Oppilas osaa kuvata valon ominaisuuksien tutkimuksen merkitystä maailmankaikkeuden tutkimuksessa ja ymmärtämisessä.

Oppilas osaa kuvata esimerkkien avulla tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa.

Oppilas osaa antaa jonkin esimerkin valon luonteesta ja siitä, miten maailmankaikkeuden tutkiminen liittyy valon tutkimiseen.

Oppilas tuntee joitakin tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa.

 



Fysiikan arviointiperusteet 8. vuosiluokan päätteeksi arvosanaa kahdeksan ja arvosanaa kuusi varten

Tavoitteet

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Arvosanan kahdeksan osaaminen

Arvosanan kuusi osaaminen

Merkitys, arvot ja asenteet

T1 


Oppilas kiinnostuu fysiikan opiskelusta.

   

Ei vaikuta arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Ei vaikuta arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

T2

Oppilas asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti.

 

Tavoitteellinen työskentely ja oppimaan oppimisen taidot

Oppilas osaa asettaa omia tavoitteita pienten kokonaisuuksien osalta ja työskennellä pitkäjänteisesti niiden saavuttamiseksi.

Oppilas harjoittelee omien tavoitteiden asettamista ja opettelee työskentelemään yhteisten tavoitteiden suuntaisesti.

T3

Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen merkityksiä omassa elinympäristössä.

Oppilas ymmärtää voimien vaikutuksia ja niiden merkityksiä omassa elinympäristössä.

 

Fysiikan merkityksen arvioiminen

Oppilas osaa kuvata erilaisia arjen tilanteita, joita voidaan selittää fysiikan tietojen avulla.

Oppilas osaa perustella niitä lämpö- ja vuorovaikutusilmiöihin liittyvien tietojen ja taitojen perusteella.

Oppilas tuntee joitakin lämmön ja vuorovaikutuksen ilmiöitä, kuten olomuodon muutokset ja kitka sekä tietää, että niihin liittyviä tietoja ja taitoja tarvitaan erilaisissa arjen tilanteissa.

 

T4

Oppilas arvioi omia valintojaan energiavarojen kestävän käytön kannalta.

 

 

Kestävän kehityksen tiedot ja taidot fysiikan kannalta

Oppilas tuntee erilaisia tapoja tehdä hyviä valintoja energiavarojen kestävän käytön kannalta.

Oppilas osaa antaa esimerkkejä tilanteista, joissa voidaan tehdä omia hyviä valintoja energiavarojen kestävän käytön kannalta.

Tutkimisen taidot

T5

Oppilas muodostaa kysymyksiä tarkasteltavista ilmiöistä sekä kehittää kysymyksiä tutkimukseen liittyen.

 

 

Kysymysten muodostaminen sekä tutkimusten ja muun toiminnan suunnittelu

Oppilas osaa muodostaa kysymyksiä tarkasteltavasta ilmiöstä. Oppilas osaa tarkentaa kysymyksiä tutkimuksen tai muun toiminnan kohteeksi.

Oppilas osaa muodostaa aihepiiriin liittyviä yksinkertaisia kysymyksiä. Oppilas harjoittelee tarkentamaan kysymyksiä tutkimuksen tai muun toiminnan kohteeksi.

T6

Oppilas toteuttaa kokeellisia tutkimuksia yhteistyössä muiden kanssa sekä työskentelee turvallisesti ja johdonmukaisesti.

 

 

Kokeellisen tutkimuksen toteuttaminen

Oppilas osaa työskennellä turvallisesti ja pitkäjänteisesti sekä tehdä havaintoja ja mittauksia ohjeiden tai suunnitelman mukaan. Oppilas osaa tehdä erilaisia tutkimuksia yhteistyössä muiden kanssa.

Oppilas osaa työskennellä turvallisesti sekä tehdä havaintoja ja mittauksia ohjeiden mukaisesti. Oppilas osallistuu erilaisten tutkimusten toteuttamiseen.

 

T7

Oppilas käsittelee, tulkitsee ja esittää omien tutkimustensa tuloksia.

 

 

Tutkimusten tulosten käsittely, esittäminen ja arviointi

Oppilas osaa käsitellä, tulkita ja esittää tutkimusten tuloksia. Oppilas osaa arvioida tulosten oikeellisuutta ja luotettavuutta sekä pohtia tutkimusprosessin toimivuutta.

Oppilas osallistuu tutkimusten tuloksien käsittelyyn ja esittämiseen sekä tulosten oikeellisuuden ja luotettavuuden pohtimiseen.

 

T8

Oppilas ymmärtää joitakin lämpöön, voimiin ja liikeilmiöihin liittyvien teknologisten sovellusten toimintaperiaatteita.

 

Teknologinen osaaminen ja yhteistyö teknologisessa ongelmanratkaisussa

Oppilas osaa kuvata lämpöön ja voimiin liittyviä teknologisia sovelluksia ja niiden toimintaperiaatteita.

Oppilas tuntee joitakin lämpöön ja voimiin liittyviä arkisia teknologisia sovelluksia ja osaa kuvata niiden käyttöä.

T9

Oppilas käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa mittaustulosten hankkimiseen ja esittämiseen sekä osaa pohtia ilmiöitä myös niitä havainnollistavien simulaatioiden avulla.

 

 

Tieto- ja viestintäteknologian käyttö

Oppilas osaa käyttää tieto- ja viestintäteknologisia välineitä tai sovelluksia tiedon ja mittaustulosten hankkimiseen, käsittelemiseen ja esittämiseen. Oppilas osaa tehdä erilaisia havaintoja ja päätelmiä simulaatiolla kuvattavasta ilmiöstä.

Oppilas opettelee käyttämään tieto- ja viestintäteknologisia välineitä tai sovelluksia tutkimuksen eri vaiheissa. Oppilas osaa tehdä havaintoja simulaatiolla kuvattavasta ilmiöstä.

Fysiikan tiedot ja niiden käyttäminen

T10

Oppilas käyttää fysiikan käsitteitä täsmällisesti selittäessään oppimiaan lämpö- ja liikeilmiöitä sekä pohtiessaan ilmiöiden välisiä suhteita.

S1
oppimat

Käsitteiden käyttö ja jäsentyminen

Oppilas osaa kuvata lämpö- ja liikeilmiöitä ja selittää niitä käyttäen fysiikan keskeisiä käsitteitä. Oppilas osaa yhdistää ilmiöön siihen liittyvät ominaisuudet ja ominaisuuksia kuvaavat suureet.

Oppilas osaa kuvata lämpö- ja liikeilmiöitä omin sanoin ja joidenkin fysiikan keskeisten käsitteiden avulla.

 

T11

Oppilas osaa käyttää erilaisia malleja lämpö- ja liikeilmiöiden kuvaamisessa ja selittämisessä.

 

 

Mallien käyttäminen

Oppilas osaa koota mittatuloksia lämpö- ja liikeilmiöistä ja piirtää niistä kuvaajia ja tulkita niitä. Oppilas tietää, että kuvaaja ei kerro kaikkea tutkittavasta ilmiöstä. Oppilas osaa tehdä päätelmiä voimanuolista.

Oppilas osaa koota mittatuloksia yksinkertaisista lämpö- ja liikeilmiöistä ja piirtää niistä kuvaajia. Oppilas tietää, että kappaleeseen kohdistuvaa voimaa voidaan mallintaa voimanuolella. Oppilas osaa tehdä voimanuolia käyttäen.

T12

Oppilas osaa käyttää eri tietolähteitä sekä perustelee erilaisia näkemyksiään fysiikalle ominaisella tavalla.

 

 

Argumentointi­taidot ja tietolähteiden käyttäminen

Oppilas osaa hakea tietoa erilaisista tietolähteistä ja valita joitakin luotettavia tietolähteitä. Oppilas osaa ilmaista ja perustella erilaisia näkemyksiä käyttäen fysiikan käsitteitä.

Oppilas osaa ohjatusti hakea tietoa erilaisista tietolähteistä.

Oppilas osaa ilmaista joitakin näkemyksiä fysiikan tietoihin liittyen.

 

T13

Oppilas tuntee tapoja, joilla luonnontieteellinen tieto on kehittynyt sekä tietää tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa.

 

 

Luonnontieteel­lisen tiedon luonteen hahmottaminen

Oppilas osaa kuvata fysiikkaan liittyvien esimerkkien avulla luonnontieteellisen tiedon luonnetta ja kehittymistä. Oppilas osaa kuvata esimerkkien avulla tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa.

Oppilas osaa antaa jonkun esimerkin luonnontieteellisen tiedon kehittymisestä. Oppilas tuntee joitakin tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa.

 

T14

Oppilas pyrkii saavuttamaan riittävät tiedolliset valmiudet jatko-opintoja varten.

 

Tiedollisten jatko-opinto­valmiuksien saavuttaminen

Oppilas osaa käyttää voimia ja liikeilmiöitä kuvaavia keskeisiä käsitteitä, olioita, ominaisuuksia, suureita, malleja ja lakeja kuvatessaan arjen tilanteita.

Oppilas osaa käyttää joitakin voimaa ja liikeilmiöitä kuvaavia keskeisiä käsitteitä, olioita, ominaisuuksia, suureita ja malleja kuvatessaan arjen tilanteita.

T15

       



Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Opetuksen tavoite

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Arvosanan kahdeksan osaaminen

Merkitys, arvot ja asenteet

T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun

S1-S6

 

Ei käytetä arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

T2 ohjata ja kannustaa oppilasta tunnistamaan omaa fysiikan osaamistaan, asettamaan tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelemään pitkäjänteisesti

S1-S6

Tavoitteellinen työskentely ja oppimaan oppimisen taidot

Oppilas osaa asettaa omia tavoitteita pienten kokonaisuuksien osalta ja työskennellä niiden saavuttamiseksi.

Oppilas osaa kuvata omaa osaamistaan opettajan antaman palautteen, vertaispalautteen ja itsearvioinnin perusteella.

T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa

S1-S6

Fysiikan merkityksen arvioiminen

Oppilas osaa kuvata esimerkkien avulla, miten fysiikan tietoja ja taitoja tarvitaan erilaisissa tilanteissa.

Oppilas osaa kuvata fysiikan osaamisen merkitystä eri ammateissa ja jatko-opinnoissa.

T4 ohjata oppilasta käyttämään fysiikan osaamistaan kestävän tulevaisuuden rakentamisessa sekä arvioimaan omia valintojaan energiavarojen kestävän käytön kannalta

S1-S6

Kestävän kehityksen tiedot ja taidot fysiikan kannalta

Oppilas osaa kuvata esimerkkien avulla, miten fysiikan osaamista tarvitaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.

Oppilas osaa kuvata erilaisia valintoja energiavarojen kestävän käytön kannalta.

Tutkimisen taidot

T5 kannustaa oppilasta muodostamaan kysymyksiä tarkasteltavista ilmiöistä sekä kehittämään kysymyksiä edelleen tutkimusten ja muun toiminnan lähtökohdiksi

S1-S6

Kysymysten muodostaminen sekä tutkimusten ja muun toiminnan suunnittelu

Oppilas osaa muodostaa kysymyksiä tarkasteltavasta ilmiöstä.

Oppilas osaa tarkentaa kysymyksiä tutkimuksen tai muun toiminnan kohteeksi esimerkiksi rajaamalla muuttujia.

T6 ohjata oppilasta toteuttamaan kokeellisia tutkimuksia yhteistyössä muiden kanssa sekä työskentelemään turvallisesti ja johdonmukaisesti

S1-S6

Kokeellisen tutkimuksen toteuttaminen

Oppilas osaa työskennellä turvallisesti sekä tehdä havaintoja ja mittauksia ohjeiden tai suunnitelman mukaan.

Oppilas osaa toteuttaa yhteistyössä muiden kanssa erilaisia tutkimuksia.

T7 ohjata oppilasta käsittelemään, tulkitsemaan ja esittämään omien tutkimustensa tuloksia sekä arvioimaan niitä ja koko tutkimusprosessia

S1-S6

Tutkimusten tulosten käsittely, esittäminen ja arviointi

Oppilas osaa käsitellä, tulkita ja esittää tutkimusten tuloksia.

Oppilas osaa arvioida tulosten oikeellisuutta ja luotettavuutta sekä osaa kuvata tutkimusprosessin toimivuutta.

T8 ohjata oppilasta ymmärtämään teknologisten sovellusten toimintaperiaatteita ja merkitystä sekä innostaa osallistumaan yksinkertaisten teknologisten ratkaisujen ideointiin, suunnitteluun, kehittämiseen ja soveltamiseen yhteistyössä muiden kanssa

S1-S6

Teknologinen osaaminen ja yhteistyö teknologisessa ongelmanratkaisussa

Oppilas osaa kuvata joitakin teknologisia sovelluksia ja niiden toimintaperiaatteita.

Oppilas osaa työskennellä yhteistyössä teknologisen ratkaisun ideoinnissa, suunnittelussa, kehittämisessä ja soveltamisessa.

T9 opastaa oppilasta käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedon ja mittaustulosten hankkimiseen, käsittelemiseen ja esittämiseen sekä tukea oppilaan oppimista havainnollistavien simulaatioiden avulla

S1-S6

Tieto- ja viestintäteknologian käyttö

Oppilas osaa käyttää tieto- ja viestintäteknologisia välineitä tai sovelluksia tiedon ja mittaustulosten hankkimiseen, käsittelemiseen ja esittämiseen.

Oppilas osaa tehdä havaintoja ja päätelmiä simulaatiosta.

Fysiikan tiedot ja niiden käyttäminen

T10 ohjata oppilasta käyttämään fysiikan käsitteitä täsmällisesti sekä jäsentämään omia käsiterakenteitaan kohti luonnontieteellisten teorioiden mukaisia käsityksiä.

S1-S6

Käsitteiden käyttö ja jäsentyminen

Oppilas osaa kuvata ja selittää ilmiöitä fysiikan keskeisten käsitteiden avulla.

Oppilas osaa yhdistää ilmiöön siihen liittyvät ominaisuudet ja ominaisuuksia kuvaavat suureet.

T11 ohjata oppilasta käyttämään erilaisia malleja ilmiöiden kuvaamisessa ja selittämisessä sekä ennusteiden tekemisessä

S1-S6

Mallien käyttäminen

Oppilas osaa käyttää yksinkertaisia malleja ja tehdä ennusteita sekä harjoittelee yksinkertaisten mallien muodostamista mittaustuloksista.

Oppilas osaa kuvata mallia ja nimetä mallin rajoituksia tai puutteita.

T12 ohjata oppilasta käyttämään ja arvioimaan kriittisesti eri tietolähteitä sekä ilmaisemaan ja perustelemaan erilaisia näkemyksiä fysiikalle ominaisella tavalla

S1-S6

Argumentointi­taidot ja tietolähteiden käyttäminen

Oppilas osaa hakea tietoa erilaisista tietolähteistä ja valita joitakin luotettavia tietolähteitä.

Oppilas osaa ilmaista ja perustella erilaisia näkemyksiä fysiikalle ominaisella tavalla.

T13 ohjata oppilasta hahmottamaan luonnontieteellisen tiedon luonnetta ja kehittymistä sekä tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa

S1, S4

Luonnontieteel­lisen tiedon luonteen hahmottaminen

Oppilas osaa kuvata fysiikkaan liittyvien esimerkkien avulla luonnontieteellisen tiedon luonnetta ja kehittymistä.

Oppilas osaa kuvata esimerkkien avulla tieteellisiä tapoja tuottaa tietoa.

T14 ohjata oppilasta saavuttamaan riittävät tiedolliset valmiudet jatko-opintoja varten vuorovaikutuksesta ja liikkeestä sekä sähköstä

S5, S6

Tiedollisten jatko-opinto­valmiuksien saavuttaminen

Oppilas osaa käyttää vuorovaikutuksen ja liikkeen sekä sähkön keskeisiä käsitteitä, olioita, ilmiöitä, ominaisuuksia, suureita, malleja ja lakeja tutuissa tilanteissa.

T15 ohjata oppilasta soveltamaan fysiikan tietojaan ja taitojaan monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa sekä tarjota mahdollisuuksia tutustua fysiikan soveltamiseen erilaisissa tilanteissa kuten luonnossa, elinkeinoelämässä, järjestöissä tai tiedeyhteisöissä

S1-S6

Tietojen ja taitojen soveltaminen eri tilanteissa

Oppilas osaa käyttää fysiikan tietojaan ja taitojaan monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tai tilanteessa, jossa fysiikkaa sovelletaan eri ympäristöissä.